Kuvat: Teos / Annina Mannila
KIRJAT | Juha Hurme luki viihdekirjailijana ja Tiina-sarjan luojana tunnetun Anni Polvan tuotannon läpi ja esittelee nyt menestyskirjailijan elämän ja teokset.
”Polvan oma ääni kuuluu vahvasti kiitos Polvan muistelmien ja haastatteluiden runsaan siteeraamisen.”
ARVOSTELU

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen – Anni Polvan elämä ja teokset
- Teos, 2025.
- 261 sivua.
Suomen nuijituimmaksi naiseksi itseään kutsui kirjailija Anni Polva (1915–2003), jota kriitikot koittivat nuijia maanrakoon vuosikymmenten ajan. Vaikka kriitikot eivät arvostaneet, ostava yleisö piti.
En löytänyt tähän hätään tilastoja Suomen kaikkien aikojen myydyimmistä kirjailijoista, mutta Polvan on oltava listalla korkealla yli 2,5 miljoonan kappaleen myynnillään. Kirjoja ilmestyi valtava määrä: yli 40 vuoden ajan melkein 2,5 kirjaa vuodessa. Parhaiten Polva tunnetaan Tiina-kirjoistaan, mutta hän kirjoitti myös aikuisten viihdekirjoja, muita lastenkirjoja ja muistelmia.
Millainen oli nainen tällaisen kirjallisen tuotannon takana? Melkoinen poikkeusyksilö, noin lyhyesti sanottuna. Juha Hurme käy tässä kirjassa läpi Polvan elämän. Polva syntyi Pietarissa Anni Heinosena rautatieläisperheeseen. Isä sai sittemmin töitä Tampereelta, jossa Polva varttui aikuiseksi. Heinosesta tuli Polviander avioliiton myötä ja Polvianderista lyhennettiin sitten kirjailijanimi Polva. Avioliiton myötä Polva asettui elämään Turkuun, jossa hän sitten viettikin lopun ikäänsä.
Hurme pohtii kirjassa erityisesti Polvan elämän suurta paradoksia. Nuorena hyvinkin itsenäinen ja itsepäinen nainen, joka on kiinnostunut vähän kaikesta, päätyy kuitenkin naimisiin ja alistuu kotiäidin asemaan. No, oli Polva melko poikkeuksellinen kotiäiti: viiden lapsen kasvattamisen ja kodinhoitamisen ohella hän tuotti todellakin aivan poikkeuksellisen kirjallisen tuotannon, kouluttautui mitä moninaisemmilla kursseilla ja työskenteli muun muassa yksitoista vuotta Suomen Gallupin haastattelijana, kun organisaatio aikoinaan Suomeen rantautui. Polvasta piirtyykin lähes maaninen kuva: en usko, että hän pystyi koskaan olemaan paikoillaan tekemättä mitään.
Suomen nuijituin nainen – Anni Polvan elämä ja teokset (Teos, 2025) alkaa Polvan kuvauksella Perniössä pidetystä tilaisuudesta, jossa Polvan kanssa keskustelemassa oli Pekka Tarkka, Suomen kirjallisuus -teossarjan viimeisen, nykykirjallisuutta käsitelleen osan toimittaja ja akateeminen kriitikko. Kirjassa Eila Pennanen oli ajanvietekirjallisuutta käsittelevässä luvussa teilannut Polvan (Hurme tiivistää Pennasen näkemyksen näin: ”Polva kirjoittaa tyhmille naislukijoille vielä näitäkin tyhmemmistä naishahmoista ja karmeista miesidiooteista”). Keskustelussa Tarkka koittaa vedota kirjaan, mutta Polva tivaa Tarkan omaa näkemystä ja saakin Tarkan myöntämään, ettei ole itse asiassa koskaan lukenut ensimmäistäkään Polvan kirjaa. “Tällä mä halusin vain sanoa, että semmosia ne arvostelijat on”, Polva toteaa.
Nykylukijan näkökulmasta onkin hämmentävää lukea, miten Polvan ja muiden viihdekirjailijoiden kirjoja pidettiin poissa kirjastojen valikoimista. Suoraan ei kielletty, mutta kun Arvostelevassa kirjaluettelossa sanottiin, ettei näitä kirjoja kuulu kirjastoihin hankkia, kirjastoilta saatettiin viedä valtion apurahoitus, jos hyllystä löytyi viihderoskaa. Tämä elitistinen portinvartiointi tuntuu nykyisen kirjastolaitoksen näkökulmasta aivan kummalliselta. Mutta hyvin Polva silti pärjäsi. ”Ihmiset ovat olleet ihania, kriitikot eivät. Onneksi ihmisiä on ollut enemmän”, arvioi Polva uraansa vuonna 1986.
* *
Mielenkiintoinen kysymys on, ovatko Polvan kirjat hyviä vai eivät. Hurme on lukenut läpi koko tuotannon ja toteaa, että ovat ja eivät. Joukkoon mahtuu Hurmeen mielestä todellisia mestariteoksia, mutta esimerkiksi Tiina-sarjan osalta Hurme olisi jättänyt viimeiset yhdeksän kirjaa julkaisematta, kun sarja oli jo pudonnut ajan kelkasta. Osasta kirjoista paistaa heikko kustannustoimitus tai kiireessä tekeminen. Ensimmäinen Tiina-kirja Tiina vuodelta 1956 on kuitenkin Hurmeelle mieleen ja muistelmateoksen Elettiin kotirintamalla vuodelta 1981 Hurme nostaa yhdeksi parhaimmista sotakirjoista koskaan.
Minulla ei ole ketään -kirja vuodelta 1973 sai poikkeuksellisesti kriitikoidenkin suosion – mutta se julkaistiinkin salanimellä Kyllikki Heino, joten kriitikot eivät tienneet, ettei siitä olisi kuulunutkaan pitää.
* *
Juha Hurme on tehnyt jälleen kerran oivallisen tietokirjan. Suomen nuijituin nainen on napakan mittainen, helppolukuinen kirja, jossa Polvan oma ääni kuuluu vahvasti kiitos Polvan muistelmien ja haastatteluiden runsaan siteeraamisen. Hurmeenkin tutun luontevalle ja hauskalle kirjailijanäänelle on tilaa. On ollut melkoinen operaatio käydä läpi Polvan koko tuotanto, siitä hatunnosto Hurmeelle. Yksi Suomen historian suurista kirjailijoista on kiistatta tämän teoksen ansainnut.
”Olivat Anni Polvan kirjat sitten kömpelöitä, tai vähemmän kömpelöitä, ne ovat pullollaan kureilevia ilmiöitä. Mitä ne ovat? Sen kun tietäisi. Tässä kirjassa on jo kerrottu, että Tintti oli ’kureilevansäteilevä velho’. Siitä voi ruveta päättelemään. Sana ’kureileva’ esiintyy siellä täällä koko tuotannossa. Jotain kivaa se on.
Oli mitä oli, niin Anni Polva oli kureileva ihminen, ehkä Suomen kureilevin.”
Mikko Saari
@msaari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.







