Kuva: Warelia
KIRJAT | Risto Puumalaisen Uskomatonta elämää Suomessa näyttää, että uskonnottomalla ihmisellä ei vieläkään ole aina ihan helppoa – etenkään elämän jälkeen.
”Kuolema on elämän loppu. Sydän pysähtyy ja aivotoiminta lakkaa.”
ARVOSTELU
Risto Puumalainen: Uskomatonta elämää Suomessa
- Warelia, 2025.
- 156 sivua.
Uskomatonta elämää Suomessa (Warelia, 2025) on äkkiseltään outo nimi kirjalle, joka kertoo millaista on elää uskonnottomana Suomessa.
Mutta kun miettii sanaa pitemmälle, oivaltaa kirjan nimen olevan nerokas: sanan ”uskomaton” kaksimerkityksellisyys osuu ongelman ytimeen.
Kuten yksi haastateltavista sen sanoo:
”Minua kiusaa määritellä itsestäni negaation kautta; uskonnoton. Kuten äiditön tai kengätön. Ei minulta mitään puutu, kun ajattelen järjellä enkä uskon kautta.”
Tai toinen kirjaan haastateltu:
”Uskonnoton on outo määritelmä. Aivan kuin yliluonnolliseen uskominen olisi normi ja rationaalisesti ajatteleva ihminen olisi normista poikkeava uskonnoton.”
Kirjan kirjoittaja Risto Puumalainen onkin päätynyt pohtimaan uutta sanaa uskonnottoman tilalle. Sellaista, jossa ei ole negatiivisuutta, vaan neutraaliutta tai jopa positiivisuutta.
Hänen mielestään ”uskomaton” voisi olla sellainen sana. Kielitoimiston sanakirjan mukaan ”uskomaton” on toisaalta ihminen, joka ei usko, toisaalta jotakin vaikeasti uskottavaa ja ihmeellistä.
Ainakin minä olisin oikein mielelläni molempia, siis uskonnoton ja ihmeellinen. Toki voin on olla myös rationalisti, mitä Puumalainen vaihtoehdoksi väläyttää.
Minusta vanha kunnon vapaa-ajattelija on oikein hyvä. Pääasia kuitenkin on, etten missään tapauksessa ole uskovainen.
* *
No hyvä. Minut kastettiin Pirjo-kummin sylissä oikein mekossa enkä voinut sille mitään, vaikka kuinka yritin huutaa ja parkua. Rippikouluun menin, koska vuonna 1972 Prometheus-leiri oli vielä pelkkää utopiaa.
Sitä en kuitenkaan kadu. Rippipappini Riihimäellä oli muuan Juha Pihkala. Tuleva piispa ymmärsi ällistyttävän hyvin nuorta, vihaista, ylimielistä pitkätukkaista pojankloppia, ei tuominnut eikä moittinut vaan kehotti jatkamaan uteliasta ja kyselevää elämää.
Opin sittemmin tuntemaan piispan paremmin, ja hän onkin yksi viisaimmista kohtaamistani ihmisistä. Pidän suuressa arvossa hänen vakaumustaan, uskoaan ja Jumalaansa ja Jeesusta, joka oli oikein mainio ihminen ja kelpo tyyppi seurattavaksi.
Ja jos joku haluaa uskoa, että Jeesus on Jumalan poika, ei sekään loukkaa tai haittaa minua yhtään. Ja onhan ajatus siitä, että joku olisi jo ennen syntymääni sovittanut syntini, aivan verraton oivallus.
* *
Erosin kirkosta heti kun täytin 18 vuotta enkä ikimaailmassa halua, että pappi ripottelee arkulleni hiekkaa, siunaa minua mainiosti palvelleen ruumiini ja höpäjää jotain ylösnousemuksesta. Sellainen olisi suurin mahdollinen loukkaus ihmiselämälleni.
Jouduin kokemaan tämän häpäisyn parhaan ystäväni Markun hautajaisissa toukokuussa vuosi sitten.
Markku oli jättänyt toiveen, että Matti eli minä puhuisin hänen hautajaisissaan. Ja koska Markku oli hyvin pidetty ihminen, hautajaisia ei voinut järjestää Nokialla kuin kirkossa. Muualle eivät ystävät ja kylänmiehet mahtuisi.
Oli pieni ongelma: Markku ei kuulunut kirkkoon ja oli ateisti. Samoin minä? Voisinko siis puhua Markun arkun äärellä, kirkkokansan edessä?
Se järjestyi, kunhan pappi saisi sanoa muutaman sanan jälkeeni. Mikäs siinä. Järkytykseni oli kuitenkin suuri, kun pappi ensin puheessaan kertoi Markun hyvyyden ja viisauden johtuneen itse asiassa Jeesuksesta – ei siis esimerkiksi kasvatuksesta, harrastuksista, luonteesta, opinnoista, luetusta, koetusta, kärsitystä, rakastetusta, luonnosta.
Lopulta tämä kyyninen kirkkoherra kylmän viileästi siunasi Markun.
Sitä en anna ikinä anteeksi.
Myös kirjassa useammatkin haastateltavat kertovat siitä, kuinka vainaja on vasten tahtoaan siunattu. Se on pahinta mahdollista ihmisen pilkkaa.
Ja tässä kohtaa sormi osoittaa omaisiin: heidän pitää kunnioittaa vainajan vakaumusta eikä toimia oman uskonsa mukaan, vaikka kuinka uskoisivat ylösnousemukseen ja taivaan iloon.
* *
No hyvä. Luokanopettajana toiminut vapaa-ajattelija Puumalainen on haastatellut kirjaan 39:ää uskonnotonta ihmistä. He tulevat kaikista mahdollisista ihmisryhmistä ja ammateista.
Uskomus, että uskonnottomat olisivat pääasiallisesti kommunisteja, ei pidä yhtään paikkaansa. Kirjassa heitä on kaikista muista puolueista paitsi – ei ehkä yllättäen – kristillisdemokraateista.
Joka tapauksessa kirjassa esiintyvät uskonnottomat ovat monipuolista porukkaa, heillä on kiinnostavia tarinoita ja paljon yllättäviäkin kokemuksia ja ajatuksia. Kirjan ainoa ongelma on, että kaikki haastateltavat esiintyvät nimettöminä. Näin journalistina sitä on vaikea ymmärtää ja se verottaa kritiikistä yhden tähden.
Kirjassa on myös tuhti tietopaketti uskonnottomia tukevista kansalaisjärjestöistä ja sivustoista., joista en ole ennen tiennyt tuon taivaallista. Niitä löytyy Vapaa-ajattelijoista Uskontojen uhrien tukeen ja Skepsis ry:stä Kantelupukkiin.
Tällaista tietopakettia ei ole ennen kootusti julkaistu, kiitos siitä. Yksi mielenkiintoisimmista palveluista on nimeltään Pro-seremoniat. Se tarjoaa asiantuntevaa ja korkeatasoista palvelua uskontokuntiin sitoutumattomien perheiden juhliin häistä hautajaisiin, nimenannosta aikuistumiseen.
Kyllä vain: kaikki elämänkaareen kuuluvat tärkeät tilaisuudet voidaan järjestään myös uskonnottomien arvoja kunnioittavalla tavalla.
* *
Pannaan siunaamattomaksi lopuksi haastateltujen ajatuksia aina yhtä kiehtovasta kuolemasta.
”Jokainen atomi, mikä meissä liikkuu, on syntynyt tähtien sisällä. Se on maailmankaikkeuden ja tieteen hienoutta, aineen häviämättömyyden laki. Se vetää nöyräksi.”
”Asia on yksinkertainen ja selkeä. Nyt olen olemassa, kuoleman jälkeen en ole olemassa. Taivasta ja helvettiä ei ole eikä kuoleman jälkeistä elämää.”
”Enpä ole hirveesti miettinyt. Jo lapsena minulle sanottiin, että kuoltuani menen sinne missä olin ennen syntymää.”
”Pelkäsin kuolemaa niin kauan kuin olin helluntailainen. Kun erosin siitä liikkeestä, niin kuoleman pelko väistyi.”
”Kuolema on elämän loppu. Sydän pysähtyy ja aivotoiminta lakkaa. Alkaa maatuminen, alkuaineiksi hajoaminen. Alkuaineet taas jatkavat omaa ikuista kiertokulkuaan.”
Matti Kuusela
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Teos kuvakirjojen tärkeydestä – arviossa Lue lapselle kuvaa ja tarinaa
KIRJAT | Päivi Heikkilä-Halttunen kirjan parasta antia ovat lukuisat vinkit erilaisista kuvakirjoista.
Muumien eksistenssi – arviossa Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus
KIRJAT | Laajarinne kytkee Tove Janssonin Muumit Kierkegaardin, Heideggerin, Sartren ja Camus’n ajatuksiin.
Kymmenen vuoden odotus palkitaan – arviossa Paavo Lipposen muistelmien päätösosa
KIRJAT | Kahdeksan vuoden pääministeri profiloitui etenkin eurooppapoliitikkona, mutta hänen EU-uransa herkin ja tärkein hetki osui Tampereelle.
Jeevesin jäljillä jo ennen Jeevesiä – arviossa P. G. Wodehousen Psmith ratkaisee
KIRJAT | Jos on ihastunut kaikkivoipaiseen hovimestari Jeevesiin ja tyhjäntoimittaja Bertie Woosteriin, pitää varmasti myös monokkelinsa kera touhuavasta Psmithistä.