Oletuksemme tahtomme vapaudesta on pelkkää illuusiota, väitti pessimismin sanansaattajana tunnettu Arthur Schopenhauer

Kuvat: Johann Schäfer; Frankfurt am Main University Library; 1859 / Sammakko

Jokapäiväisessä elämässämme lähdemme rutiininomaisesti siitä, että niin meillä itsellämme kuin kanssaeläjillämme on kyky ja vapaus päättää, miten missäkin valintatilanteessa toimimme. Oikeastaan koko ihmiskuvamme ja ajatuksemme yhteistyöstä ja erilaisten yhteisöjen toiminnasta perustuu oletukseen tahtomme vapaudesta. Toisinaan tahtomme tiellä toki on esteitä, fyysisiä tai henkisiä, mutta tahtomme uskomme silloinkin vapaaksi. Esimerkiksi, jos en olisi viime viikolla nyrjäyttänyt nilkkaani, olisin takuulla tänä aamuna lähtenyt juoksulenkille! Niin minä tahdoin ja aioin, ja tahdon edelleen, mutta kun en kykene.

Tahdonvapauden merkitystä korostetaan usein esittelemällä se moraalisen vastuullisuuden ehtona. Jos en voisi ensin tahtoa ja sitten valita oikeaa väärän asemasta, miten voisin olla valinnastani vastuussa? Voi jopa ajatella, että tahdonvapauden kieltäminen pyyhkäisee mielekkyyden kaikelta arvostelulta, tuomitsemiselta ja rankaisemiselta. Jos tahtomme ja tekomme ovat mitä ovat ilman, että voisimme niihin vaikuttaa, mistä meitä rangaistaan?

Tahdonvapauden ongelma on kiusannut ajattelijoita jo vuosituhansia. Nyt Kustannusosakeyhtiö Sammakko tuo luettavaksemme suomenkielisenä Arthur Schopenhauerin tyylikkään aihetta koskevan esseen 1800-luvun alkupuolelta. Essee Ihmisen tahdon vapaudesta (Über die Freiheit des Menschlichen Willens, 1839) on oikeastaan Schopenhauerin kontribuutio Norjan kuninkaallisen tieteellisen seuran julistamaan kirjoituskilpailuun. Kilpailuun osallistuvien tehtävänä oli selvittää, voitaisiinko tahto todistaa vapaaksi itsetietoisuuden perusteella.

Schopenhauer vastasi kysymykseen kieltävästi. Itsetietoisuuden perusteella sitä ei voi todistaa, sillä ”tuo luonnollinen, yksinkertainen ja jopa typerä itsetietoisuus… ei edes pysty ymmärtämään kysymystä, saati sitten vastaamaan siihen” (s. 50). Mikä sen sijaan pystyy vastaamaan, on itsestämme ulos suuntautuva puhdas ymmärrys, ja sen mukaan tahdonalaiset tekomme ovat luonnontapahtumien tapaan tiukkojen ja ehdottomien syys-vaikutus-ketjujen tulosta. Erona esineisiin ja kasveihin on vain se, että meihin vaikuttaa kolmen tason syitä: fysikaaliskemialliset syyt, erilaiset ärsykkeet sekä motiivit. Kiviä liikuttavat vain ykkösryhmän syyt, kasveja myös ärsykkeet ja meitä eläimiä myös ja erityisesti erilaiset, usein vielä keskenään kilpailevat motiivit.

Schopenhauer siis näkee ainakin tässä kohtaa asemamme eläinkunnassa varsin modernein silmin.

Ehkä uskot, ehkä et tahdonvapauteen, mutta ainakin Schopenhauer olisi lyönyt vetonsa sen puolesta, että uskot. Hän nimittäin ajatteli, että me sekoitamme tahdonvapauden tahtomme mukaan tekemisen vapauteen ja mahdollisuuteen. Tahdoin konserttiin, ja menin konserttiin, eli olin fyysisesti vapaa tekemään mitä tahdoin. Mutta olinko vapaa tahtomaan, mitä tahdoin? Olisinko voinut tahtoa enemmän elokuviin kuin konserttiin, jos olisin tahtonut niin tahtoa?

Et olisi, vastaisi Schopenhauer. Hän väittäisi, että erilaiset minuun vaikuttaneet motiivit ja muut vaikutukset summautuivat persoonani välittämänä tahdolleni juuri sellaisena kuin summautuivat, ja muttumattoman persoonani vaikutuksesta lopputulos oli välttämättä mikä oli: astelin kuuntelemaan konserttia.

Selkeää ja kirkasta, juuri sellaista tekstiä Ihmisen tahdon vapaudesta sisältää. Suomentaja Markus Nikkarlakin toteaa: ”Schopenhauer esittää käsityksensä ymmärrettävästi, ja hänen perustelunsa ovat  suoraviivaisia.” Eikä selkeä ja johdonmukainen ole vain Schopenhauer, vaan myös ja erityisesti Nikkarla. Kantin pääteosten suomentajana jo mainetta niittänyt filosofian historioitsija ja kääntäjä tekee taas erinomaista työtä. Kieli soljuu ilmaisuvoimaisena ja sopivan modernina. Lukijaa auttaa myös kääntäjän johdatus kirjan aiheeseen, tahdonvapauteen ja Schopenhauerin positioon eurooppalaisessa aikansa filosofiassa. Jos olet joskus ajatellut ryhtyä tutkimaan 1800-luvun suuria saksalaisfilosofeja, tässä sopiva ja kohtuudella sulateltava alkupala.

Schopenhauerin tulkitsemisessa tosin auttaa, jos on jo edes alustavasti tutustunut hänen esikuvansa Kantin tuotantoon. Ja kuten sanottua, sekin on nyt saatavana käsitteistöltään yhtenäisenä ja nykysuomelle käännettynä.

* *

Vapaata tahtoa käsittelevien artikkelien ja kirjojen määrä on ehtinyt paisua vaikuttavaksi, ja samoin on valtava vapaaseen tahtoon liittyvien, toisilleen enemmän jä vähemmän vastakkaisten näkemysten luettelo.

Oleellista joka tapauksessa on, että case is not closed. Schopenhauerin ratkaisuyritys oli ja on tyylikäs, jopa niin tyylikäs, että hän voitti sillä kuninkaallisen tieteellisen seuran julistaman kilpailun, mutta viimeinen sana tahdon vapauden ongelmaan se ei ollut. Ja varsin selvältä näyttää myös, että ongelma on jatkossakin nimenomaan filosofinen. Nikkarlan sanoin: ”Lopullista ratkaisua tahdonvapauden ongelmaan empiirinen tutkimus tuskin voi antaa” (s. 27). Lisätä voisi: empiirinen tutkimuskaan.

Näkemysten moninaisuuteen haetaan usein alustavaa ryhtiä jakamalla alan teoreetikot niin sanottuihin kompatibilisteihin (compatibilists) ja inkompatibilisteihin. Ensin mainittuun porukkaan kuuluvat ne, joiden mielestä determinismi ja vapaa tahto ovat mahdollisia yhtä aikaa ja toiseen he, joiden mielestä ne eivät sovi samaan maailmaan. Determinismillä tarkoitetaan tässä yhteydessä kuta kuinkin samaa, mihin Schopenhauerkin viittasi: tapahtumat ovat seurausta niitä edeltävistä (välttämättömistä) syistä.

Mutta ei tässä tietenkään kaikki. Onhan kyse filosofisista näkemyksistä. Pessimistit, esimerkiksi, ovat samaa mieltä inkompatibilistien kanssa siitä, että determinismi ja vapaa tahto eivät sovi samaan maailmaan. Toisaalta, indeterminismi ei heidän mielestään auta asiaa vaan muuttaa sen entistä sotkuisemmaksi vaikuttamalla ennakoimattomasti ja monimutkaisesti niihin syihin ja vaikuttimiin, joiden perusteella vaikkapa konserttiin liittyvä tahtoni edellä kertomassani tapauksessa lopulta muotoutui ja suuntautui. Tahtoni ei pessimistin mukaan ollutkaan vapaa, vaan lähinnä sattuman ohjaama. Pessimistitkään eivät siis (omista syistään) usko vapaaseen tahtoon.

* *

Ihmisen tahdon vapaudesta on hieno lisä viime vuosina kiitettävästi kasvaneeseen suomennettujen historiallisten filosofian teosten pinoon. Ihmisen tahdon vapaudesta on filosofianhistoriallisen roolinsa lisäksi herkkupala ajankuvansa ja kerronnallisen voimansa vuoksi. Teksti elää ja vie mukanaan, vaikkei vakuuttuisikaan Schopenhauerin argumentaatiosta.

Tahdon vapaudesta kiinnostuva voi jatkaa aiheeseen tutustumistaan vaikkapa Aku Visalan Vapaan tahdon filosofian (Gaudeamus, 2018) parissa, kuten Nikkarlakin yhdessä alaviitteessään vihjaa.

Kari Heino

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua