Olennaisia katkelmia Kiinan aatehistoriasta – Avain kungfutselaisuuteen on Jyrki Kallion suomennostyön taidonnäyte

Kungfutse eli Mestari Kong ja hänen seuraajansa Mengzi. 1300-luku.

Kungfutselaisuudesta kerrotaan jokaiselle suomalaiselle uskontoa tai elämänkatsomustietoa oppivalle peruskoululaiselle, mutta aikuisikään ehdittyä monien mielikuvat ovat voineet jäädä hajanaisiksi. Syytä opetella lisää olisi. Kungfutselaisella ajattelulla on merkittävä rooli Kiinan kulttuurissa, eikä Kiina tule katoamaan tulevaisuudessakaan mihinkään.

Päinvastoin, Eurooppa on jälleen sitomassa itseään poliittiseen toimijaan, joka ei ajattele globalismia päämääränä vaan välineenä omille pyrinnöilleen. Saksassa Olaf Scholzin johtamat demarit ovat kaikkia neuvoja vastaan myyneet Kiinalle osan Hampurin satamasta. Suomessa Venäjä-kytköksen vuoksi ryvettyneen entisen keskustaministeri Esko Ahon johdolla yritykset alkavat sitoa itseään seuraavaan autokratiaan, eikä media pysty edes hätäselittämään tilannetta paremmaksi, kuten Turkin tapauksessa. Muualla maailmassa moni pieni valtio, kuten Malediivit, on Kiinalle jo nyt määrättömästi velkaa infrastruktuurinsa kehittämisestä ja tippumassa taiwaninkiilto silmissä hymyilevän kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi Jinpingin taskuun.

On siis syytä kääntää katse kohti itää. Kungfutselaisuuden tutkiminen auttaa osaltaan sen ymmärtämistä, miten ja miksi Kiinassa ajatellaan ja toimitaan. Kyseessä ei ole yhtenäinen oppisuuntaus eikä tiukkoja doktriineja noudattava uskonto, joten vastaukset eivät ole selkeitä, mutta tarkemmalla perehtymisellä saa yleiskäsityksen siitä, mistä lähtökohdista valtio ponnistaa ja mitä päämääriä kohti.

Lännessä Kungfutsen (551–479 eaa.) eli Mestari Kongin mukaan nimensä saanut tietoperintö tunnetaan Kiinassa ruismina eli oppineiden ajatteluna tai traditionalismina. Alun perin ru on ollut halveksiva ilmaisu ”kesyille” miehille, jotka ovat ratkaisseet kiistakysymykset muun kuin voiman keinoin, mutta myöhemmin sana on saanut neutraalin yleissävyn.

Oppineet ovat pyrkineet tradition keinoin ohjaamaan kiinalaista moraali- ja yhteiskuntaelämää. Heidän kirjoitustensa muodostama kirjallinen kaanon on kiinalaisen asiaproosan tiukkaa ydintä. Joukkoon kuuluvat muun muassa Kungfutsen itsensä opeista perimätiedon pohjalta kasattu Keskustelut (n. 475–220 eaa.), Kungfutsen kirjoittamaksi väitetty historiallinen annaali Kevättä ja syksyä (n. 400 eaa.) ja joukon vanhimmaksi väitetty, kansanennustuksiin perustuva I ching eli Muutosten kirja (n. 1000–750 eaa.).

Mutta kungfutselaisen kirjallisuuden joukkoon mahtuu paljon muutakin: Oppineiden toisilleen ja hallitsijoille lähettämiä kirjeitä, kommentaareja jo julkaistuihin teoksiin sekä kritiikkiä harhaoppeja sekä muita ideologioita kohtaan. Vuosituhannet ovat kerryttäneet tekstejä mielin määrin.

Keisarivallan päätyttyä vuonna 1912 ja erityisesti vuonna 1949 alkaneella Mao Zedongin (1893–1976) valtakaudella ruismia ajettiin systemaattisesti alas taantumuksellisena oppina. Maon kuoltua kungfutselaisuus ponnahti takaisin kuin vieteriukko. Aate on alkanut saada Kiinan kansainvälisen nousun myötä viime vuosina uutta huomiota ja kunnianpalatusta kotimaassaan. Oppineiden ajatukset ovat herättäneet uudelleen akateemikkojen huomion.

Samalla Kungfutsen perintö elää kansan jokapäiväisessä arjessa ääneenlausumattomana osana siinä missä luterilainen moraali ja karu estetiikantaju suomalaisuudessa. Kungfutselaisuus on kilpaillut historiansa aikana muiden suurien kiinalaisten aatteiden, legalismin, moismin ja taolaisuuden kanssa – ja juurtunut ohessa niin tiukasti kulttuurin perinteisiin ja estetiikkaan, etteivät edes Maon pulleat pikku kätöset onnistuneet vääntämään traditiolta niskoja nurin. Kuten monen muun perinteen kohdalla, ruismin jälki näkyy Kiinassa edelleen kaikkialla, eikä vähiten kulttuurin hengessä.

* *

Tätä vyyhtiä setvimään Jyrki Kallion suomentama ja toimittama Avain kungfutselaisuuteen – Valittuja kirjoituksia kolmelta vuosituhannelta (Gaudeamus, 2022) on omiaan. Yli 400-sivuinen teos kokoaa yhteen katkelmia ruismin olennaisimmista kirjoituksista 1700-luvulle asti. Teos lähtee liikkeelle ”Kungfutsesta ennen Kungfutsea” eli säilyneistä kirjoituksista, jotka ovat olleet olemassa ennen mestari Kongia ja mitä luultavimmin muokanneet hänen ajatteluaan.

Tai hänen ja hänen, historiallisesta Kungfutsesta ja hänen oppiensa tarkasta sisällöstä on mahdotonta saada täyttä varmuutta.

Mestarin opetukset koottiin Keskusteluiksi vasta hänen kuolemansa jälkeen. Selvitystehtävää hankaloittaa se, että monet vanhat oppineiden tekstit poltettiin Qin-dynastian (221–206 eaa.) aikana tuhkaksi ja useat niistä kirjoitettiin uudestaan ulkomuistista myöhemmällä Han-kaudella (206 eaa. – 220 jaa.). Merkittäviä säilyneitä vanhoja tekstejä edustavat teoksessa satojen vuosien mittaan koottu, vasta Han-kaudella lopullisesti muotoutunut Guanzi ja sotivien valtioiden kaudella (n. 475–221 eaa.) muotonsa saanut Yanzi.

Näiden kahden jälkeen teos siirtyy Keskusteluihin, ruismin keskeisimpään teokseen, josta valikoitujen katkelmien jälkeen seuraa kronologisesti etenevä litania poimintoja Kungfutsen seuraajien kirjoituksista. Näiden ohesta löytyy tukku Kallion asiantuntevia selityksiä, jotka avaavat käännösten historiallista kontekstia, suomentajan sanavalintoja ja kirjoittajien toisistaan poikkeavia motiiveja. Tämä onkin tarpeen, sillä tunnetuimmat seuraajista eivät koskaan tavanneet itse Mestaria vaan tulkitsivat tämän näkemyksiä verrattain vapaasti.

Tärkeimmät Kongfutsen seuraajat ovat Mengzi (372–289 eaa.) ja Xunzi (n. 310 eaa. – jälkeen 238 eaa.), joiden kummankin ajattelusta saadaan teoksessa edustava otos. Rationalisti Xunzi oli erityisen tärkeä keisareille, mutta hänet julistettiin harhaoppiseksi Tang-aikakaudella (618–907), ja Mengzi korotettiin mestarin ”virallisen seuraajan” asemaan valtiollisella tasolla.

Tosiasiassa sekä Mengzi että Xunzi, ja tusinat muut, ovat muokanneet ruismin erilaisia oppisuuntauksia ja tuoneet mukanaan omia vaikutteitaan, jotka ovat jääneet elämään. Vyyhti on kauttaaltaan sekava, sillä oppineilla oli keskenään radikaalisti eriäviä mielipiteitä mestari Kongin opetuksista.

Kiistelyä ei ole aiheuttanut vain mestari Kongin tulkitseminen, joka on paikoin mennyt todelliseksi pilkunviilaukseksi, vaan myös asiat, joita mestari ei ole sanonut. Kungfutsea ei esimerkiksi metafyysinen pohdiskelu ihmisen luontaisesta hyvyydestä tai pahuudesta tuntunut paljoa kiinnostavan tai jos kiinnostikin, siitä ei ole jäänyt jälkipolville todisteita. Näin ollen hänen seuraajansa ovat joutuneet tekemään näistä avainkysymyksistä tulkintoja lähinnä arvuuttelemalla, mitä mieltä mestari olisi voinut olla.

Sittemmin taolaisuus ja buddhalaisuus merkittävinä uskonnollisina liikkeinä tulivat entisestään sekoittamaan pakkaa erityisesti Tang-dynastian aikana. Suosituksi tulleet ja joidenkin tulkintojen mukaan kungfutselaisuudelle vaikutteita antaneet uskonnot pakottivat tiukan linjan oppineet ottamaan kantaa kysymyksiin, jotka he olivat aiemmin sivuuttaneet tarpeettomina. Uuskungfutselaisuutena tunnettu ajattelu pyrkikin Song- ja Ming-aikakausien (960–1279, 1368–1644) mittaan ottamaan entistä tiukemmin jalansijaa ja työntämään taolaisuutta ja buddhalaisuutta marginaaliin. Kaikista edellä mainituista ilmiöistä saadaan valikoimassa kattavia esimerkkejä.

* *

Mitä kungfutselaisuudessa sitten ajatellaan? Niin kuin monessa klassisessa kiinalaisessa filosofiassa, kyse on Tien eli Daon mukaan elämisestä – kungfutselaisuuden tapauksessa tärkeää on myös yhteys Taivaana tunnetun persoonattoman konseptin kanssa, jonka alle mahtuu Taivaanpiiri; käsite, jonka merkitys vaihtelee maailmankaikkeudesta Kiinaan eli Keskustan valtakuntaan (jonkun pitäisi kai kertoa Esko Aholle, ettei nimitys tarkoita sitä, mitä hän luulee).

Sattumoisin myös oppineiden näkemykset Taivaan konseptista ja sen roolista maailmassa ovat olleet toisilleen vastakkaisia. Valikoiman mukaan yksille Taivas on ollut aktiivinen toimija, joka voi suuttua sen tahtoa vastaan käymisestä, toisille passiivinen ”luonnonlaki”, johon ihminen ei voi toimillaan vaikuttaa.

Erityisen kiinnostavaa tradition moninaisuus on siksi, että Kungfutse ei nähnyt itseään uuden luojana vaan vanhan tulkitsijana. Konseptina Tie, jota Kungfutse tulkitsee, on todennäköisesti vanhempi kuin yksikään meidän päiviimme selvinnyt kiinalainen filosofia, ja se on järkähtämättömästi kiinalaisen kulttuurin ytimessä. Kehnosti kääntäen sillä voidaan tarkoittaa ”välitöntä” elämistä, ”sopivimmaksi” koettua toimintaa. Esimerkiksi taolaiset tulkitsivat Tien tapana olla ja elää välittömästi, kykynä tehdä käytännöllisyydestä metafyysistä ja toimia harkiten harkitsematta, elämän virtaavuuden sisäistäen. Taolaisuuden Tietä on mahdotonta sanallistaa tarkasti, koska kyse on yrityksestä elää tavalla, joka pakenee sanoja. Länsimaissa taolaisuus selitetään usein anarkiaksi vailla herroja ja orjia, mutta vertaus on kehno.

Kungfutselaisuus lähti monin paikoin tyystin toiseen suuntaan. Mestari Kong kannusti järjestelmällisesti toteutettuun hyvään ja lojaaliin elämään, jossa toimivan yhteiskunnan elementit ovat jo vanhoissa perinteissä sanellussa tasapainossaan. Xunzi jopa teoretisoi, että oikea tapa elää Tien mukaisesti on vastustaa luonnonmukaisuutta rituaalein ja perinnäistavoin, sillä vasta luontaiset houkutukset voitettuaan ihminen (mies) nousee täyteen potentiaaliinsa. Tässä tulkinnassa Kungfutsen saarnaamat perinnäistavat eivät olisi ”luonnollisia” vaan ”luonnonvastaisia” ja siksi ylevöittäviä.

Vaikka ruismia pidetään yleensä käytännönläheisempänä kuin taolaisuutta tai buddhalaisuutta, myös siinä on vaikeasti hahmotettavia abstraktioita ja taipumusta mystiikkaan. Perinteisillä, kiinalaisista kansanuskomuksista tulleilla ja shamanistista perua olevilla rituaaleilla oli merkittävä arvo. Myös näiden rituaalien merkitystä on sittemmin vatvottu oppineiden toimesta lukuisat kerrat.

Kuten todettua, Kungfutse, virkamies ja poliitikko, itse korosti olevansa tradition jatkaja, ei minkään keksijä: ruismi perustuu edeltä tulleen tulkintaan aivan alusta asti, joten sen merkitys on korostaa jatkuvuutta ja pysyvyyttä. Konservatismia, siis.

Kungfutselaisuus on yhteiskunnallista ajattelua, joka pyrkii ohjaamaan hyviä hallitsijoita luomaan toimivimman mahdollisen valtakunnan. Ottaen huomioon sen versoneen katkeria sotia käyneiden kiinalaisten valtakuntien aikana ja Kungfutsen osoittaman ihailun sotimista edeltäneeseen rauhan aikakauteen, pyrkimys ruismissa on ollut inhimillinen ja ymmärrettävä – ja samalla konservatiivisen nostalginen ja utopia-ajatteluun perustuva. Sittemmin Kiinana tunnetun valtakunnan ajautuessa aina vuorotellen hajaannukseen ja yhtenäisyyteen, ruismi on pyrkinyt tarjoamaan aikaan sopivia vastauksia samalla, kun se on tiirannut taaksepäin ja löytänyt taaksepäin katsoessaan aina uutta ajatuksenruokaa.

* *

Kungfutselaisuutta voi siis tarkastella muuna kuin uskontona, vaikka sen juuret ovat kansanuskontojen riiteissä ja tavoissa. Se on oppijärjestelmä, jonka tulkinta riippuu paljon siitä, mitä osaa Mestarin opetuksista kukin oppinut on halunnut korostaa. Avain kungfutselaisuuteen havainnollistaa, kuinka painotus on vaihdellut vuosien saatossa, millaisia opinhaaroja se on saanut, millaisen ajattelun kanssa on tapahtunut synteesiä, mitkä ajatukset ovat kadonneet ja mitkä kestäneet.

Samalla aina uudet oppineet ovat täydentäneet vanhoja tekstejä ja tulkinneet niitä tehden vanhaa uudeksi. Välillä toiset ajattelijat ovat pyrkineet karsimaan edellä tulleita ja palaamaan vanhaan, mestari Kongin opetusten ytimeen, joka muuttuu sitä tavoittamattomammaksi, mitä enemmän sitä tulkitaan.

Opetuksellisen selkärangan muodostavat vanhat klassikot, joista jokaisesta saadaan maistiaisia myös tämän kokoelman loppupuolella, vaikka siitä, mitkä tarkalleen ovat vanhoja klassikkoja, ei ruismissa aivan yksimielisiä ollakaan. Eikä aivan siitäkään, mitkä ovat kungfutselaisuuden kannalta olennaisia hyveitä.

Onneksi teos sisältää taulukon, joka havainnollistaa selkeästi eri opinsuuntauksien keskiössä olevia ihanteita. Taulukkoa tutkimalla selviää, että verrattain laajasti toistuvia peruskallioita ovat olleet oikeamielisyys ja säädyllisyys. Myös luotettavuudella, ihmisyydellä, uskollisuudella ja viisaudella on ollut merkittävät roolit ihanteina. Kaikki nämä ovat vakauteen ja järjestykseen pyrkiviä päämääriä. Luovuus, herkkyys, kauneus tai monipuolisuus eivät ole juurikaan nauttineet ruismissa sijaa. Karkeasti yleistäen voisi siis sanoa kyseessä olevan maskuliinisten ja muuttumattomuuteen pyrkivien ihanteiden.

Vuosituhansien vieriessä joukkoon on ilmestynyt kaikenlaista muutakin, erikoisuuksia, joista teos antaa verrattain kattavan kuvan. Naispuolisia tai muuten feministisiä oppineita on myös pulpahdellut pintaan, kuten kokoelmassa esitellyt Ban Zhao (n. 45–116). Toisaalta joukossa on ollut omaperäisiä ja koulukuntaan luokittelemattomia mystikoita.

Siitä ei silti pääse mihinkään, että kungfutselaisuudessa on ollut kautta aikain hallitsevana elementtinä vahva autoritäärisyys, jonka muoto on vain vaihdellut. Kun moni mestaria tulkinnut ja omiin ajatuksiinsa sovittanut kirjoittaja on ihaillut ennen kaikkea kuuliaisuutta, jotkut jopa rehellisyyden tai henkilökohtaisen vastuun ylitse, lopputulos on individualistisessa kulttuurissa ja kristillis-liberaalissa yhteiskunnassa kasvaneen näkökulmasta katsoen poikkeuksellinen ja jopa kylmäävä, kuten seuraavassa Keskustelujen katkelmassa:

”Zigong kysyi hallinnosta. Mestari sanoi: ’Tarvitaan vain kylliksi ruokaa ja kylliksi aseita sekä rahvaan luottamus hallintoon.” Zigong kysyi: ’Jos olisi pakko, niin mistä näistä kolmesta tulisi luopua ensiksi?’ Mestari vastasi: ’Luovuttakoon aseista.’ Zigong kysyi: ’Jos olisi pakko, kummasta jäljelle jääneestä tulisi luopua ensiksi?’ Mestari vastasi: ’Luovuttakoon ruoasta. Kuolemaa on ollut muinaisuudesta saakka. Ilman kansan luottamusta hallinto ei pysy pystyssä.'”

Tai seuraavassa:

”Shen herttua kertoi Mestari Kongille: ’Minun kotikylässäni on eräs suoraselkäinen mies. Kun hänen isänsä varasti vuohen, hän todisti isäänsä vastaan.’ Mestari Kong sanoi: ’Minun kotikylässäni suoruus on toisenlaista. Isät peittelevät poikiensa tekoja, ja pojat peittelevät isiensä tekoja. Suoruus on heidänlaistensa keskuudessa.'”

Lähes poikkeuksetta poikien on alistuttava vanhemmilleen, alamaisten herralleen, usein vaikka oma moraali kävisi käskyä vastaan. Naisilla ei ole opetuksissa juuri koskaan sijaa muina kuin vaatimattomina palvelijoina, ja heidät vaivaudutaan mainitsemaan hyvin harvoin. Kaikella tällä pyritään vakaaseen, sääntöjen mukaan toimivaan yhteiskuntaan.

Toki yhtälöön kuuluu, että kuuliaisilla on oikeus odottaa vastapalvelukseksi jotain, ainakin armeliaisuutta. Johtajien ei pidä olla epäreiluja vaan ohjata kansaa oikein ja kohtuudella. Kungfutselaisuus vastustaa sotaa. Se ei ihannoi tyranniaa tai julmia johtajia, vaan pyrkimyksenä on tasapainoinen elämä.

Silti se osoittaa ihmeellistä uskoa hallitsijoihin, joilta toivotaan löytyvän tarpeeksi viisautta, ja se tuntuu mahdollistavan liiankin helposti mielivallan, erityisesti kun oppia alettiin yhdistää keisarivaltaan ja ajatukseen taivaallisesta mandaatista, joka teki keisarista käytännössä erehtymättömän.

Mistään todellisesta tasa-arvosta yhteiskuntaluokkien on mahdotonta puhua, koska se ei kuulu yhtälöön lainkaan ja sitä ovat uskaltaneet ehdottaa vain radikaaleista radikaaleimmat. Voisi tiivistää, että tasa-arvoa voi ruismissa olla vain samanarvoisten kesken, eivätkä kaikki ole keskenään samanarvoisia, vaan jokainen kuuluu siististi omaan yhteiskunnalliseen lokeroonsa.

Kallio itse näkee teoksen loppupuolella jälkisanoissaan, että kungfutselaisuus antaa myös tulkintamahdollisuuden demokratian ja tasaveroisen vaikuttamisen puolesta puhumiseksi. Olen, hänen valikoimaan kääntämiensä esimerkkien valtaosan perusteella, kunnioittavasti eri mieltä. Aateoppia on tulkittu historian mittaan monella tavalla, mutta mistään demokratian ylistyslaulusta ei nähdäkseni ole ollut kyse. Ruismin ytimessä on läpi vuosituhansien ollut ajatus valistuneesta hallinnasta ja Taivaan asettamasta järjestyksestä, jossa jokainen tietää oman paikkansa luonnostaan. Jo se, että kungfutselaisessa ajattelussa korostuu toistuvasti yksilön ”oma paikka”, jota ei saa ylittää, käy radikaalisti länsimaisen demokratian perusajatusta, valinnanvapautta, vastaan.

* *

Vanhat ajatukset kantavat kauas. Ruismi ei kuulu modernin Kiinan tai kommunistisen puolueen viralliseen oppijärjestelmään, eikä se edusta korostuneen leimallisesti kiinalaista ajattelua, mitä se ikinä onkaan. Silti sen vaikutus tuntuu, olihan se läsnä yhteiskuntaelämässä tuhansien vuosien ajan, eikä maallistuminen ole pyyhkinyt kulttuurista sen vaikutusta.

Viime aikoina kungfutselaisuuden merkitystä on alettu korostaa. Se on saanut uutta suosiota, Mestarille on rakennettu uusia temppeleitä, ja jotkut ovat jopa ehdottaneet ruismista Kiinan virallista uskontoa eli sen palauttamista asemaan, joka sillä oli Han-dynastian aikana. Konservatiivisimmat huomiot, kuten Xunzin kirjoituksista löytyvä kehotus halveksua feminiinisiä ja siten epätavanomaisia miehiä, ovat saaneet valitettavaa vastakaikua myös nykypäivän Kiinan ”homosaatiota” vastustavassa ilmapiirissä. Tämä ei ole vain omaa villiä tulkintaani, vaan myös Kallio huomauttaa tekstissä konservatismin jatkuvuudesta näihin päiviin asti, kuten vuonna 2021 alkaneesta Kiinan valtion kampanjasta estää poikien ”feminisaatio”.

Kiinan kommunistisen puolueen viimeisintä puoluekokousta ja Xi Jinpingin osakseen saamaa ylistystä katsomalla huomaa, että kungfutselaisuuden auktoriteettiusko kuplii mannerkiinalaisen valtavirtakulttuurin pinnan alla edelleen. Se on samalla yhdistynyt vielä vanhempaa perua olevan Taivaan mandaatin ajatuksen kanssa, jossa keisari tai jokin keisaria vastaava on ”Taivaan poika” ja periaatteessa erehtymätön. Synteesiin kuuluu tätä nykyä kommunistinen puolue, jälkimuistuma maailman mahdollisesti armottomimmasta diktatuurista, joka tappoi kymmeniä miljoonia omia kansalaisiaan nälkään ja viskoi tuhansia toisinajattelijoita vankileireille tai kuopan pohjalle.

Lopputuloksena on jotain, josta on vaikea, ellei mahdotonta sanoa, mitä mieltä Mestari Kong siitä lopulta olisi. Hänen seuraajillaan olisi luultavasti yhtä monta mielipidettä kuin heitä on historian saatossa ollut. Kansalaisten, rahvaan, on vain luotettava, että hallitsija on viisas ja hyvä. Mutta entä jos näin ei ole?

Avain kungfutselaisuuteen on erinomaisesti koottu, selkeällä kielellä kirjoitettu ja havainnollistava paketti yhdestä merkittävimmistä itäaasialaisista ajatussuunnista. Kokoelmamuodostaan huolimatta se ei ole mikään helppo lukukokemus vaan suunnattu pikemminkin niille, jotka haluavat tehdä syväsukelluksen aiheeseen. Teos kuuluu jokaisen kiinalaisesta kulttuurista kiinnostuneen kirjahyllyyn.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua