Kuvat: Kulttuurivihkot
KIRJAT | Ihmiskunnan olemassaolon ajan meitä on riivannut kuolemanpelko, perusteeton toive kuolemattomuudesta. Eutanasia on suoraa puhetta, mutta myös kaunista tilitystä lähestyvästä kuolemasta.
ARVOSTELU
Aija Andersson: Eutanasia
- Kulttuurivihkot, 2022.
- 88 sivua.
Ihmiskunnan olemassaolon ajan meitä on riivannut kuolemanpelko, perusteeton toive kuolemattomuudesta. Kerran kaikki lähdemme, mitään aineellista emme saa mukaan matkalle, jonka päämäärää emme edes tiedä.
Kuolema lienee ainoa kunnon demokraatti. Hyvä kuolema, onko sitä? Ortodokseille paha äkkikuolema on kauhistus, samoin itsemurha. Elämä ei sittenkään ollut lahja, vaan piina.
Aija Anderssonin Eutanasia (Kulttuurivihkot, 2022) on suoraa puhetta, mutta surullisuudessaan myös kaunista tilitystä lähestyvästä kuolemasta. Tekstit ovat kaukana kuoleman kaunistelusta. Proosamaiset, lyhyet tiivistelmät ovat karuudessaan lähellä aforismeja.
”mennyt väistää katsettasi
tulevan silmät harhailevat
hymy on tämä hetki,
kaareutuva aika-avaruus”
* *
Parantumaton sairaus, syöpä, syö ihmistä fyysisesti ja henkisesti. Lähestyvä kuolema on absoluutti. Sitä ei voi väistää, yhtä vähän pettää. Tampereen tuomiokirkon maalauksessa hymyilevät kuolemat kastelevat ruusutarhaa. Jokainen ruusu yksi meistä.
Aija Andersson on kirjoittanut kirjan, joka pysähdyttää lukijan.
Seppo Järvinen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kylmä väre selkäpiissä – arviossa Elina Loisan ja Sinikka Vuolan Hämäräeliöitä
KIRJAT | Sinuttelumuotoiset tekstit tempaisevat imuunsa ja pitävät otteessaan vielä kauan kirjan kansien painuttua kiinni.
Masennuksesta kohti valoa – arviossa Janina Saaren Pimeys halkeaa
KIRJAT | Janina Saari käyttää esikoisromaanissaan vahvoja kontrasteja, joiden kautta siirrytään tunnelmasta toiseen.
Niina Revon dekkari intohimosta ja vainoamisesta – arviossa Miehesi on minun
KIRJAT | True Crimea ja fiktiota yhdistelevä dekkari kertoo suomalaisesta nykytodellisuudesta. Ihmisen suistamiseen tarvitaan vain pieniä tekoja, oikein tähdättyjä.
Tyhjentymätön aihe – arviossa Pertti Rajalan tietokirja Rauhallinen työläinen tarttuu aseeseen
KIRJAT | Pertti Rajala on käynyt läpi Porissa vuosina 1905–1918 ilmestyneen Sosialidemokraatti-lehden sisällön ja haarukoinut teokseensa olennaisen.




