Nuoren tasavallan tuntemattomat voimamiehet – eli kuinka kirnu ja kartelli nostivat Suomen jaloilleen

Kuvat: Ida Stenros / Siltala Kustannus

Rehevää ajankuvaa nuoresta tasavallasta

Sakari Siltala (s. 1984) on aiemmassa tuotannossaan kirjoittanut metsäteollisuudesta sekä vahvana poliittisena vaikuttajana (Oksalla ylimmällä) että yritys- ja henkilökuvauksena (Kun niin perkeleesti sahaa – Kopran sahasuvun historia; yhdessä Teemu Keskisarjan kanssa). Kirnu ja kartelli – F.M. Pitkäniemen ja Axel Solitanderin työt, taistot ja totuudet (Siltala 2022) jatkaa metsäteollisuuden polulla mutta vain osittain. Mukana on myös osuustoiminta, erityisesti Valio ja sen toimitusjohtaja Frans Mikael Pitkäniemi. Metsäteollisuutta edustaa Axel Solitander, Puunjalostusteollisuus Keskusliiton asiamies. Vaatimaton titteli on harhaanjohtava, Solitander oli aikansa voimavaikuttajia.

Kirja etenee kaksoiselämänkertana vuorovedoin. Molempien herrojen elämänvaiheita seurataan syntymästä siunaustilaisuuteen. Rakenteeltaan teos on lukijalle aluksi haastava. Lyhyet luvut vuorottelevat vinhaan tahtiin. Mutta rytmiin päästyään lukija huomaa seuraavansa historiallista näytelmää Suomen synnystä. Näyttämönä on vastasyntynyt Suomen tasavalta, näyttelijöinä politiikan ja talouden keskeiset, mutta harvalukuisat vaikuttajat ja juonena tasavallan pyrkimykset vakiinnuttaa vasta hankittu asemansa maailmalla niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Niin miljöö- kuin henkilökuvauskin on runsasta, rehevää ja jopa viihdyttävää.

Siltala on ammattihistorioitsijana tehnyt tunnontarkkaa työtä. Tietoa on kaivettu julkisista ja yksityisistä arkistoista, kirkonkirjoista, pöytäkirjoista ja kirjeenvaihdoista. Valokuvamateriaali on runsasta ja täydentää mainiosti ajankuvaa. Esimerkkinä arjen ajankuvaa poliittisten levottomuuksien ja hyperinflaation piinaamasta Weimarin tasavallasta vuonna 1923: Solitander joutui kiireen vilkkaa pakenemaan Hampurin levottomuuksia, maksettuaan ensin 64 miljardin saksanmarkan hotellilaskun.

”Eikä me olla veljeksiä”… ikätoverit ponnistavat tahoilleen

Päähenkilöt Pitkäniemi ja Solitander olivat ikätovereita, vuosiluokkaa 1872. He varttuivat, opiskelivat ja astuivat työelämään autonomisessa Suomen suurruhtinaskunnassa. Pitkäniemi oli osuustoiminnasta ja kartelleista väitellyt filosofian tohtori ja Solitander paperi-insinööri. Molempien juuret olivat maalla, Pitkäniemellä Pirkkalassa ja Solitanderilla Hattulassa, Kanta-Hämeessä. Suurehkon tilanomistajan poika Pitkäniemi ja valtion korkean virkamiehen poika Solitander olivat saman yhteiskuntaluokan vesoja. Paljon muutakin yhteistä heillä oli, kuten opiskeluvuodet Saksassa ja monia yhteisiä tuttavia. Viimeksi mainitut seikat tosin yhdistivät lähes kaikkia tuon aikakauden koulutettuja ja eteenpäin pyrkiviä nuoria miehiä – miehiä kun nuo sen aikaiset kansakunnan toivot yleensä olivat.

Pitkäniemi toimi osuusliike Valion johdossa vuodet 1908–1944. Solitanderin pääasiallinen vaikutusalusta oli Puunjalostusteollisuuden Keskusliitto, jota hän johti vuodet 1920–1940. Pitkäniemi oli yhden firman mies kun taas Solitander ehti ennen päätointaan toimia yritysjohtajana, teollisuushallituksen korkeana virkamiehenä ja pääkonsulina New Yorkissa. Uransa aikana hän toimi myös lyhyen aikaa kauppa- ja teollisuusministerinä. Yhdistävä tekijä molempien vaiheissa on myös se, että he toimivat uransa alkuvaiheissa opettajantoimissa.

Pitkäniemi oli luonteeltaan koleerinen, helposti kiihtyvä, mielipiteissään jyrkkä ja taipumaton. Ollessaan mielestään oikeassa hän ei säästänyt sanoja eikä paperia kantaansa perustellakseen. Siltala selostaa kiintoisasti Pitkäniemen ja hänen osuuskunta-aatteellisen oppi-isänsä Hannes Gebhardin suhteen kehityksen, joka lopulta päättyi täydelliseen oikeustoimiakin vaatineeseen välirikkoon. Varsinainen isänmurha!

Solitanderista puolestaan välittyy tasaisempi, diplomaattisempi ja varovaisempi kuva. Tosin hänen yhteiskunnallinen lukutaitonsa ei ollut aivan kohdallaan. Ollessaan Svinhufvudin hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä vuonna 1930 hän toi voimalla julki näkemystä, jonka mukaan demokratiat osasivat kyllä nostaa valtion menoja, mutta niillä oli hankaluuksia leikata menoja lama-aikoina. Eduskunta ei pysty kunnon lamaohjelmaa tekemään, vaan siihen tarvitaan vahva talousmiesten hallitus. Julkitulo sai aikaan raivoisan vastalauseryöpytyksen eikä Solitanderin poliittinen ura tästä lähtenytkään enempään lentoon.

Vientivetoista Suomea rakentamassa

Siltala maalaa värikkään kuvan sekä aikakauden taloudellisista että poliittisista oloista ja haasteista. Taloutta leimasi itsenäisyyden alkuvuosina Venäjän, erityisesti Pietarin kaupan lähes täydellinen tyrehtyminen vallankumouksen ja neuvostovallan syntymisen yhteydessä. Sekä voille että lankuille ja paperille piti löytää uudet markkinat, lähinnä Iso-Britanniasta ja Saksasta. Tässä onnistuttiinkin jopa niin hyvin, että Pitkäniemen ja Solitanderin edustamat alat vastasivat sotien välisenä aikana noin 90 prosentista Suomen vientiä. Poliittistakin tasapainoilua vaadittiin valinnoissa kauppamahti Ison-Britannian ja nousevan Saksan välillä.

Siltala esittelee myös kiintoisan kappaleen Suomen innovaatiopolitiikan historiaa. Valion alkuperäinen businessidea oli kirnuta maidon rasvainen osa voiksi. Rasvasta vapaa kurri oli ylijäämää, joka ei tahtonut kelvata hyötykäyttöön. Tilanne muuttui, kun oivallettiin, että sveitsiläiset tekevät kurrista emmental-juustoa! Juustoa ruvettiinkin sitten valmistamaan sveitsiläisten juustomestareiden johdolla ja loppu onkin Valio-historiaa.

Voin laadun parantamiseksi Valio perusti oman laboratorion, jonne palkattiin kemistiksi eräs Artturi Ilmari Virtanen. Hän kehitti erityisen voisuolan, jolla voin tasalaatua ja säilyvyyttä parannettiin. Myöhemmin hän keksi rehusäilömenetelmän, jolla lehmien ympärivuotinen ruokinta turvattiin. Tästä tunnustuksena Nobel-palkinto.

Kansainvälisessä kaupassa alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen protektionismin aika. Tullimuurit ja kiintiöt olivat päivän sana. Pitkäniemi ja Solitander osallistuivat aktiivisesti kauppaneuvotteluihin ja tekivät hartiavoimin töitä intressitahojensa etujen ajamiseksi. Saksalaiset pois Suomen raakapuumarkkinoilta ja Saksan paperitullit alas; myös brittien voitullit pois. Parhaansa kauppaneuvottelijamme yrittivät, mutta vahvemmalla on aina enemmän vääntövoimaa. Suomalaiset diplomaatit joutuivat välillä mykiksi todistajiksi kun Pitkäniemi löi Valion vaatimukset pöytään.

Kauppaa tehtiin ilman kauppasopimuksiakin. Kartellit olivat tehokas kaupan apuväline. Niitä oli joka lähtöön, metsäteollisuudenkin piirissä tuotteella kuin tuotteella. Tuohon aikaan kartelliin ei liittynyt mitään kielteistä leimaa, niitä pidettiin hyvänä menettelynä rajallisten resurssien tehokkaaksi hyödyntämiseksi. Metsäteollisuuden kartellit olivatkin pitkäikäisiä, ne ajettiin alas vasta Suomen valmistautuessa EY-jäsenyyteen.

Nuoren tasavallan kasvukivut

Kotimaan politiikan puolella superlobbarimme olivat virkojensa puolesta jatkuvasti liikkeellä. Nuori tasavalta kipuili vielä kansalaissodan haavoja parannellessaan. Hallitukset olivat lyhtyikäisiä. Ääriliikkeet oikealla ja vasemmalla mellastivat. Vahvan johtajuuden kaipuu heräili.

Erityisesti teollisuus rahoitti runsaskätisesti niitä puolueita, joiden se odotti ajavan elinkeinoelämän etuja. Kokoomus natisi Lapuan liikkeen ja Isänmaallisen Kansanliikkeen IKL:n puristuksessa. Maalaisliitto ajoi pienviljelijöiden asiaa, mutta sosiaalidemokraatit olivat myös kilpasilla maaseudun vähäväkisten äänistä. Sittemmin maan alle painetut kommunistit tekivät osansa yhteiskuntarauhan horjuttamiseksi. Kieliriita lisäsi kierteitä politiikan vääntöön. Lobbarin ja pääjohtajan piti olla koko ajan hereillä ja äänessä.

Pitkäniemi ja Solitander olivat vakaumuksen miehiä. Pitkäniemeä ohjasi osuustoiminta-aate. Hän näki sen parhaana keinona turvata markkinakanavat jäsenten tuotteille. Solitander taas inhosi osuustoimintaa ja erityisesti tuolloin voimissaan olevaa valtionkapitalismia. Hän oli liberaalin yksityiskapitalismin tulisieluinen kannattaja. Vientimiehiä nämä eri vakaumusten miehet olivat kuitenkin molemmat.

”Huhtikuussa (1933) Solitander istui Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön juhlaillallisilla Helsingin Grand Hôtelissa Väinö Tanner vieruskaverina. Kunniavieraina olivat presidentti Svinhuvud ja marsalkka Mannerheim, puhujana muiden muassa Paasikivi.”

Osuva kuvaus piireistä, joissa maan asioista päätettiin ja joissa molemmat kirjan päähenkilöt liikkuivat.

Sakari Siltalan Kirnu ja kartelli on kulttuuriteko sekä taloushistorian että poliittisen historian näkökulmasta. Vaikka kaikkia lukijoita ei ehkä tempaa mukaansa mattiklingemäinen name-dropping ja illallismenujen selostaminen, ne ovat tässä kirjassa luonteva osa Siltalan ajankuvafreskoa. Luulenpa, että harva kyseistä aihepiiriä kuvaava teos saa lukijan siinä määrin itsekseen hykertelemään kuin Kirnu ja kartelli sai allekirjoittaneen.

* *

Jälkikaneetti

Matti Mäkelän mainiossa Toivo Pekkas -elämänkerrassa Leveäharteinen ajattelija on kohtaus, jossa Mäkelä on laittanut aikansa kirjailijasuuruudet Pekkasen ja Väinö Linnan yhteismajoitukseen ja ottamaan hieman kuppia. Jutunjuurta saattoi sisäisissä maailmoissa viihtyvien kirjailijoiden kesken syntyä tahi ei, mutta Sakari Siltalan tarjoamista aineksista voisi vastaavassa tilanteessa helposti kuvitella Pitkänimen ja Solitanderin välisen pitkän ja kiihkeän väittelyn.

Jukka Ahtela

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua