Kuvat: MirrorFiction Inc._2 / Aula Kustannus
KIRJAT | Aavekaupunki on Helsinki Lit -tapahtumaan saapuvan taiwanilaiskirjailijan läpimurtoteos ja se on löyhästi omaelämäkerrallinen.
”Kirja vilisee arvoituksia ja salaisuuksia, joiden ratkaisut selviävät vähä vähältä.”
ARVOSTELU

Kevin Chen: Aavekaupunki
- Suomentanut Rauno Saunio.
- Aula, 2024.
- 380 sivua.
Aavekaupunki (Aula, 2024) vie vieraaseen, kauniiseen, julmaan ja hyvin kiehtovaan maailmaan. Se on monitahoinen perhetarina, jota kertovat omista näkökulmistaan ja omalla äänellään sen jäsenet. Esiin tulee maagisen realismin liepeillä kulkeva runsaudensarvi, jonka lukeminen on puhdas nautinto, vaikka ihmisten sanat ja teot välillä ovatkin rumia.
Yungching on takapajuiseksi mainittu pieni kaupunki Taiwanin saaren keskiosassa, jonka pelloilla kasvatetaan krysanteemeja, betelpippureita ja riisiä. Edistys tulee tänne pienin askelin, joista ensimmäisiä ovat kolmikerroksiset yhden perheen asumukset. Ne tuntuvat niin korkeilta, että kansan suussa niitä kutsutaan taivastaloiksi.
Näihin pääsee muuttamaan myös 9-henkinen Chenin perhe, mistä erityisesti äiti Kaskas on ikionnellinen: pääsihän hän näin lopulta anoppinsa järjestämästä päivittäisestä rääkistä. Kaskas synnyttää tyttären toisensa perään, mitä ei hyvällä katsota, sillä eiväthän tyttäret ole minkään arvoisia. Mikä ilon aihe, kun lopulta syntyy myös kaksi poikaa!
Päähenkilö T’ien-hung on toinen pojista. Hänestä tulee kuitenkin erityisesti äitinsä vihan kohde; vanhoillisessa ympäristössä ei hyväksytä homoseksuaaleja. Kepulikonstit ja kotiväkivalta kyllä sallitaan, kunhan on tarpeeksi varakas tai kuuluisa.
Kirja vilisee arvoituksia ja salaisuuksia, joiden ratkaisut selviävät vähä vähältä. Käy esimerkiksi ilmi, miksi keskellä saaren keskiosaa nähdään kerran virtahepo ja miksi Chenin hartaasti odotetut pojat päätyvät telkien taakse.
Lukija saa olla romaanin käänteiden runsaudessa tarkkana – toisaalta teksti vie mukanaan niin, etten kovasti välitä, tiedänkö alituiseen, mikä liittyy mihinkin.
* *
Teoksen on kiinan kielestä suomentanut Rauno Saunio ja käännös ansaitsee erityiskiitokset. Kieli on elävää ja verevää, tekstiä ilo lukea. On täytynyt vaatia paljon työtä ja pohdintaa löytää esimerkiksi ne kaikki runsaslukuiset erikoiset nimet ja ilmaukset, jotka nyt tuntuvat istuvan täydellisesti kirjan henkeen. Lukija kiittää!
Myös Mikko Toiviainen tekee äänikirjan lukijana hienon työn.
Taiwanilainen kirjailija Kevin Chen tulee toukokuussa Helsinki Lit-tapahtumaan. Aavekaupunki on hänen läpimurtoteoksensa ja se on löyhästi omaelämäkerrallinen.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Aarreaitta Anita Snellmanin elämästä – arviossa Raija Orasen romaani Keltainen
KIRJAT | Raija Oranen kirjoitti taiteilija Anita Snellmanin elämästä romaanin, jossa kaiken ei ole tarkoituskaan olla totta.
Suomalaiset olympiavoittajat kertovat kerrankin avoimesti elämästään – arviossa Ari Pusan Voittajat
KIRJAT | Uutuuskirja kertoo elävästi ja asiallisesti 24 suomalaisen olympiavoittajan tarinat.
Paulo Freiren matkassa sorrettujen pedagogiikan tiellä – arviossa Juha Suorannan Maailma luokkahuoneessa
KIRJAT | Maailma luokkahuoneena käsittelee kasvatusfilosofi Paulo Freiren elämää ja toimintaa keskittyen hänen työhönsä Kirkkojen maailmanneuvostossa 1970-luvulla.
Pispalan likan huikea matka elämän näyttämöllä – Antti Heikkisen Sellasta kertoo Seela Sellan tarinan
KIRJAT | Kirjailija Antti Heikkisen kirjoittama elämäkerta tyhjentää täyslaidallisen Seela Sellan elämästä, urasta ja sivupoluista.




