Kuvat: Teija Soini / Like
KIRJAT | Jennin Räinän uutuuskirja tekee näkyväksi aikamme ilmiön: metsäpoluilla näkee enemmän naisia kuin miehiä. Naiset eivät juokse bongaamassa ikonisia luontokohteita somepäivityksiinsä, vaan he hakevat rauhaa ja hyvinvointia.
”Räinä ei saarnaa, vaan kiteyttää lohduttoman kehityskulun toteavaan tyyliin.”
ARVOSTELU
Jenni Räinä: Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla
- Valokuvat: Teija Soini.
- Like Kustannus Oy, 2021.
- 250 sivua.
Kirjoissa sekä some- ja mielikuvissa ahavoituneet miehet kulkevat koskemattomissa korvissa. ”Sankarimiehet erämaata valloittamassa” -myytti ei vastaa kansallispuistopolkujen todellisuutta. Rinkkaa raahaavat yksin ja kaksin kulkevat naiset.
Oululaistoimittaja, tietokirjailija Jenni Räinän uutuuskirja Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla (Like, 2021) tekee ilmiön näkyväksi. Räinä lähti yhdeksän naisen kanssa metsiin, soille ja tuntureille. Nuotiotulilla ja autiotuvissa käydyt keskustelut keskittyvät luontosuhteeseen. Nyt ei olla taistelemassa luonnonoloja vastaan, vaan rauhoittumassa ja ammentamassa elinvoimaa metsistä.
Naisten tarinoiden lomassa Räinä latelee karuja faktoja ympäristön tilasta. Metsien ja soiden maa hävittää alkuperäisluontoaan peruuttamattomalla teholla. Jos jostain löytää kaistaleen vanhaa metsää, muutaman vuoden päästä paikalla on läpikulkemattomaksi mätästetty hakkuuaukea. Nyt parturoitavilla metsillä vie vuosisatoja palautua metsäkoneen jäljiltä.
Korpitaipaleita ajellessaan ei ole vaikea ymmärtää, miksi maassa on revitty elanto metsistä. Räinä kysyy, onko kansallinen etu yhtä kuin metsäteollisuuden etu. Teollisuudelle metsät tarkoittavat puukuutioita. Niiden määrä kasvaa, koska suotkin on ojitettu metsiksi. Samalla soiden ja korpien humus on huuhdottu rehevöittämään järviä ja ruokkimaan sinileviä.
Räinä ei saarnaa, vaan kiteyttää lohduttoman kehityskulun toteavaan tyyliin. Tämä luo kirjaan alakuloisen pohjavireen: luonnon sekä sieltä hyvinvointia hakevien elintila kapenee päivä päivältä.
Korona toi ruuhkat kansallispuistojen parkkipaikoille ja jonot niiden nuotiopaikoille. Hyvin merkityt reitit tekevät luontoon lähtemisen helpoksi.
Jenni Räinän haastattelemat naiset eivät ole kansallispuistoja bongaavia luontoturisteja, vaan omien polkujen kulkijoita, jotka eivät ole tyytyneet naisille varattuun marjastajan rooliin.
Etuoikeutetun sukupolven edustajalla on mahdollisuus retkeillä vaikka viikkokausia metsissä. Luontoelämys ei edellytä eräliikekäyntiä eikä matkustamista maailman ääriin. Metsiin pääsee takapihalta, joskin metsäautoteiden viipaloimassa ojituksen suurvallassa vanhat metsät ovat käyneet niin harvinaisiksi, että osa suomalaisista ei ole niitä koskaan kokenut. Luonnon monimuotoisuuden kannalta kehitys on vielä kohtalokkaampaa.
Jenni Räinä oli mukana kirjoittamassa Metsä meidän jälkeemme -teosta, joka sai toissa vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Jo kaksi vuotta aiemmin Reunalla poiki Tieto-Finlandia-ehdokkuuden. Siinä ääneen pääsivät hiljenevien sivukylien asukkaat, joiden tarinaa Vesa Rannan upeat kuvat syvensivät.
Kulkijat-kirjan lukijaa Teija Soinin taidekuvat hämmentävät, sillä nykyihminen on ympäröity upeilla luontokuvilla ja idyllisillä leirinuotio-otoksilla. Soinin kuvia osaa katsoa vasta kirjaan uppouduttuaan, sillä nekin kertovat luontosuhteesta, eivätkä luontokohteista.
Tommi Liljedahl
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
