Naisena ja kirjailijana olemisesta – arviossa Tove Ditlevsenin Aikuisuus

Vasemmalla Tove Ditlevsen Nuoruus-kirjan kannessa. Kuvat: S&S

Tove Ditlevsen (1917–1976) on tanskalaiskirjailija, jonka tuotantoa ei alkuun juuri Suomessa tunnettu. Ditlevsenin vuonna 1941 julkaistu esikoisteos Lapselle on tehty pahaa ilmestyi suomeksi vuonna 1950, mutta sen lisäksi Ditlevseniltä on suomennettu vain pari novellia, vaikka tuotantoa riittäisi lähes 40 runokokoelman, romaanin ja novellikokoelman verran.

Kansainvälisesti Ditlevsen löydettiin uudestaan joitain vuosia sitten. Ditlevsenin omaelämäkerrallisesta trilogiasta oli käännetty englanniksi kaksi ensimmäistä osaa vuonna 1985, mutta vuonna 2019 koko trilogia saatiin englanniksi Michael Favala Goldmanin uusina käännöksinä. Tämä julkaisu toi Ditlevsenin teokset laajempaan tietoisuuteen ja sai myös S&S:n tarttumaan tanskalaiskirjailijaan. Trilogian ensimmäiset osat Lapsuus ja Nuoruus ilmestyivät Katriina Huttusen suomennoksina viime vuonna ja kolmas osa Aikuisuus nyt tänä vuonna. Lapsuus ja Nuoruus ilmestyivät tanskaksi vuonna 1967, Aikuisuus vuonna 1971.

Pienet, tiiviit romaanit kertovat Ditlevsenin omasta elämästä. Kerronta on ytimekästä ja jaarittelematonta. Lapsuus kertoo elämästä Kööpenhaminan Vesterbron työläiskaupunginosassa 1920-luvulla. Tove on herkkä lapsi, joka haluaisi kirjoittaa runoja, mutta lähipiirille ajatus tytöstä runoilijana on lähinnä vitsi. Nuoruus kuvaa Toven pyrkimyksiä päästä läpi kirjallisiin piireihin ja pyristelyä työ- ja iltaelämässä. Nuoret herrat haluaisivat kaataa naisia, mutta Tovea kiinnostaa enemmän kirjoittaminen. Nuoruus huipentuu siihen, kun Tove saa ensimmäisen runokokoelmansa julkaistua vuonna 1939.

Vaikeat aikuisvuodet

Aikuisuus-teoksessa Ditlevsen on mennyt käytännöllisistä syistä naimisiin itseään 30 vuotta vanhemman Viggo F. Møllerin kanssa edistääkseen kirjallista uraansa. Esikoisromaani ilmestyykin, mutta kirjallisen uran tielle nousee kaikenlaisia esteitä. Avioliitto Møllerin kanssa ei ole pitkäikäinen, uusia avioliittoja tulee, samoin raskauksia, joista tulee tytär Helle, mutta myös abortteja. Abortti 1940-luvun Tanskassa ei ole yksinkertainen asia – ja miten ikävästi tämä seikka onkin edelleen ajankohtainen! – ja erään abortin yhteydessä Ditlevsen tutustuu kipulääke petidiiniin. Pian Ditlevsen onkin naimisissa petidiinia avokätisesti annostelevan lääkärin kanssa.

Kirjan tanskankielinen nimi Gift on sanaleikki, joka suomennoksessa on menetetty. Englanniksi teos on nimeltään Dependencies, joka tavoittaa hieman alkuperäisen monimerkityksisyyttä: kuten ruotsissa, tanskassakin gift tarkoittaa sekä avioliittoa että myrkkyä. Tulkintoja nimelle voi hakea monelta tasolta: kirja kertoo pintatasolla avioliitoista ja kipulääkkeet ovat helposti tulkittavissa myrkyiksi. Toisaalta moni asia on myrkkyä Ditlevsenin kirjailijanuralle, jonka kanssa hän on niinikään naimisissa.

Ditlevsen pohdiskelee osin samoja kysymyksiä kuin viime vuosina vaikkapa Deborah Levy: kuinka yhdistää naiseus, äitiys ja luova työ. Se ei ole helppoa. Kirjoittaminen on kuitenkin välttämättömyys: ”minulle elämä on nautintoa vain silloin kun kirjoitan”, Ditlevsen kirjoittaa. Jos arjen turruttaminen kipulääkkeillä pois häiritsemästä on kirjoittamisen edellytys, sitten väärennetään reseptejä ja tehdään apteekkiin hurjat laskut.

Tiivis elämänkaari

Kööpenhamina-trilogia on kaikkiaan hyvin kiehtova kokonaisuus. Kirjat ovat pieniä ja tiiviitä, Ditlevsen ilmaisee itseään ytimekkäästi. Koko trilogialla on mittaa suunnilleen saman verran kuin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan ensimmäisellä osalla. Aikuisuus vaikuttaa trilogian merkittävimmältä kirjalta, siinä päästään kiinni olennaiseen: tällaista on olla läpimurtoaan tekevä naiskirjailija 1940-luvun Tanskassa. Sivuseikat, kuten toinen maailmansota ja natsimiehitys ovat teoksessa läsnä, mutta eivät mitenkään erityisemmin määritä teosta. Ditlevsen on, pohjimmiltaan, kiinnostunut lähinnä itsestään.

Paljonhan Ditlevsenin elämässä ehti tapahtua vielä näiden kirjojen kuvaamien käänteiden jälkeen. Elämäntapahtumat toimivat materiaalina romaaneille. Ditlevsen vastaili myös Familiejournalen-lehden lukijakysymyksiin kahdenkymmenen vuoden ajan, aina vuonna 1976 tapahtuneeseen itsemurhaansa asti.

Nähtäväksi jää, tyydytäänkö Ditlevsenin osalta tähän elämäkertatrilogiaan, joka taitaa olla Ditlevsenin kestävintä antia kirjallisuuden maailmalle, vai saadaanko suomeksi vielä lisää. Kenties joku valikoima Ditlevsenin runoja tai novelleja olisi paikallaan? Sellainen ei tietenkään ole ollenkaan yhtä myyvää kuin nämä kiehtovat autobiografiat. Yhtä kaikki, tuli muuta tai ei, luovan työn edellytyksistä, mielenkiintoisista naisista ja taiten kirjoitetusta omaelämäkerrallisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille Kööpenhamina-trilogia on kokonaisuudessaan ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua