Näiden tikapuiden askelmilla päähenkilö turhautuu, mutta lukija viihtyy – arviossa Jevhenija Kuznjetsovan romaani

Kuvat: Aula & Co / JH

Ukrainalainen kirjailija, kääntäjä ja tutkijatohtori Jevhenija Kuznjetsova tuli suomalaisille tutuksi viehättävällä romaanillaan Kysykää Mialta (Aula & Co, 2022; lue arvio).

Kuznjetsovan tuorein teos on nimeltään Tikapuut (suom. Eero Balk; Aula & Co, 2024). Se sijoittuu Espanjan Aurinkorannikolle, minne kirjava sukulaisjoukko on paennut Ukrainan sotaa. Heidän tukikohtanaan toimii jo aiemmin maahan asettuneen Tolikin talo.

Myös kirjailija Jevhenija Kuznjetsova asuu nykyään Espanjassa. Hänelläkin on henkilökohtaista kokemusta talon täyttävistä, kaaosta aiheuttavista sukulaisista. Kirjailija on kertonut haastatteluissa, miten hänen oli vaikea löytää omasta kodistaan rauhallista sopukkaa Tikapuut-teoksensa kirjoittamiseen.

Samantapainen rauhan kaipaamisen tilanne on kirjan keskushenkilöllä, Tolikillakin. Hän on aina viihtynyt omissa oloissaan, ja juuri nyt hänen pitkäaikainen haaveensa on toteutumassa: vuosia säästettyään hän on vihdoin voinut ostaa vuoren rinteeltä viinitarhojen ja oliivilehtojen ympäröimän talon, jossa on hänen mielestään ”potentiaalia”. Talokaupan mukana seurasi entisen omistajan, iäkkään leskirouvan, koko irtaimisto. Talo on tulvillaan uskonnollisaiheisia koriste-esineitä, tauluja ja kirjontatöitä. Niiden lomasta pilkistelee runsaasti myös kukka- ja sieniaiheisia töitä ja tekstiilejä. Tyhjää seinäpinta-alaa ei ole lainkaan. Taloon juurtuneet huonekalut ovat vanhoja, mutta vankkoja.

Tolikin tarkoitus on tehdä talostaan vähitellen oman unelmansa mukainen, eli täysin moderni: suuri taulutelevisio, kauko-ohjaimin säädettäviä älylamppuja, peliasema, tai mitä tahansa hän keksisikin haluta. Ainoastaan flipperi oli hankittuna ennen sukulaisten saapumista.

Tolik on yli 30-vuotias, opinnoissaan menestynyt ja hyvän työpaikan Espanjasta saanut, elämäänsä kohtalaisen tyytyväinen mies. Eräänä maahanmuuttonsa parhaimmista puolista hän on pitänyt 4 000 kilometrin etäisyyttä äidin valvoviin silmiin ja hänen alituiseen Tolikin asioihin puuttumiseensa kotikonnuilla Ukrainassa. Mutta sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja Tolikista, sukunsa nuorimmaisesta, leipoutui yhdessä hetkessä – omien sanojensa mukaan – pakolaisista huolehtiva patriarkka ja sponsori.

Kynnyksen yli astelivat Tolikin huolestunut äiti, tämän touhukas serkku Hryhorivna-täti, jalkapuoli isoeno Anatoli, Tolikin isosisko Irinja masentuneen Polina-ystävänsä kanssa ynnä kaksi kissaa ja koira. Kolmikerroksisesta talosta, sen kaikkien kirjontatöiden ja koristeiden seasta, järjestyi oikein sopivasti tilaa heille kaikille.

* *

Kirjailija Jevhenija Kuznjetsova on sanonut kirjoittavansa ”elämän palasista”. Hänestä mikään ei ole kiinnostavampaa kuin ihmiset. Heitä hän tarkkailee myös Tikapuut-teoksessaan kuvaillen henkilöitään niin, että lukija oitis näkee heidät Tolikin talossa puuhailemassa. Äiti alkaa seurata aikuisen poikansa toimia yhtä tarkasti ja ärsyttävästi kuin Tolikin lapsuudessakin. Räväkkä Hryhorivna-täti, entinen esiintyvä taiteilija ja viihdyttäjä, on edelleen värikäs hahmo eikä hänkään salaile ajatuksiaan tai säästele sanojaan. Pyörätuolilla liikkuvalla isoeno Anatolillakin on vastaus, ratkaisu ja mielipide kaikkeen, joten talossa riittää ääntä enemmän kuin Tolik jaksaisi, joten hän pysyttelee mieluiten omassa huoneessaan talonsa ylimmässä kerroksessa.

Tolikin Irusja-sisar on rauhallinen, mutta ärtyisä. Hänen ystävänsä Polina (jonka päivät alkavat kourallisella masennuslääkkeitä) on jähmettynyt apaattisuuteensa. He molemmat viettävät aikaa puhelimiensa ja tietokoneittensa äärellä jonkinlaisten etätöitten parissa (joille isoeno tuhahtelee). Myös Tolik työskentelee kotona, pääasiassa öisin, koska päivisin on liian rauhatonta. Vaikka korona-aika on jo ohi, tuskin kukaan Tolikin työtovereistakaan käy enää toimistolla.

Tolikin äiti, Hryhorivna-täti ja isoeno Anatoli ovat asettuneet taloksi paljon paremmin kuin talon omistaja Tolik itse. Hän välttelee muita, koska kaikki kysyvät tai pyytävät häneltä koko ajan jotakin. Samalla satelee neuvoja, koska muut tuntuvat aina tietävän, miten Tolikin tulisi milloinkin menetellä. Saadakseen hiukan ajattelurauhaa Tolik luikahtaa aamuvarhain juoksulenkeille. Hän on täynnä itsesyytöksiä siitä, että on turvassa Espanjassa, vaikka Ukrainassa taistellaan. Hryhorivna-täti puolestaan moittii laihaa Tolikia hukkaan menevistä kaloreista. Silloin tällöin Tolik tapaa retkillään Polinan, joka niin ikään vetäytyy mieluiten hiljaiseen yksinäisyyteensä. Heidän jutellessaan Tolik on aistivinaan moitetta myös Polinan katseessa,

Tolikin talo on nyt täynnä kodikasta hyörinää, ruoantuoksua ja puheenpulputusta, mutta Tolik kiristelee salaa hampaitaan. Hän häpeää itsekästä haluaan olla yksin omassa kodissaan. Huono omatunto kalvaa häntä (peitetyksi luulemastaan) nuivasta suhtautumisesta pakopaikkaa tarvitseviin sukulaisiinsa. Veljensä mielenliikkeet tunnistava sisar toruu Tolikia muistuttaen, etteivät he ole tulleet Tolikin luo häiritäkseen häntä, vaan pysyäkseen hengissä. Totta kai Tolik tietää, että heidän touhuamisensa alla kulkee koko ajan pelko kotimaan kohtalosta ja huoli sinne jääneistä ystävistä.

* *

Jevhenija Kuznjetsovan teoksen nimi on Tikapuut. Kirja on miltei puolivälissä, ennen kuin sana tulee esiin. Talon sivuseinä Tolikin parvekkeellisen yläkerran huoneen puolella on ihmeköynnöksen peitossa. Tolik hankkii tikapuut, asettaa ne köynnöksen suojaan nojalleen parvekettaan vasten. Tämä on hänen uusi, salainen ulosmeno- ja sisääntuloreittinsä.

Tikapuut-romaanissa kiehtoo sen eläväinen ote päivittäiseen puuhailuun Tolikin talossa. Talo asukkaineen muodostaa oman yksikkönsä. He aterioivat yhdessä, Hryhorivna-täti on alkanut suunnitella tomaattiviljelmää pihan suihkulähteen tilalle, ja Tolik ostaa kylältä tai torilta viikon ruokatarpeet, jotka syödään kolmessa päivässä. Ja jotta hiljaisuus ei yllättäisi, isoeno Anatoli paukuttaa ja kolisuttaa kellarissa flipperiä illat pitkät. Olohuoneeseen kokoonnutaan kuulemaan ja kertomaan saatuja tietoja Ukrainasta. On miltei liikuttavaa, miten kaikki yrittävät sopeutua tilanteeseen ja toisiinsa, ja millaista orastavaa vakautta samanlaisina toistuvat arkiaskareet heille suovat. Jopa Tolikin asenne lientyy vähitellen, ja hän saattaa käyttää toisinaan ovea tikapuitten sijaan.

Viikkojen kuluessa kirjassa kuvaillut Tolikin kotipiirin asiat lavenevat koskemaan myös Tolikin työtoveruuksia sekä muutamia juhlatilaisuuksia, jotka joko hämmentävät tai suututtavat Tolikia. Esimiehen organisoima hyväntekeväisyysillanvietto Ukrainan hyväksi nolottaa Tolikia. Myöhempi työporukan yhteinen veneretki siihen liitettyine lisäkehitelmineen sotaa käyvän Ukrainan parhaaksi vaikuttaa sekavalta suunnitelmalta. Ristiriitaa aiheuttavat myös muutamat Venäjältä paenneet henkilöt, jotka vetävät huomion itseensä varsin tarkoitushakuisesti. Espanjalaiset eivät osaa lukea tilannetta oikein, mutta ukrainalaiset toki näkevät ja ymmärtävät, mihin pyritään.

Vähitellen Tolikin talon vallanneet asukit alkavat tulla levottomiksi ja kaivata kotiin, tapahtuipa Ukrainassa mikä tahansa. On kirjailijan asia, miten ja mihin kertomuksensa lopettaa. Lukija on joka tapauksessa ehtinyt kiintyä heihin. Niin on tainnut käydä Tolikillekin.

Kirjan loppuessa lukija on ymmärrystä tulvillaan ja haikein mielin. Jevhenija Kuznjetsovan Tikapuut-romaani on satiirinen, ironinen ja hellyttävä sekä raskaasta lähtökohdastaan huolimatta hupaisa teos kaiken sotahuolen ja tulevaisuuspelon keskellä. Jokaisessa kirjan henkilössä on tapahtunut liikahduksia, jotka johdattavat heitä eteenpäin.

Ritva Alpola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua