Muusikko, kulttuurin sekatyömies ja aktivisti Mikko Kuustonen avaa elämäänsä rehellisen paljaana

Kuvat: Marica Rosengård / Johnny Kniga

Mikko Kuustonen on suomalainen muusikko, tv-kasvo, toimittaja, aktivisti ja maailmankansalainen. Kulttuurin sekatyömies. Kuustonen on myös sodan käyneen perheen iltatähti, kaivosmiehen poika, aviomies, isä ja isoisä. Hänet on palkittu niin lauluntekijänä kuin rauhantyöstään. Nyt 62-vuotiaana Kuustonen avaa elämänsä käänteet, ilot ja kipupisteet musiikin siivittämässä omaelämäkerrassaan nimeltä Omaelämäkerta (Johnny Kniga, 2022).

YK:n Hyvän tahdon lähettiläänä toiminut Kuustonen on valittu vuoden 2003 positiivisimmaksi suomalaiseksi. Mutta hän on myös ”kiivas, kohtuuton ja ahne ihminen”, joka syyllistyy ja syyllistää helposti. Raskas ihminen. Muun muassa näin hän itse itseään analysoi. Pääasiassa Mikko Kuustonen antaa kirjassa itsestään kuitenkin rehellisen, hyväntahtoisen ja positiivista elämänasennetta ympärilleen levittävän vaikutelman. Se myös vastaa miehestä muodostunutta julkisuuskuvaa. Äkkipikaisuus on ehkä yllättävin piirre leppoisasti hymyilevänä tunnetun Kuustosen kulissien takana.

Omaelämäkerta antaa kohteestaan paljaan ja monipuolisen kuvan, vaikkei aivan kaikkea paljastakaan. Silti kirjassa käydään läpi tunteista puhumaton lapsuus, vaikeatkin välit uskonnollisten piirien kanssa, alkoholiriippuvaisuus ja omat kipeät tunteet avioerosta. Kuustonen ei lähde retostelemaan muiden asioita vaan pitää näkökulman itsessään, omien tulkintojensa kautta. Sen verran elämänkokemusta on laulumiehelle kertynyt, että hän pystyy käsittelemään kipeitäkin asioita analyyttisesti, rehellisesti mutta liikaa itseään ruoskimatta.

Pääasiassa lineaarisesti kulkevan kirjan ohessa tulee mukana levy, jonka sanoitukset rytmittävät kirjan lukuja. Musiikillisesti levy pitää sisällään hyvin pelkistettyä ja riisuttua lauluntekijänäppäilyä.

Kohti vapautta

Ari-Mikko Kuustonen syntyi Leppävirran sairaalassa 4.3.1960. Kuusilapsisen perheen koti sijaitsi Oravikoskella, Outokumpu-yhtiön nikkelikaivoksen teollisuustaajamassa Kuopion ja Varkauden puolivälissä. Isä oli töissä kaivosmiehenä ja äiti piti kotinsa eteisessä kaivoskylän lääkepuotia, jossa pikku-Mikkokin oppi asiakaspalvelutyön. Muita sisaruksia yli kymmenen vuotta nuorempi kuopus oppi kunnioittamaan työn tekemistä, kädentaitoja ja omin avuin selviytymistä.

Onnellisimmillaan Mikko oli haaveillessaan seikkailuista, viidakkopoluista, vedenalaisista labyrinteista ja piilopaikoista autioilla saarilla. Haaveilun ydin ei ollut tietyissä karttapisteissä vaan vapaudessa, jota kohti Kuustonen on määrätietoisesti pyrkinyt läpi elämänsä.

Mikon syntymän aikaan jo iäkkäiden ja nuoruuden traumansa sisälleen padonneiden vanhempien kanssa vietetty lapsuus muiden sisarusten lentäessä vuorollaan pesästä oli köyhää, mutta melko normaalia aikaa mielikuvitusleikkeineen. Jotenkin aina väliaikaisen oloisessa kaivoskylässä Mikon mielenkiintoa pitivät yllä piirtäminen, musiikki ja uskonnollinen yhteisö, joka tarjosi kanavan musiikillisille ensiaskelille.

Lukioiässä tapahtunut äidin kuolema päätti lapsuuden Mikon osalta ja suru kanavoitui ensimmäisten omien kappaleiden tekemiseen. Yhteisön tuki mahdollisti treenaamisen ja gospel-piirit ensimmäisen oman yhtyeen Nehemian keikat. Interrail avasi silmiä maailmaan ja toi kansainvälisiä tuulia ajatusmaailmaan.

Kuustonen lähestyi demoraakileillaan Pro Fide -yhtyettä, joka jo silloin kiersi menestyksekkäästi kirkkoja ja kouluja. Kuustonen kiinnitettiin yhtyeen solistiksi, ammattimuusikoksi. Yhtyeen herätystyö ei kuitenkaan tuntunut pidemmän päälle omalta, mutta vahvasti uskonnollisista bändityöyhteisöistä ei tavattu lähteä ihan noin vain. Helsinkiin muuttanut, naimisiin mennyt ja seurakunnan nuoriso-ohjaajaksi valmistunut nuori mies joutui miettimään myös toimeentuloa. Ammatillisista suunnanhakemisista myymäläetsiväkokeilu päättyi siihen, kun Kuustonen ei tahtonut käräyttää varkaita, jotka veivät tarpeeseensa.

Armeija-aikoina vuonna 1984 syntyi esikoistytär Iina, vuotta myöhemmin Minka, joiden persoonia ja lapsuutta ja omaa isyyttään Kuustonen pohtii kauniisti mutta omia virheitään peittelemättä. Vuonna 1987 Kuustonen eroaa Pro Fidesta, jota osa uskonyhteisöstä ei hyväksy vuosienkaan päästä. Lyhyen blues-painotteisen soolokeikkailun jälkeen uudeksi musiikilliseksi kodiksi muodostuu kitaristi Heikki Silvennoisen, veljesten Mikko ja Sakari Löytyn rytmiryhmän sekä kosketinsoittaja Harri Taittosen muodostama Q. Stone, jonka alku-uran levytyssopimuskuvioista on saanut kipinän myös Kummeli-porukan muusikkovitsi ”artisti maksaa”.

Kotimaisen bluesin eturiviin nousevan Q. Stonen mukana Kuustonen tapaa ison osan musiikillisista esikuvistaan ja pikkuhiljaa sen kanssa keikkaileminen tuo jopa leivän pöytään. Pohjat tulevalle televisiouralle luodaan Cafe Metropolin Q-klubeilla, joilla Q. Stone säestää vierailevia solisteja ja jonka pohjalta tehdään myöhemmin akustisempi tv-tuotanto Q. ja tähdet.

Todellisen läpimurron Mikko Kuustonen tekee kuitenkin soolona ja suomen kielellä. Vuoden 1991 Musta jalokivi esittelee kansalle hitit Enkelit lentää sun uniin, Kaktusviinaa ja Taivas varjele. Seuraavana vuonna julkaistu Abrakadabra myy kultaa jo ennakkoon. Tuottaja Esa Kaartamosta kasvaa Mikon luottomies vuosikymmenien ajaksi. Julkisuus ottaa Kuustosen tähtäimeensä aivan eri tavalla kuin aiemmin.

Pieniä voittoja

1990-luvun kuluessa ja seuraavien albumien myötä Kuustonen kiinnostuu entistä enemmän kehitysmaista ja maailmanparantamisesta. Vuonna 1998 Kuustonen kutsutaan YK:n Hyvän tahdon lähettilääksi. Kuustonen on vuosikausia kiertänyt Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa erilaisissa kansalaisjärjestötehtävissä ja vapaana toimittajana. Kuustosen tapauksessa lähettilään tehtävät pitivät sisällään dokumenttisarjojen tekemistä ja isoja varainkeruuhankkeita. Pienen pohjoisen maan poppari pääsee ihmettelemään pieniä voittoja, näkee kuinka sietämätön köyhyys muuttuu mahdollisuuksiksi ja kuinka pieniä ihmeitä tapahtuu jatkuvasti.

Suhteestaan taiteeseen Kuustonen kertoo: ”Hengitän taiteen kautta, ja tiedän myös lakkaavani hengittämästä pyrkiessäni pelkkään rationaaliseen tehokkuuteen tai antautuessani loputtomiin velvollisuuksiin. Taide ei edusta minulle elitismiä tai vaikeaselkoisuutta vaan kykyä etsiä näkökulmia. Se on kaiken ajattelun sovellus ja kaleidoskooppi, joka tuo elämään värit.”

Musiikin ytimestä hän toteaa näin: ”En kestä kiirettä musiikissa. Tempo voi toki olla kiihkeä, mutta rytmiikan ydin on grooven istahtamisessa ja siinä, että happi kulkee. Toimivassa kompissa on tunnistettava levollisuus keskellä eteenpäin ajavaa voimaa. Hyvä biisi toimii kuin avoauto Kalifornian rantatiellä: maisema vaihtuu, tuulenvire hivelee kasvoja ja ilmassa on sopivasti vaarantunnetta, mutta kuskilla istuin takakenossa.”

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua