Kuvat: Juha Metso / Johnny Kniga
KIRJAT | Näyttelijä kertoo uutuuskirjassaan ”Ville maailman markkinoilla, bisneksiä Pietarista Puumalaan”, miten loi Suomeen menestyvän hatsapuribisneksen. Metodina oli aluksi nyhjää tyhjästä.
”Jos joku juttu menee pieleen, Haapasalo kehittää uuden idean ja nousee kuopasta, vaikka se olisi syvä.”
ARVOSTELU
Ville maailman markkinoilla – bisneksiä Pietarista Puumalaan
- Ville Haapasalo, Juha Metso & Petri Pietiläinen.
- Johnny Kniga, 2021.
- 192 sivua.
Koronapandemia tyhjensi kalenterin lukemattomilta freelancereina työskenteleviltä taiteilijoilta. Siihen joukkoon kuuluu näyttelijä Ville Haapasalo, joka huomasi ensimmäistä kertaa elämässään olevansa työtön koronakeväänä 2020. Venäjän raja sulkeutui ja rajoitukset veivät työt Suomessakin. Haapasalo itki viikon verran, mutta keksi sitten ratkaisun. Venäjällä suositusta näyttelijästä, valtiontaiteilijasta ja bisnesmiehestä tuli leipuri.
Haapasalo kertoo uutuuskirjassaan Ville maailman markkinoilla – bisneksiä Pietarista Puumalaan (Johnny Kniga, 2021), miten hän loi Suomeen menestyvän hatsapuribisneksen. Metodina oli aluksi nyhjää tyhjästä. Haapasalo opetteli yrityksen ja erehdyksen kautta leipomaan hatsapureja, joita hän nimittää lätyiksi. Liiketoimintaansa hän sai oppia lukemalla ohjeita netistä ja kuuntelemalla ihmisiä, jotka ymmärtävät jotain yrityksen pyörittämisestä.
Lopputuloksena oli pitkät jonot Haapasalon hatsapurikioskille ja mojovat myyntivoitot Puumalassa kesällä 2020. Kolmekymmentä vuotta Venäjällä opettivat Haapasalolle, että menestykseen tarvitaan onnea, ideoita, peräänantamatonta luonnetta, itsepäisyyttä ja sitä, että tutustuu oikeisiin ihmisiin.
* *
Kirja jakaantuu kahteen osaan. Jälkimmäinen puolisko kertoo Haapasalon elämästä ja kokemuksista Venäjällä kiinnostavasti. Haapasalo lähti kielitaidottomana opiskelemaan näyttelijätyötä Pietariin 1990-luvun alussa. Hän oppi kielen, sai elokuvarooleja ja nousi kuuluisuuteen Venäjällä.
Haapasalo hankki mainostoimiston, kun ala kasvoi kohisten. Hänen palkkalistoillaan oli parisataa työntekijää Moskovassa, kun Krimin pakotteet iskivät Venäjän mainosalaan, niin myös Haapasalon mainostoimistoon. Haapasalo otti lainaa voidakseen maksaa palkat, vaikka firma oli konkurssissa.
Haapasalon kirjoitustyyli on kuin kaverille suunnattua juttelua. Hän kertoo puhekielellä liiketoiminnastaan, päätöksistään, mokistaan ja onnistumisistaan. Väliin hän ujuttaa analyysia venäläisestä yhteiskunnasta.
1990-luku oli lennokasta aikaa. Yhteiskunnan vapautuminen huumasi ja hetken aikaa kaikki tuntui olevan mahdollista. Samalla kovan luokan bisnesmiehet käärivät taskuunsa valtion varallisuutta ja rikastuivat käsittämättömällä tavalla. Alamaailmassa rehotti rikollisuus. Haapasalokin ryöstettiin nuorena näyttelijänä useita kertoja.
Nykyään Venäjällä on palattu autoritääriseen johtamisen malliin. Todellinen demokratia tuntuu karkaavan yhä kauemmaksi. Johtajan sana painaa, vaikka näennäisesti asioista voidaan keskustella. Vallan huipulla piirit ovat pienet.
Machokulttuuri voi Venäjällä hyvin. Varallisuutta ja asemaa näytetään luksustuotteilla. Miehellä pitää olla kallis kello, nopea auto ja kaunis nainen vierellään.
* *
Haapasalo on luonut itselleen tunnistettavan imagon ja muutaman kerran myös muuttanut sitä. Hän on luonut itsestäänkin tuotteen, jonka Venäjällä lähes kaikki tunnistavat. Hänen Villensä tunnetaan mustapipoisena renttuna, hauskana seuramiehenä ja maailmanmatkaajana. 2000-luvun alussa tuota tuotetta oli helppo myydä. Haapasalon junttiin pystyivät samastumaan siperialaiset mummotkin.
Nyt uusi korona-ajan imago on leipuri-Ville, joka pyörittelee jauhosormillaan hatsapurilättyjä kellon ympäri. Haapasalolla riittää ideoita ja itsevarmuutta. Jos joku juttu menee pieleen, hän kehittää uuden idean ja nousee kuopasta, vaikka se olisi syvä.
Omaan elämään perustuvaa tietokirjaa on hauska lukea. Häiritsevä piirre on välillä asioiden liiallinen toisto. Sama asia saatetaan kertoa muutaman sivun jälkeen uudelleen.
Valokuvaaja Juha Metso on kuvannut näyttelijää hyvin erilaisissa tilanteissa: Haapasalo leipoo, saunoo, mainostaa, nuokkuu odotussalissa ja hörppii kahvia.
Sirpa Pääkkönen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
M niin kuin Maria ja B niin kuin Berliini – arviossa Maria Stepanovan teos Kadoksiin
KIRJAT | Tarinan keskiössä on päähenkilön tukahduttava syyllisyyden tunne entisen kotimaansa tekemistä julmuuksista.
Suviranta-trilogian päätösosa – arviossa Silja-Elisa Laitosen Taakka
KIRJAT | Silja-Elisa Laitosen Taakka jatkaa varakkaan Suvirannan suvun Raakel-tyttären elämän kuvaamista, nyt sotien jälkeisessä Helsingissä 1950-luvulla.
Uusi suomennos Austenin viimeisestä teoksesta – arviossa Jane Austenin Arkaileva sydän
KIRJAT | Jane Austenin viimeiseksi jääneen teoksen uudessa, Kersti Juvan suomennoksessa sydän ei ole enää viisasteleva, vaan arkaileva.
Suomen- ja vironkieliset runot välittävät tunnelmia yli kielirajojen – arviossa Heidi Iivarin Meidän suvun miehet
KIRJAT | Monenlaiset suhteet kattava perhe on Virossa pitkään asuneen, tartonsuomalaisen Heidi Iivarin toisen kokoelman keskiössä.