Musiikkia pyöräretkellä ja ateljeessa – arviossa kaksi kevään uutuuskirjaa, joissa musiikki on ikään kuin piilossa

Kuvat: Förlaget / Väyläkirjat

Mieltäni on ilahduttanut viime viikkoina kaksi kevään uutuuskirjaa, joissa teosten pääteemaksi ilmoitettu musiikki on ikään kuin piilossa. Se kiertää, kaartaa ja kätkeytyy käydäkseen taas hetkeksi näkyvillä ennen kuin pakenee hienhajuun ja tärpätin tuoksuun.

Laulaja-näyttelijä Emma Klingenberg etsii merkkejä ja vihjeitä Tove Janssoniin liittyvästä musiikista, musiikkitieteilijä Topi Linjama taas tarkkailee itseään ja pyöräilee ympäri Suomea, lukee matkalla Bachin nuotteja ja soittaa kohtaamillaan kosketinsoittimilla Goldberg-muunnelmia.

Klingenberg heittäytyy Detta är min målarsång – Tove Jansson och musiken -teoksessa (Förlaget 2025) sellaiseksi musiikintutkijaksi, jolle kaikki musiikkiin liittyvä on musiikkia. Sille on tutkimuksessa oma termikin: musicking. Tove Janssonista ei siis ole tullut kenenkään varjossa elänyttä säveltäjää, vaan konsertteja Janssonin riimeihin tehdyistä viisuista valmisteleva Klingenberg kerää tarinaansa aineksia siitä, miten musiikki liittyi Janssonin elämään, mitä musiikki mahtoi merkitä kirjailijalle ja taidemaalarille.

Tietysti Tove Janssonin viisutekstit ovat musiikkia. Pelkkää rytmistä ilotteluahan riimirunoilu on. Ja jo lapsesta saakka Tove oli itse kova laulamaan. Viisut ovat olennainen osa kirjan etenemistä. Klingenberg julkaiseekin kirjassa useita kymmeniä viisutekstejä. Monia oli mukana näytelmissä ja revyissä, muumimusikaalissa ja -oopperassa. Yhteistyö säveltäjä Erna Tauron kanssa muodostui merkittäväksi, siitä todisteena sekä suomen- että ruotsinkielisessä maailmassa klassikko Höstvisan.

Tove Janssonin kotona ei ollut hiljaista; ääntä piisasi isän haitarista, kitarasta, balalaikasta ja pianosta, joita soitettiin etenkin taiteilijaperheen juhlissa. Balalaika ja haitari seuraavat Tovea, niitä hän soittaa osaamatta nuotteja.

Soittimet, juhlat, ja tanssi ovat näkyvillä Tove Janssonin piirroksissa, kuvapäiväkirjoissa ja maalauksissa. Hän soittaa haitaria veneessä matkalla Pellingen saarelle ja balalaikka roikkuu ateljeen seinällä.

Klingenberg piirtää kiinnostavan kuvan Tove Janssonia ympäröivästä äänimaailmasta. Useimmiten kotona ja ateljeessa nimittäin myös soi. Aluksi gramofoni ja savikiekot, myöhemmin kasetit ja LP-levyt. Toven ja hänen puolisonsa Tuulikki Pietilän musiikkikokoelmaan kuului noin tuhat kasettia ja 600 LP-levyä. Moniin kasetteihin tehtiin itse ”kenttä-äänityksiä” lukemattomilla maailmanmatkoilla. Pietilä numeroi ja rekisteröi koko ääniteaineiston. Soiva aineisto on monipuolinen, mutta jazz-musiikilla on ollut selvästi tärkeä merkitys.

* *

Klingenberg on tehnyt kirjaa kootessaan pääasiassa arkistotyötä, Topi Linjama sen sijaan etenkin pohjelihastyötä. Hän ajoi kesällä 2024 polkupyörällä yhteensä 3 363 kilometriä. Ensin Joensuusta itäistä Suomea ylös Rovaniemelle, sieltä läntistä puolta alas Raumalle ja lopulta rannikolta kaartaen takaisin kotisaunaan. Matkalla hän piti kolmella eri paikkakunnalla soivan luennon aiheenaan tietysti kirjan otsikkoonkin päätynyt Bach ja pyöräilyn taito (Väyläkirjat, 2025).

Linjaman matkapäiviä oli yhtä monta kuin Johann Sebastian Bachin Goldberg-variaatioiden variaatioita eli 30 lisättynä yhdellä eli alun aarialla, joka toistetaan sävellyksen lopuksi. Muistiinpanot matkasta tehdään kynällä ja sanelukoneella. Yhtään vähäinen ei ole myöskään Linjaman oma päänsisäinen kovalevy, joka kerää ja prosessoi dataa ja kokemuksia tavoitteena tutkia, muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan.

Linjaman polkemista on hauska seurata. Musiikin ja pyöräilyn asiantuntija osaa kuvata ajatuksiaan, havaintojaan ja kokemuksiaan tyylikkäästi. Kieli soljuu ja välimerkit ovat paikallaan, lauseet mieluummin lyhyitä kuin polveilevia, paitsi silloin kun puhe on pianojen tai polkupyörien korjaamisesta.

Matkakirjojen tapaan päivistä kerrotaan kaikki oleellinen: aamiainen, sää, maisemat, kohtaamiset satunnaisten kanssa, kirkkovierailut, kotiseutumuseot, kuullut linnut, oma olotila. Useimmiten Linjama muistaa myös viitata päivän muunnelmaan. Muunnelma saattoi olla ”kepeä, 12/8-tahtiin keinuva kaanon”, jossa ”on kuultu yhtäläisyyttä kantaatin Ich stehe mit einem Fuβ im Grabe BWV 156 alkuosaan”. Ei ihme, että tuntuu kurjalta, kun oikeaan nivuseen on tullut hiertymä.

Tekstin lomaan Linjama on sirotellut faktalaatikoita, jotka ovat esimerkiksi pieniä esittelyjä Goldberg-muunnelmien aiheista ja rakenteista tai kokemuksellista tietoa teemasta ”Millainen polkupyörä pyöräretkelle”.

Mustavalkoiset valokuvat korostavat matkakirjan arkaaisuutta, polkupyörästä on itseoikeutetusti useampi versio. Erityisen hieno on kuva, jossa täyteen pakattu polkupyörä moikkaa konserttisalissa kantensa avannutta flyygeliä Rovaniemellä.

Pyöräillessä pääasiassa yksin noin sadan kilometrin päivämatkoja päivätolkulla ihminen lopulta tyhjenee. Päässä ei kohise eivätkä korvamadot vaeltele. Linjama toteaakin matkansa päätteeksi viisaasti: ”En ajatellut itseäni, vaan olin enemmän ei-kukaan”.

Linjama on luonnontuntija. Erityisesti häntä huolettaa lintujen kohtalo. Hän kehottaakin lukijoita mukaan Luonnonperintösäätiön meneillään olevaan keräykseen ”Bach ja pyöräilyn taito”, sillä ”iloista lahjoittajaa hömötiainen rakastaa!”

Minä taidan nyt – Linjaman opus kädessäni – kuunnella Hannu Alasaarelan tulkinnan Goldberg-variaatioista. Ja sitten uudelleen Tampere-talolle, Muumi-museoon – ilman lapsia.

Marja Mustakallio

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua