Moniääninen arvojen koetus – arviossa Pirkko Saision Finlandia-ehdokas Passio

Kuvat: Laura Malmivaara / Siltala

Pirkko Saisio saa jo toisen Finlandia-palkinnon, jos Zaida Bergroth valitsee Passion (Siltala, 2021) kuudesta ehdokkaasta parhaaksi.

Punainen erokirja sai tämän kunnianosoituksen 1998. Romaani oli osa kokonaisuutta, kirjailijan oman elämän pohjalta kirjoitettua trilogiaa.

Tänä vuonna ilmestynyt Passio on laajasti moniääninen seitsenosainen teos, plus epilogi.

Vuosisadat

Passio alkaa keskiajalta ja aukaisee lukijalle kiihtyvästi kiinnostavaa jatkumoa. Se on edetessään taaksepäin zoomatun, avartuvan näkymän kaltainen. Kronologisesti järjestetyt aikatasot vertautuvat toisiinsa: tila-aika laajenee.

Vuosiluvut kirjailija on jättänyt pois ja näin korostuu eräänlainen ajattomuus. Passio on näkemyksellinen historiallisten kohtausten sarja, visio eurooppalaisen ihmisen satojen vuosien aikaisen merkityksellisyyden ytimeen.

Miten? Siten, että se keskittyy arvoihin ja pyrkimyksiin ja tekee sen kuvaamalla hierarkisia suhteita, vuorovaikutuksia niissä, rakkautta ja tavoitteita. Jokaisen kertomuksen henkilögallerian kohtaloihin putkahtaa mukaan kultaa ja jalokiviä. Ne edustavat rikkauden symbolina kauneutta. Kulta ja korut muotoutuvat yhä uudestaan rakkauden likellä liikkuvaksi keskusmotiiviksi. Ihmiset häviävät mutta kulta säilyy ja siirtyy uusiin muotoihin ja tarkoituksiin.

Tarinasarja

Kysymyksessä on seitsemän toisiinsa nivottua tarinaa, joiden yhteinen päämotiivi on kullan ja jalokivien arvon ja kauneuden vaikutus eri ihmisiin. Symbolisesti tie vaurauteen on hyvän ja pahan tiedon puu. Adjektiivit kaunis ja arvokas saavat voimakkaan dikotomisen merkityksen läpi romaanin. Onko koru rakkauden osoitus vai ahneuden kohde?

Uskonpuhdistuksen edelläkävijäksi nimetty Savonarola on Passion ensimmäinen uhri. Turmeltunutta elämää vastaan saarnannut ja väkijoukkoja kapinallisiin mielenosoituksiin katolisen kirkon rappeutumista vastaan mukaan vetänyt profeetta vangittiin ja poltettiin roviolla Firenzessä 1498.

Uusia tarinoita ja uusia henkilöitä siirrytään seuraamaan ensin tunnetuissa kaupungeissa, kuten Venetsia, Wien ja Krakova, joissa kalleudet kietoutuvat henkilöiden elämään.

Varovainen kaikkitietävyys

Kertojan ääni lähenee kaikkitietävää, mutta varoo menemästä henkilöiden pään sisälle. Tyypillisesti Saisio kirjoitta ”Jaan nousi kummastuneena” tai ”Jaan säikähti maalaustaan” tai ”Se oli asia, jonka hyväksymiseen Jelena Bulatova oli tarvinnut aikaa”.

Kertoja käväisee henkilöiden mielen alueella, mutta suurin osa tunteista ja ajatuksista ilmaistaan dialogien kautta. Muutamien mielenliikkeitä kuvataan enemmän. Luostarijakson Andreita lähelle lukija pääsee, samoin kuin Helsingissä Lindan ajatuksiin toiminnan ympärillä.

Ikoni

Pieni Goluboje Selon kylä, ”Vaaleansininen kylä”, Venäjällä on näyttämönä vaikuttavassa jaksossa. (Kylä on fiktiivinen, paljasti kirjailija radiohaastattelussa.) Tästä luostarikylästä kerrottu jakso on kirjan pisin luku, ehkä keskeisin. Siinä rakkaus ja pyhyys ilmenevät aitoina. Andrei, Jekaterina ja Grigori ovat rakastettavia, ja ikoni kantaa nyt kalleuksia uskonnollisena kuvana. Sielläkin kerrotaan uhrista, Stenka Razinista, miehestä, joka surmattiin Moskovassa. Mutta uskonnollinen toivo elää: ehkä hän ei kuollut? Ehkä hän soutaa yhä Volgalla. Myyttejä syntyy.

Luostari ja siihen kuuluva kirkko pitivät ikonia suuressa arvossa. Tässä ortodoksisessa ja vilpittömimmässä tarinassa käy kuitenkin lopulta korun kannalta huonosti.

Viro, Suomi, Venäjä

Yksi kirjan elävimmistä henkilöistä on virolainen taidemaalari Jaan Haamer. Jännitteisessä kertomuksessa rikas herra pyytää maalaamaan vaimostaan muotokuvan. Se johtaa kummallisiin tilanteisiin ja koruaihe puskee jälleen esiin.

Helsinkiin siirryttäessä syntyy uusi henkilöstö, ja tällä kertaa nämä hahmot pysyvät epilogiin asti tapahtumissa mukana. Keskiössä on Linda, joka elää kirjan loppuun saakka.

Neuvostoliitto

Jakso stalinistisesta rangaistusleiristä on kirjan tragikoomisin. Vangeista pyritään kasvattamaan luokkatietoisia neuvostokansalaisia, vaikka joukossa on professoreita ja muita sivistyneitä henkilöitä. Jakso on etäistä sukua loisteliaalle venäläiselle tv-sarjalle Suojasää, jota Yle on esittänyt ja joka on levinnyt laajasti maineikkaana maailmalle, Yhdysvaltoihinkin.

Loppuun keskitetyt yllätykset ovat draamallisesti onnistuneita. Pahoihin ja hyviin ei Saisio kerronnassa ihmisiä jaa, mutta ehkä voisi arvioida hänen tarkkailevan katseensa takana muistuttavan eettisesti Eino Leinon tunnettua Hymyilevän Apollon säettä ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”.

Mutta se kuka on vahvempi, määräytyy osin syntymässä, sillä Passio kuljettaa ihmiskohtaloita sääty-yhteiskunnissa, joissa köyhät elävät lähinnä nälässä ja pelossa. Ajanjakson lopussa on toisaalta Venäjän vallankumous ja Stalinin luokkatietoisuuteen kasvattava vankileiri. Toisaalta demokratiaa kohti pakertava Suomi, jossa säätyjen varjot yhä kummittelevat, vaikka laantuen.

Passion ajankuva syntyy yksittäisten, pienten ihmisten kautta.

Arvot

Mikä on ihmiselle tärkeintä elämässä? Tätä kronikkamainen romaani hahmottaen panee kysymään. Rikkaus ja rakkaus kohtaavat monella tapaa. Henkilöiden rikas ja laaja kuva monine kohtaloineen hallitsee muistia kirjan sulkiessaan.

Passion seitsemän kertomusta ihmisen intohimoista avartavat nykäys nykäykseltä kuvaa tärkeimmistä arvoista. Kulkeeko kehitys hyvään vai huonoon suuntaan, jää lukijan punnittavaksi. Kaikki pakot näyttävät johtavan pahaan. Onko demokratiassa pelastuksen ainekset? Ainakin sallivuus ja hyväksyminen näyttäytyvät tässä teoksessa hyvää vuorovaikutusta rakentaviksi voimiksi.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua