Kirja-arvostelu: On vaikea sanoa, saako Osuuskumman kokoelma ”Kiima – eroottisia tarinoita” pöksyjä kostumaan, mutta mielikuvitusta novellit kyllä kutittelevat kivasti.
Anni Kuu Nupponen ja Artemis Kelosaari (toim.): Kiima – eroottisia tarinoita. Osuuskumma, 2020. 350 sivua.
Ennen kuin edes mennään kirjan arvioimiseen, niin on todettava, että jo tällaisen teoksen olemassaolo on hieno ja arvokas asia. Entisaikoina fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta kirjoittivat ikääntyneet setämiehet, joille erotiikka oli jotain heidän sikarinsavun kellastamiin teoksiinsa sopimatonta kirjoitettavaa. Esimerkiksi Tolkien sivuuttaa seksuaalisuuden käytännössä kokonaan eikä vaikkapa Asimovilla teoksissaan juuri eroottista jännitettä ole. Toisaalta on sitten koomisuuteen saakka maskuliinis-konservatiivinen Robert E. Howard, jonka tekstejä on usein vaikea olla tulkitsematta homoeroottisesti. Sama toki koskee jossakin määrin Tolkienia.
Sittemmin tilanne on onneksi muuttunut. Hienovarainen ja vähemmän hienovarainen erotiikka on ujuttanut tiensä genreen ja muodostunut parhaimmillaan loistavaksi keinoksi kirjoittaa auki tunteita, motiiveja ja jännitteitä. Erotiikkaa ihan sen itsensä vuoksi on fantasiassa ja scifissä silti vähän. Osuuskumman kokoelma Kiima – eroottisia tarinoita korjaa tätä puutetta.
* *
Kuten Kiiman esipuheessakin mainitaan, ei teos ole ensimmäinen spekulatiivista fiktiota ja erotiikkaa sekoitteleva teos eikä edes ensimmäinen sille omistettu kokoelma. Mainituksi tulee esimerkiksi Julma on rakkaus (Jalava, 1992), kokoelma käännettyä seksikauhua. Siitä löytyy esimerkiksi seksuaalisen väkivallan määrän fantasiassa moninkertaistaneen George R.R. Martinin novelli.
Erityisen selkeää punaista lankaa ei Kiiman novelleissa ole. Kokoelma on monenkirjava ja vaihteleva kattaus eri tulokulmista erotiikkaa lähestyviä tekstejä. On Artemis Kelosaaren hedonistista estetiikkaa huokuva avaruusooppera, Anni Kuu Nupposen pelkistetyn tyylikäs köysifetisseihin sidottu teksti, Juha Jyrkäksen folk metal -skenessä liikkuvaa eksploitaatiohenkistä kauhupornoa ja Magdaleena Hain mielikuvitusta kutittelevaa, feminististä tieteistarinaa. Tuisku Havusalo taas sovittelee kiehtovalla tavalla yhteen kauhua ja chick litiä.
Kiinnostavaa on sekin, kuinka keskeisessä roolissa vesi ja vesistöt ovat sekä Solina Riekkolan että J.S. Meresmaan novellissa. Vesi näyttäytyy ihmiselle vieraana ja sekä uhkaavana että lupaavana elementtinä.
Useimmissa Kiiman novelleista on sellaista kokeilun ja leikkisyyden tuntua, että kirjoittajista ainakin vähemmän paatuneille kokemus lienee ollut vapauttava. Tämä nippu kevytmielistä viihdekirjallisuutta toimii pääpiirteissään kuten kuuluukin – parhaimmillaan lukijakin saa niitä vapautumisen fiiliksiä.
Kyllä tästä varmaan tulee sellainen kokoelma, jota siivotessa löydetään petauspatjan alta tai kirjahyllystä kirjarivin takaa. Pornoa tämä ei ole eikä erotiikkaakaan puhtaasti siinä mielessä, että tarkoitus olisi saada pöksyt kostumaan. Varmaan sitä tapahtuu, mutta olennaista on yleisempi tekstillä ja mielikuvituksella ilottelu. Erotiikka, seksi ja seksuaalisuus otetaan häpeilemättä kerronnan palikaksi. Sen ulos rajannut yhteiskunnallisten normien aita on kaadettu.
Kokoelma on maltillisen mittainen. Novellit ovat sopivan mittaisia kertaistumalta luettavaksi ja sillä tavoin nautittuna ne luultavasti toimivat parhaiten. Vaikka iltasatuina.
Pasi Huttunen
Kiima-kirjan kansi laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Kuva: Osuuskumma
