Mitä sodan jälkeen? Tiedekulman pokkarissa eri alojen tutkijat pohtivat, miten sota muuttaa maailmaa

Phasellus eget tincidunt massa. Sed iaculis interdum massa at iaculis.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Yksi aikakausi päättyi Euroopassa, sosialismin romahtamisesta vuonna 1989 alkanut kylmän sodan jälkeinen liennytyksen kausi, jolloin näytti siltä, ”että koko maailma kulkisi kohti liberaalia demokratiaa ja markkinataloutta”, kuten poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma kirjoittaa.

Vai päättyikö liennytyksen aikakausi jo vuonna 2014, kun Venäjä valtasi Krimin niemimaan? Tai vuonna 2008, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan? Tai vuonna 2007, kun Vladimir Putin piti Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, jossa hän julisti Yhdysvallat kansainvälistä turvallisuusjärjestelmää epävakauttavaksi tekijäksi?

Miten EU-maat eivät nähneet – tai halunneet nähdä – ajoissa Venäjän politiikan muutosta kohti etupiiriajattelua ja voimankäyttöä? Tutkijat antavat tähän vastauksen, jonka Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen kiteyttää saksalaisen idänpolitiikan tunnuslauseeseen Wandel durch Handel (muutos kaupan avulla).

EU sitoi itsensä Venäjän energiaan

Tynkkysen mukaan Eurooppa sitoi itsensä venäläiseen energiaan sillä ajatuksella, että taloudellinen yhteistyö takaa rauhanomaisten suhteiden säilymisen idän ja lännen välillä. Halpa fossiilienergia kasvatti hyvinvointia EU:ssa, mutta Venäjällä se ei edistänytkään demokratiaa, vaan päinvastoin mahdollisti vallan keskittämisen Putinille ja antoi hänen käyttöönsä satojen miljardien dollarien suuruisen sotakassan.

Myös taloushistorian professori Jari Eloranta toteaa, että talouden globalisaatio ei takaa rauhaa, pikemminkin sodat ovat merkinneet joko talouden globalisaation alkua tai loppua. Hän ei kuitenkaan uskalla mennä sanomaan, merkitseekö samaan aikakauteen osuneet sota, korona ja populististen liikkeiden nousu talouden globalisaation loppua. Eräät seuraukset ovat kuitenkin jo nähtävissä: Venäjän talouden ja sotilaallisen vallan taantuminen, Kiinan taloudellinen ja poliittinen vahvistuminen, EU-integraation vaikeudet, uusi asevarustelun kierre ja valtioiden keskittyminen omavaraisuuden vahvistamiseen.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan EU reagoi heti pakotteilla. Ne eivät kuitenkaan koskeneet öljyn, kivihiilen ja maakaasun tuontia. Vasta kesäkuussa 2022, sodan kestettyä jo neljä kuukautta, EU päätti laajentaa pakotteet öljyyn ja kivihiileen. Maakaasu jäi yhä pakotteiden ulkopuolelle. Akatemiatutkija Timo Miettinen toteaa artikkelissaan, että pakotteiden romauttama ruplan arvo alkoi energiakaupan ansiosta uudelleen vahvistua kesällä 2022. EU rahoitti tuomitsemaansa sotaa ostamalla fossiilista energiaa Venäjältä.

Sodan yllättäviä seurauksia

Teoksen yksi keskeinen viesti on, että sodilla on moninaisia ja yllättäviä seurauksia. Venäjän hyökkäys on vauhdittanut EU:n irtautumista fossiilienergiasta ja nopeuttanut vihreää siirtymää. Sodan yksi seuraus on ollut EU:n yhtenäisyyden vahvistuminen ja Suomen ja Ruotsin päätös hakea Naton jäsenyyttä. Uhrainan urhea ja menestyksekäs puolustautuminen on ollut suuri yllätys ainakin Venäjälle.

Poliittisen historian dosentti ja itäisen Euroopan tutkimuksen tieteenalavastaava Katalin Miklóssy huomauttaa kuitenkin, että EU:n yhtenäisyys Venäjän tuomitsemisessa ja pakotteissa on vain osittain totta. Yhtenäisyyttä heiluttavat sekä ne maat, jotka ovat eniten riippuvaisia Venäjän fossiilienergiasta, että maat, joissa illiberalistiset puolueet ovat saavuttaneet valta-aseman, kuten Unkarissa. Tähänkin ilmiöön liittyy yllätys: illiberalistisen Laki ja oikeus -puolueen hallitsema Puola on vaatinut EU:lta Ukrainan voimakkaampaa aseellista tukemista. Sitä selittävät Miklóssyn mukaan erilaiset maailmansotien aiheuttamat traumat.

Kiina kokoaa autokratioiden liittoumaa

Kiinan rooli konfliktissa on kiinnostava. Se on jo pitkään ”ostanut” vaikutusvaltaa esimerkiksi Afrikassa ja ”uuden silkkitien” maissa. Se ei ole tuominnut Venäjän hyökkäystä, mutta ei myöskään antanut täyttä tukeaan Venäjälle. Kiina ja Venäjä ovat kuitenkin vähitellen rakentaneet liittoumaa, joka pyrkii olemaan vastapaino läntisille demokratioille. Maat ovat aktiivisia vuonna 2001 perustetussa Shanghain yhteistyöjärjestössä, jossa on sellaisia maita kuin Kazakstan, Kirgisia, Uzbekistan, Intia ja Pakistan, ja tarkkailijajäseninä myös Iran ja Valko-Venäjä. Aasian tutkimuksen vanhemman yliopistonlehtorin Tiina Airaksisen mukaan on selvää, että järjestö edistää länsimaisesta maailmanjärjestyksestä poikkeavaa toimintatapaa. Sen periaatteista loistavat poissaolollaan ihmisoikeudet ja sananvapaus.

Kiinan ja Venäjän poliittisessa kehityksessä on yhtymäkohtansa. Xi on jatkanut presidenttikausiaan ja tehnyt itsestään itsevaltiaan, samoin teki Putin. Toisinajattelijat on laitettu vankilaan tai ahdistettu maanpakoon molemmissa maissa. Venäjä katsoo oikeudekseen liittää osia Ukrainasta itseensä, Kiina haluaa liittää Taiwanin osaksi Manner-Kiinaa, ja Venäjä tukee tätä pyrkimystä. Autoritaariset valtiot tiivistävät yhteistyötä ja haastavat läntisiä demokratioita poliittisesti ja nyt myös sotilaallisesti. Onko Taiwan seuraava Ukraina?

Kehitysmaiden rooli tässä valtakamppailussa on myös kiintoisa. Suuri osa Afrikan maista ei ole äänestänyt YK:ssa Venäjän hyökkäystä tuomitsevan päätöslauselman puolesta. Näissä maissa muistetaan länsimaiden siirtomaavalta ja monet sotaretket, muistuttaa yleisen historian yliopistonlehtori Risto Marjomaa. Toisaalta Afrikan maiden kantaan vaikuttaa myös Kiinan taloudellinen ja Venäjän sotilaallinen tuki näille maille.

Amerikan vuosisadan jatkoaika

Sota Euroopassa on pakottanut Yhdysvallat muuttamaan ulkopoliittista strategiaansa. Se oli kääntänyt jo huomionsa Aasiaan Kiinan kasvavan vaikutusvallan huolestuttamana. Jos 1900-luku oli ollut ”Amerikan vuosisata”, näytti siltä, että 2000-luvusta tulisi Aasian, tai peräti Kiinan vuosisata, analysoi Juhana Aunesluoma. Venäjän hyökkäys käänsi USA:n huomion takaisin Eurooppaan. Vahvalla tuella Ukrainalle USA haluaa viestittää aasialaisille liittolaisille ja Taiwanille, että tiukan paikan tullen se ei jätä niitä pulaan. ”Amerikan vuosisata on tullut jatkoajalle”, tiivistää Aunesluoma.

Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg puolestaan pohtii, onko Ukrainan sota ”2000-luvun ensimmäinen täysimittainen sota Euroopassa”, vai ”pitkän 1900-luvun viimeinen”. Hän kallistuu jälkimmäiselle kannalle, sillä Venäjän hyökkäyksen pontimena ei ole tulevaisuus vaan menneisyys, ”Kremlin johtajien ja kansankin vaikeudet päästä jo kolme vuosikymmentä aiemmin toteutuneen Neuvostoliiton hajoamisen yli”.

Ukrainan sota tarinoina

Ukrainan sodan seuraukset ovat järkyttäviä Ukrainan kansan ja heidän maansa kannalta. Venäjä tuhoaa kokonaisia kaupunkeja ja tuntuu pommittavan tarkoituksellisesti myös siviilikohteita, asuintaloja, sairaaloita ja päiväkoteja. Sodankäynnin raakuus ja ”vanhanaikaisuus” panssarivaunuineen, tykkeineen ja juoksuhaudoissa kyyristelevine sotilaineen tuntuu erikoiselta. Toki kuvaa rikkovat droonit ja etäohjatut miehittämättömät lennokit, nuo iranilaiset ”lentävät ruohonleikkurit”. Sotilasprofessori Marko Palokangas luonnehtii Venäjän sodankäynnin tapaa ”entistä likaisemmaksi”, se sisältää sotarikoksia, ryöstelyä, raiskauksia ja siviilien murhia. Sota sisältää myös yhä enemmän ei-sotilaallisia keinoja, pelotteita ja painostusta, kuten yritykset lisätä epävakautta rajoittamalla ruoan ja energian saantia. Palokankaan mukaan tulevaisuuden sota (Herra varjelkoon meitä siltä!) on sekoitus vanhanaikaista sodankäyntiä ja uusia teknologioita, kuten ”säde- ja energia-aseita”, mitä lienevätkään.

Myös Venäjän ja venäläisten ajautuminen Putinin diktatuurin alle on masentavaa seurattavaa. Putin yrittää perustella sotaansa kansalaisilleen tarinalla isovenäläisestä maailmasta, jota länsi uhkaa, jonka suuruutta hän on palauttamassa ja joka suojelee kansaa lännen moraalitonta liberalismia vastaan. Tarina tuntuu purevan moniin venäläisiin, varsinkin kun ortodoksikirkon johto toistaa sitä. Länsimaiset arvot omaksuneelle ihmiselle tarina vaikuttaa irrationaalilta propagandalta. Lännessä Ukrainan sota nähdään demokratian itsepuolustuksena totalitaarisen maan hyökkäystä vastaan, mutta myös hyvän ja pahan välisenä taisteluna, mitä taas Ukrainan pr-koneisto on taitavasti hyödyntänyt.

Ukrainan sotaa on kutsuttu ”ensimmäiseksi Tiktok-sodaksi”. Sodan tarinallisuudesta ja aatteiden kamppailusta kirjoittavat apulaisprofessori Katri Pynnöniemi ja viestinnän professori Mervi Pantti, kirkon roolista uskontotieteen professori Elina Vuola ja illiberaalien ja liberaalien aatteiden kamppailusta eurooppalaisen aatehistorian professori Kaius Tuori. Näissä kirjoituksissa olisin mielelläni nähnyt enemmän konkretiaa ja esimerkkejä.

Kirja on tarpeellinen taustoitus Ukrainan sotaan, joskin monet artikkeleista jäävät turhan yleisiksi katsauksiksi. Onneksi joka luku päättyy ”Lisälukemista”-vinkkeihin.

Pauli Välimäki

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua