Kuvat: Vilja Tamminen / WSOY
KIRJAT | Satu Laatikaisen esikoisromaanin vajaat 200 sivua vievät lukijan matkalle sukupolvien välisiin suhteisiin, mutta hetkeksi konkreettisesti myös itärajan taakse.
”Satu Laatikainen on kirjoittanut kokoaan isomman kirjan.”
ARVOSTELU
Satu Laatikainen: Hyvästi itä
- WSOY, 2025.
- 196 sivua.
Miten hyväksyä ja oppia tuntemaan vanha, kuolemaa lähestyvä äiti, joka on lasten ollessa vielä pieniä jättänyt perheensä ja lähtenyt toisen miehen matkaan? Ja miten asettua sukupolvien ketjuun, jossa jo mummo eli väkivallan uhan alla? Miten suhtautua naiseen, joka toi edesmenneelle isälle hetkeksi uuden elämän ja rakkauden? Kaiken lisäksi pitäisi vielä ratkaista, mitä omalle avioliitolle on tapahtumassa.
Nämä kaikki ovat isoja kysymyksiä, joihin Satu Laatikainen ymmärtäen yrittää löytää Hyvästi itä -kirjansa (WSOY, 2025) kertojaminälle vastauksia. Ratkaisu lienee se, että hyväksyy ihmisen vikoineen kaikkineen. Jokainen yleensä yrittää parhaansa, kuten äitikin, joka myöntää olleensa huono äiti, mutta ei vain ole jaksanut olla parempi.
Laatikainen vie kirjassaan lukijan Kekkosen aikaan, kun suomalaiset miehet kävivät rakentamassa itärajan takana Kostamuksen kaupunkia. Sinne meni perheelleen leipää hankkimaan myös kertojan isä ja viipyi viikot. Niille, jotka muistavat vielä tämän ajan Suomen historiassa, kirja on hyvä muistutus siitä, että tällainenkin episodi työttömyyden vaivaamassa maassa, etenkin Kainuussa oli.
Kotiin jääneille saattoi olla hyvin raskasta, kun mies viipyi pitkät ajat poissa kotoa. Myös Laatikaisen kirjan äidille elämä neljän lapsen kanssa oli liikaa. Houkutukseksi tuli toinen mies ja alkoholi.
Lapsista vanhin, Sisko, muutti pian pois kotoa ja jäljelle jäivät vain kertoja, alakouluikäinen tyttö, ja vähän vanhempi isoveli Mikael. Pienin, Pikkulintu meni äidin mukana uuteen kotiin. Kun isä oli poissa, tyttö jäi käytännössä yksin kulkemaan koulutietä miten taisi, välillä ilman sukkia. Kotiin ei olisi halunnut palata, kun siellä pelottivat kaikki pimeät nurkat ja isän metsästämät jänikset.
* *
Isä on kuollut jo vuosia sitten, ja nyt äiti sairastaa. Oman perheen perustanut tytär viettää vihdoin aikaa äitinsä kanssa ja haluaa lopulta oppia tuntemaan tämän. Samalla hän haluaa selvittää isän itärajan takaisen rakkaan, Irinan, kohtaloa.
Menneisyyden selvittelyssä on kuitenkin koko ajan kyse siitä, millaisia ratkaisuja itse tekee ja miten elämäänsä jatkaa.
Laatikainen kirjoittaa äidin ja tyttären keskusteluista rehellisesti, mutta kauniisti. Tekstiin on siroteltu hienoja lauseita, joihin kannattaa pysähtyä, kuten vertaus katseeseen, joka pienentää:
”Ihminen nostetaan silmillä ja pudotetaan katseilla.”
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvänmielen lätkäromanssi nuorille ja miksei vanhemmillekin – arviossa Annukka Salaman Sulamispiste
KIRJAT | Ylöjärveläinen Oliver hiihtää kilpaa, mutta hänen todellinen intohimonsa on jääkiekko, jota poika harjoittelee salaa läheisen avolouhoksen jäällä.
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.
Esikoisromaani palaa koronakevääseen ja etätyösuositusten aikaan – arviossa Tuula Salovaaran Tuija-aidan vanki
KIRJAT | Romaanin pääjuonen herkullinen potentiaali hautautuu loputtomiin yksityiskohtiin, takaumiin ja sivujuoniin.
Työn ja ihmisyyden puristuksessa – Risto Havunen kirjoitti oppaan uupumuksen torjuntaan johtajille ja esihenkilöille
KIRJAT | Johtamispuhe korostaa myötätuntoa, osallisuutta ja valmentavaa otetta, mutta esihenkilön vastuu ja kuormitus eivät ole kadonneet minnekään.