Menetyksistä suurin – arviossa Maggie O’Farrellin Hamnet

Kuvat: Murdo Macleod / S&S

Englannin maaseudulla nuori poika yrittää löytää apua sairastuneelle kaksossiskolleen Judithille. On vuosi 1596, eikä kotona ole ketään. Äiti on hoitamassa mehiläisiään, isä on kaukana Lontoossa. Muut perheenjäsenet ovat kuka milläkin asialla. Poika, Hamnet, etsii vaarinsa käsineverstaasta ja unohtuu tutkailemaan sitä, kun paikka on kerrankin autio ja muutoin lapsilta kielletty. Kauempaa kuuluva ääni herättää kuitenkin Hamnetin muistamaan tehtävänsä ja hakemaan apua.

Tämän kiivaan säntäilyn ohessa Maggie O’Farrell onnistuu kuvaamaan perheen dynamiikkaa, ympäröivää arkitodellisuutta ja ennakoimaan tulevia tapahtumia. Hamnetin (S&S, 2022) toinen luku jättää kuitenkin kiihtyvän tilanteen taakseen ja hyppää ajassa viisitoista vuotta taaksepäin, jolloin Hewlandsin tilalla nuori latinanopettaja opettaa talon poikia. Tympääntynyt latinanopettaja katselee ikkunasta ulos, kun niitynreunaan ilmestyy metsästä tuulihaukkaa kantava nuorukainen. Lähempänä nuorukainen osoittautuukin naiseksi. Latinanopettajan mielessä ei käy ajatuskaan, että haukankasvattaja olisi talon esikoistytär; hän ajattelee tätä vain piikatyttönä.

Niin vain tuulihaukkaa pidellyt nainen on talon tytär Agnes, taloa hallitsevan leskirouvan tytärpuoli, jolla on maine omituisena tai hassahtaneena, jopa vähän hulluna. Latinanopettaja saa Agnekselta haluamansa suudelman, mutta vasta kun Agnes on puristanut häntä peukalonhangasta pitkään, kasvoillaan tulkitseva ja selvittävä ilme. Latinanopettajan rakkaus syttyy ja saa vastakaikua.

Näitä kahta aikatasoa O’Farrell Hamnetissa rakentelee rinnakkain. Toisaalla on sairastuva lapsi: kuumetta, märkäpesäkkeitä, siis ruton merkit, jotka eivät lupaa mitään hyvää. Toisaalla on latinanopettajan ja Agneksen tarina, jossa hansikkaantekijän pojasta ja hulluna pidetystä nuoresta naisesta tulee Hamnetin ja Judithin vanhemmat. Miksi isä on poissa Lontoossa, miksi äiti on jäänyt lasten kanssa kotiin Stratfordiin? Mitä lapsen sairastumisesta seuraa perheelle ja vanhempien väliselle rakkaudelle, jota on muutenkin koeteltu?

Latinanopettajaa ei kirjassa nimetä, mutta mikään suuri mysteeri hänen henkilöllisyytensä ei ole. Ratkaisu on O’Farrellilta oiva. Tämä kirja on kertomus Hamnetin isästä, mutta samalla ei ole. Hamnet ei ole mikään elämäkertaromaani suuresta näytelmäkirjailijasta, vaikka tosiasioihin perustuukin niiltä osin kuin yli neljänsadan vuoden takaisia tapahtumia kuvaava romaani voi perustua. Ura teatterintekijänä ei juuri näy romaanissa; se on vain elementti, joka vie isän pois perheensä luota. Teatteri näkyy poissaolona, tyhjyytenä; se on aukkopaikka, joka lukijan on itse täytettävä.

Pääosaan nousee ennemmin Agnes. Hän saa kirjan parhaat palat. Agnesin synnytykset, esimerkiksi, ovat hurjan väkevää tekstiä; ne ovat vaikuttavimpia synnytyskohtauksia, joita olen koskaan lukenut. Agnesin suru sairaan ja lopulta kuolleen lapsen äärellä on riipivää. Myös näytelmäkirjailija saa käsitellä surunsa omalla tavallaan. Tarina käynnistyy vähän hitaasti, koska O’Farrell pohjustaa sitä paljon ja monin tavoin, mutta palkitsee sitten kärsivällisen lukijan perinpohjaisesti. Hamnet on hieno kirja ja sen loppuhuipennus on upea.

Teoksen suomentanut Arja Kantele on tehnyt hienoa työtä. 1500-luvun lopun maailma tulee lähelle. O’Farrellin rikas kieli ja taidokas dialogi henkilöiden erilaisine oppineisuuden asteineen välittyy suomeksi kirkkaasti. Hamnet on todellinen lukunautinto historiallisten romaanien ja syvien inhimillisten kokemusten kuvauksen ystäville.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua