”Melun käsitteellinen liukkaus” ja muita kulttuurintutkimuksellisia tietämisen tapoja

Kuva: Vastapaino

Kulttuurintutkimus tietämisen tapana (Vastapaino, 2022) on noin vuosi sitten julkaistu artikkelikokoelma, jonka lähtökohtana on toiminut kahden Itä-Suomen yliopistossa työskennelleen professorin, Jaana Vuoren (sukupuolentutkimus) ja Helmi Mäkelä-Järviluoman (kulttuurintutkimus) 60-vuotispäivät vuonna 2020. Merkkipäiviä on juhlistettu seminaarissa, jonka esityksistä tämä teos on sittemmin jalostunut. Kirjoittajat, joita on 27, tulevat pääosin Itä-Suomen yliopistosta, ja he kaikki ovat professorien entisiä tai nykyisiä kollegoja.

Kirja rakentuu kolmen pääluvun ympärille, joita ovat Tietämisen yhteisöt, Tiedon tuottaminen tutkittavien kanssa, sekä Aineisto ja tieto sosiomateriaalisina prosesseina. Kuten kirjan takakannessakin todetaan, kirja on kirjoitettu akateemiselle yhteisölle. Keskiössä on tieteen tekemiseen olennaisesti kuuluvat, erityisesti yhteiskuntatieteille ja humanistisille tieteille tyypilliset teoreettis-metodologiset pohdinnat ja suunnat. Kirja soveltuukin erinomaisesti niin näiden alojen opiskelijoille kuin tutkijakoulutettaville ja tutkijoillekin.

Lähes järkälemäisessä teoksessa on aiheiden puolesta esitelty iso kirjo mielenkiintoisia tutkimuksia, joita leimaavat affektiivisuus, aistikokemukset, kehollisuus, uusmaterialismi, erilaiset ja myös uudet tavat tuottaa ja ajatella tutkimustietoa. Oleellisia käsitteitä ovat toisinasettuminen ja toisintietäminen, jopa ”tietämättään tietäminen” (Uptinen). Teksteissä pyritään kaiken kaikkiaan asettumaan tuoreella tavalla suhteessa tieteelliseen tietoon.

Tiedon luonteen tieteenfilosofiset kysymykset ovat siis oleellisesti mukana kirjan teksteissä. Suvi Ronkainen pohtii tietämisen kollektiivisuutta ja tiedeyhteisön roolia, sekä tieteellisen ajattelun ja empiirisen tutkimuksen suhdetta. Tietoon suhtaudutaan yhteiskunnallisena ilmiönä, tiedostaen tiedon tutkimuksellisten intressien ja reunaehtojen moninaistuminen ja monimutkaistuminen, jotka näkyvät myös kulttuurintutkimuksessa. Eeva Jokinen esittää erittäin kiinnostava pohdintaa tutkijoiden ja tutkittavien suhteesta, joita hän kuvaa kierteinä, tilanteisen tietämisen eroteltavissa olevina tasoina. Pohdinta kohdistuu myös esimerkiksi tutkijan esitiedon vaikutukseen ja rooliin tutkimusaiheen muotoutumisessa, joka implisiittisesti tuntuu tärkeältä ja relevantilta, mutta sitä harvoin altistetaan vastaavalle pohdinnalle (Hytönen-Ng).

Tutkimusaiheista löytyy kiinnostavia toisintietämisen ja näkyväksi tekemisen tapoja. Ajatuksia ravistelee kansallistamisen näkökulma ja transnationaali katse ”oikean” ja ”väärän” katsojan positioissa (Björn & Davydova-Minguet). Koska kirjassa käsitellään laadullisen tutkimuksen menetelmiä, on yksi keskeinen aineistotyyppi haastattelu tiedon tuottamisen tapana, mutta sitäkin tarkastellaan kirjassa perinteistä poiketen mm. affektien ja ilmapiirin näkökulmasta (Hiitola & Sotkasiira).

Myös etnografia, erityisesti aistietnografia on esillä. Mielenkiintoisia metodologisia lähestymistapoja edustavat aistielämänkerrallinen tutkimus kävelyiden muodossa (Uimonen ja Venäläinen) tai aistikulttuurin kielellistäminen (Kytö), sekä ryhmämuistelu (Tormalainen) tai ryhmäkävely (Aula), tai tieteellisen tutkimuksen tekeminen taiteeksi (Seppä).

Teos on myös kannanotto tieteellisen tiedon kohtaamaan inflaatioon ja kulttuurintutkimuksen kritiikkiin. Venäläinen ja Kinnunen toteavatkin johdannossa että ”[…] näkökulmasidonnaisuuden tunnistaminen ei tarkoita, että kaikki tieto olisi yhtä perusteltua ja pätevää. Sen sijaan kulttuurintutkimuksessa painotetaan, että oman ymmärryksen rajallisuuden ja suuntautuneisuuden tunnistaminen on olennaista paitsi tutkimusetiikan myös tietämisen sisältöjen kannalta.” (s. 19).

Juuri näitä mainittuja näkökulmia tässä kirjassa pyritään valottamaan. Koen, että kulttuurintutkimukselliselle tiedolle on tässä hetkessä erityinen tilaus. Se voisi laajemminkin palvella tarvetta ymmärtää ja moninäkökulmaisesti selittää nykyisyyttä sekä siinä tapahtuvia muutoksia.

* *

Kirjan jälkisanat on kirjoitettu professorien Vuori ja Järviluoma-Mäkelä käymän dialogin muotoon. He tuovat kirjaan näin henkilökohtaisen ja taaksepäin katsovan perspektiivin tieteenalan historiaan ja tutkimuskentällä tapahtuneisiin muutoksiin. Tämä onkin juuri sopiva lopetus tätä tematiikkaa käsittelevälle kirjalle: se on sekä henkilökohtainen, affektiivinen, kokemuksellinen että uusmaterialistinen ja ruumiillinen.

Lopuksi on vielä tunnustettava, että tämän kirja-arvioinnin kirjoittaminen antoi odotuttaa itseään vuoden. Jostakin syystä joskus käy niin, että asiaan tarttuminen takkuaa, aloittamiseen tulee lukko. Lyhyenä (mutta kirjan tematiikkaan sopivana) itsereflektiona totean tähän loppuun, että joskus asioilla on onneksi tarkoituksensa. Olen viimeisen puolen vuoden aikana kiinnostunut erityisesti kehollisista teemoista ja opiskelen keho-orientoitunutta työnohjausta, jota ajattelen myös työn tutkimisena aisti- ja kehollisina kokemuksina. Kirja toi tähän näkökulmaan lukuisia sytykkeitä ja ajatuksia, jotka eivät vielä vuosi sitten olisi voineet vielä syntyä. Omakohtaisen kokemukseni näkökulmasta lukuajankohta oli siis erinomainen.

Terhi Skaniakos

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua