Marraskuun mies on jälleen osoitus Asko Sahlbergin taidosta sukeltaa ihmismielen syvyyteen

Kuvat: Peter Svanson / Like

”Miltä se sinusta tuntuu?”

”Mikä?”

”Ahneus?”

Haataman ylähuuli kohosi paljastamaan hänen ylimitoitetut hampaansa. ”Ei ollenkaan hullummalta.”

* *

Asko Sahlbergin Marraskuun mies (Like, 2022) on kertomus ihmisistä, joilla on toiveita ja odotuksia paremmasta elämästä mutta jotka joutuvat kukin vuorollaan ahneuden, petosten ja menneisyyden haamujen ahdistamiksi. Tapahtumat sijoittuvat sisällissodan jälkeisiin pariin vuosikymmeneen merenrannan pikkukaupungissa.

Sahlbergin maailma on kova, ihmiset ovat piirteiltään korostetun kulmikkaita ja tapahtumat vyöryvät vääjäämättömästi kohti jotain tuntematonta, josta voi vain aavistaa odotusten pettävän. Mukaillakseni Sahlbergin aiemman Ruotsi-sarjan viimeisen teoksen (Yö nielee päivän) nimeä Marraskuun miehessä menneisyys nielee tulevaisuuden. Aikakin on toki kova, menneisyyden muistot ovat julmia, kansakunta toipuu sisällissodasta niin henkisesti kuin taloudellisestikin.

Marraskuussa hän tulee

Tarinan kulku on sinänsä perinteinen: mies tulee, tekee ja lähtee. Pikkukaupunkiin saapuu marraskuussa tuntematon mies, joka nopeasti kohoaa paikkakunnan mahtimieheksi keinoilla, joista kaikilla on omat epäilyksensä, mutta jotka paljastuvat vasta kun on aika tehdä tilinpäätös elämän kanssa – marraskuussa sekin.

Tuon ajan pikkukaupunki tarjosi yritteliäille liikemiehille runsaasti mahdollisuuksia, varsinkin jos onnistui pääsemään hyväveli-verkostoihin. Kieltolaki toi oman lisänsä yrittäjyyden perustaksi. Tapahtumainkuvaus on pelkistettyä ja vähäeleistä, lievällä ironialla höystettyä. Loppuratkaisu ja paljastukset vyöryvät aikanaan voimalla esiin.

Eeva Joenpelto nousee miljöö-, ajan- ja ihmiskuvaajana väistämättä vertailukohdaksi. Ilmapiiri ja tunnelmat sotienvälisenä aikana ovat Sahlbergin pikkukaupungissa pitkälti samankaltaisia kuin Joenpellon Lohja-sarjassa. Mutta kun Joenpellon miljöö on utuisen verkkaista ja ihmiskuvaus tarkkaa mutta lempeää, Sahlbergin miljöössä vyöryvät harmaan sävyt ja ihmiset arvioidaan kulmikkaammalla otteella.

”Pinnistetty tahto ja sen äiti, ahneus”

Kirjan henkilögalleria on laaja. Se sisältää luontevasti kaikki pikkukaupungin tyypilliset hahmot, kuten kauppaneuvoksen, pankinjohtajan, poliisimestarin, apteekkarin, kirkkoherran, juopon toimittajan ja eläkkeellä olevan kaupunginviskaalin. Nousukasyrittäjä, salakuljettaja, ilotalon pitäjä ja rikkauksista haaveileva nuori autonkuljettaja rikkovat yhteisön vakiintuneita rakenteita ja ihmissuhteita. Hahmoja on paljon, mutta jokaisella on roolinsa ja merkityksensä.

Ja sitten on tavallinen kansa:

”Pankinjohtaja Palmgren katseli kaupungin keskustaa työhuoneestaan torin kulmassa kohoavan talon ylimmässä kerroksesta. Hän ei piitannut rakennuksista eikä autoista, ei katujen suista, ei kirkkopuistosta eikä ajoittaisesta hyörinästä poliisikamarin ja raastuvanoikeuden tienoilla, vaan häntä kiehtoivat torilla ja kaduilla liikkuvat, ylhäältäpäin nähtyinä vähäiset olennot. Nuo päivittäisten rutiiniensa liikuttamat hahmot muodostivat pohjan sille pitkälle prosessille, jota oli tapana kutsua ihmiskunnan tai miksei yhteiskunnan ja myös kulttuurin kehitykseksi, ja Palmgren tiesi täsmälleen mistä oli kysymys: haluamisesta, himoamisesta, hankkimisesta ja – mikä oli auttamatta oleellisinta – lainaamisesta. Hänen kunniakseen oli langennut edestakaisin viipertävän pikkuväen kaitsijan toimi.”

Tuosta pikkuväestä pyrkii nousemaan hahmoja, jotka ottavat asiakseen parantaa asemaansa yhteisössä ja siten häiritä vakiintunutta järjestystä. Keskeisin näistä pyrkyreistä on outo kulkumies, jonka kauppaneuvos Nylander mielijohteestaan palkkaa autonkuljettajakseen. Aulis Haatama on hahmoltaan ”resuinen maahinen”, ”rääpäle”, ”kuopalle painuneet posket, otsalle ja silmäkulmiin piirtyneet vaot ja säpsähtelevät silmät—”, ”räpytteli liskomaisia silmiään—”. Hänellä on avuja ja ominaisuuksia, jotka nostavat miehen korkealle; kunnianhimoa, sitkeyttä ja käyttövoimana menneisyyden katkeruus.

”’Minua on kiusattu ikäni sillä’, Haatama valitti, ’että kun minulle ei anneta ansioni mukaan, toiset rypee rahassa kuin porsaat sonnassa’.”

Mutta ennen kaikkea Haataman avuna on kyky hallita menneisyyttä, omaansa ja muiden. Petokset, hairahdukset ja muut kaidalta polulta horjahdukset väijyvät salaisuuksina, joita Haatama pääsee hallitsemaan ja hyödyntämään menestyäkseen. Ja pikkukaupungin säädyllisellä väellä näitä salaisuuksia riittää.

Heikkouksia ja rosoa

Sahlberg rakentaa henkilöhahmonsa taiten. Yhtäältä heissä on lähes Suomi-Filmin hahmojen karikatyyripiirteitä, mutta toisaalta heidän heikkoutensa ja rosoisuutensa kiinnittää hahmot uskottavaan todellisuuteen. Kauppaneuvos Nylander:

”Kaikkein synkimpinä öinä Nylander ajatteli, että hän oli syntynyt sotimaan itseään vastaan. – –Tarkastellessaan taakse jäänyttä elämäänsä Nylander näki eräänlaisen punaisen langan, jota seuraamalla hän oli päätynyt nykyiseen asemaansa. Tämä lanka koostui kahdesta yhteen punotusta säikeestä, joista toinen oli kuljettanut häntä johdonmukaisesti menestystä kohti ja toinen pysäytellyt häntä kadunkulmiin hakkaamaan päätään seinään. Hän ymmärsi asian niin, että ensimmäinen säie oli hänen pinnistetty tahtonsa ja toinen sen äiti, hänen ahneutensa –”.

Sylvi, alun perin Nylanderin keittäjä, sittemmin Haataman sänkykumppani, ystävä, uskottu ja liikekumppani, on kertomuksen kantavia hahmoja ja selviytyjiä. Sylvi on maan hiljaisia, jotka pettymyksiä välttääkseen eivät liikoja tavoittele. Toki Sylvilläkin on lapsuuden traumoista alkaen haaveensa paremmasta elämästä ja välillä Haataman visiot ja lupaukset ovat viedä mennessään, mutta jaloilleen Sylvi lopuksi osaa pudota. Sylvin ja Haataman kahden aikuisen ihmisen suhteen kuvaamisessa Sahlberg tavoittaa jotain syvästi hellyttävää ja samalla karheankipeää.

Koira on ihmisen paras ystävä

Ihmissuhteiden kuvaus Marraskuun miehessä on suoraviivaista mutta läsnä on kuitenkin lämpö ja ymmärtäminen. Dialogit ovat paikoin rujoja ja lempeitä kuin kaurismäkisestä elokuvasta tai Jerry Cottonista. Ihmisen ikävä toisen luo on vahva käyttövoima rohkeillekin elämän valinnoille, oli sitten kyse pirtusalakuljettaja Sillistä, seksin puutteessa elävästä leskirouvasta tai kirkkoherraa tavoittelevasta romukauppiaan vanhapiikatyttärestä. Erityistä eläytymistä Sahlbergin tekstistä löytyy lapsen ja nuoren ajatus- ja kokemusmaailmaan. Tuosta maailmasta jää pysyvät muistojäljet:

”Kalevin rintaa kouraisi yhä, kun hän muisti isän silmät. Ne olivat olleet aina vakaat, nujertamattomat, mutta silloin niihin oli hiipinyt hätäännys ja pelko. Myöhemmin Kalevi oli ymmärtänyt mitä se merkitsi: että epäonnistumista saattoi pelätä jopa jälkeenpäin, jo vuosikymmenet epäonnistuttuaan. Siitä ei saanut tulla hänen osansa.”

Sylvin sekä eläkkeellä olevan kaupunginviskaali Kivirinnan lisäksi kirjan mainioksi selviytyjä- ja tarkkailijahahmoksi nousee Koira, hylätty koira, jonka Haatama ottaa hoitoonsa ja jolle hän oppii osoittamaan poikkeuksellista hellyyttä.

”Sikäli kuin hän oli nähnyt vilpittömyyttä yhdenkään olennon silmissä, se löytyi Koiran katseesta. Eräänä unettomana yönä hän oli jopa tuumiskellut, että jos hänet pakotettaisiin lopullisen katastrofin sattuessa pelastamaan itsensä ohella yksi eläväinen, se olisi melko varmasti Koira.”

Koira kohoaa elämää suurempaan rooliin kirjan viimeisillä sivuilla, joista välähdyksenomaisesti tulee mieleen Giuseppe Tomasi di Lampedusan Tiikerikissan allegoriset päätössivut.

Vielä on mainittava Sahlbergin tavaramerkiksi noussut luonnon ja ympäristön kuvaus, joka visuaalisuudessaan saavuttaa paikoin raamatullisen poljennon:

”Samassa ulkona heräsi tuuli. Se huokaili ikkunoihin ja vavisutteli vesikouruja, tuntui tutkivan seikkaperäisesti seiniä.”

”Aamuiset kadut lojuivat harmaassa valossa kuin tahraiset raajat.”

”Kesä tuntui päättyessään kevään ja syksyn väliin jääneeltä huokaukselta.”

Marraskuun mies on väkevä kuvaus ajanjaksosta, joka sijoittuu kahden koettelemuksen väliin: kansalaissodasta talvisotaan. Pikkukaupunki ja sen ihmiset elävät tässä toivon, unelmien ja odotusten ajassa, tavoitteena parempi elämä. Työtä tehdään, liiketoimet laajenevat ja aineellinen hyvinvointi kohenee, kiitos käyttövoimana olevan yritteliäisyyden ja sen taustalla puhkuvan ahneuden tai piileskelevän petoksen.

Onko huominen aina parempi kuin eilinen?

Sahlberg läpivalaisee pienen yhdyskunnan ja sen pienen asujaimiston elämää ajassa, joka vyöryi eteenpäin, ihmistä odottamatta. Yhtäläisyyksiä voi vetää nykypäivään. Kysytään, onko paradigma yhä paremmasta huomisesta edelleen voimassa. Ihminen luulee kaiken pahan olevan jo takana ja tulevaisuus on toivoa täynnä. Kuitenkin ihminen raahaa mukanaan menneisyyttään, halusi hän sitä tai ei.

Jos menneisyyden pohjamudista sattui pulpahtamaan ikävä salaisuus, tässä pikkukaupungin maailmassa se tuhosi yhden tulevaisuuden mutta loi toisen. Sahlbergin kuvaamassa maailmassa ahneus ja petos saavat palkkansa, mutta aika ei odota, häviäjien harteilta ponnistavat jo uudet innokkaat yrittäjät.

Marraskuun mies on taiten rakennettu sekä rakenteeltaan ja rytmiltään hallittu kokonaisuus. Yhteiskunnan, talouden ja yksilön suhteet läpivalaistaan ajassa, joka harhautti ihmiset uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Teos on jälleen hieno osoitus Sahlbergin taidosta sukeltaa ihmismielen syvyyteen ja kuvata sen paljasta todellisuutta. Sahlbergin kieli on täysipainoista ja rehevää. Se vyöryy voimalla ja hallitusti eteenpäin. Marraskuun mies on Sahlbergin mestariteos.

Jukka Ahtela

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua