Kuvat: Crime Time / Docendo
KIRJAT | Marko Kilpi ei tuhlaa aikaa kertaukseen Undertaker-sarjan viidennessä osassa. Ellei edellisiä osia ole lukenut tai ne eivät ole jättäneet pysyviä muistijälkiä, ei Kuolemanpelosta ymmärrä mitään.
ARVOSTELU
Marko Kilpi: Undertaker – Kuolemanpelko
- Crime Time, 2021.
- 347 sivua.
- Äänikirjan lukija: Aku Laitinen
Dekkarisarjojen rasitteena on usein se kohta, jossa kirjailija haluaa kerrata tapahtumia ja henkilöitä niin, että uuden osan ilmestyttyä muistetaan, ketkä ovat päähenkilöitä, millainen on heidän historiansa, mitä on tapahtunut. Parhaassa tapauksessa uusi lukija voi hypätä kyytiin kesken sarjan ja ymmärtää aiempia osia lukemattakin, missä ollaan.
Toisinaan kertaukset katkaisevat kerrontaa ikävästi, mutta eivät esimerkiksi Leena Lehtolaisen Maria Kalliot tai Sofie Sarenbrantin Emma Sköldit kiinnostaisi niin paljon, elleivät kirjailijat osaisi kertoa myös takautuvista asioista koukuttavasti.
Marko Kilpi ei kertaukseen tuhlaa aikaa Undertaker-sarjan viidennessäkään osassa. Kuolemanpelko (Crime Time, 2021) jatkaa siitä, mihin edellinen osa jäi. Ellei edellisiä osia ole lukenut tai ne eivät ole jättäneet pysyviä muistijälkiä, ei tästä osasta ymmärrä mitään.
Finlandia-ehdokkaaksikin päässeen Kilven dekkareissa on varma ote, jonka voi saada ainoastaan, jos osaa aiheensa – kun osaa poliisityön, kuten Kilpi, ammatiltaan poliisi. Sellaisessa osaavassa otteessa lukijan saa helposti mukaansa ja uskomaan vähän villeimpiinikin kuvioihin, mutta mitä pidemmälle Undertaker-sarja etenee, sitä hurjemmaksi meno käy. Kilpi osaa rakentaa jännitystarinaa, kuvata henkilöitään ja heidän välisiä suhteitaan, mutta tapahtumat muuttuvat koko ajan suuremmiksi ja lopulta liian suuriksi.
Ymmärsin vielä järjestäytyneen rikollisuuden keskinäiset välienselvittelyt, vaikka niissäkin ammuttiin varsin mielikuvituksellisella asearsenaalilla, mutta ydinpommi Helsingissä ei enää ollut uskottavaa ainakaan tämän kirjasarjan roolihenkilöiden aikaansaannokseksi. Pommi räjähti edellisessä osassa, mutta uusimmassa osassa tuota räjähdystä edelleen selvitetään.
Undertaker-sarjan päähenkilö on sujuvapuheinen hurmuri ja järjestäytyneen rikollisuuden kylmä, julma ja laskelmoiva ammattilainen Jarmo Kivi, joka hoitelee hämärähommiaan hautaustoimistossa empaattisen naamionsa takaa. Hän osaa kohdata surevat ja on myös moitteeton perheenisä; monella lailla mies, josta ei vähällä keksisi mitään ikävää sanottavaa. Kiven pauloihin joko lankeaa tai pakotetaan yksi jos toinenkin tyyppi. Heistä tulee osa rikollista toimintaa, ja lukijan pitäisi muistaa koko tämä kaarti edellisistä osista.
Välillä tekstiä rasittavat turhan mahtipontiset filosofiset pohdiskelut hyvästä ja pahasta, rikoksista ja rangaistuksista, rikollisuuden synnystä ja siitä, miten yhteiskunta voitaisiin korjata kuntoon. Tämä puoli tulee epäilemättä tekstiin poliitikko Kilveltä, kokoomuksen kansanedustajalta.
Ilmeisesti vielä on mahdollisuus korjata asiat. Kuolemanpelon lopusta saa sellaisen käsityksen, että ei tämä vielä tässä ollut.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
V. S. Luoma-ahon uutuus liikkuu taitavasti muotojen välissä – arviossa Teoria
KIRJAT | V. S. Luoma-aho yhdistää Teoriassa perinteisemmin runoksi muotoiltua tekstiä, dialogimuotoa sekä teoriakirjoitusta.
Mätäpaise keskellä Eurooppaa on meidän yhteinen syymme – arviossa Katalin Miklóssyn Demokratian rappio
KIRJAT | Tutkijan tietoteos ei pyörittele pelkästään Unkarin oikeusvaltio-ongelmia vaan kuvailee konkreettisesti myös kansalaisten arjen ankeuksia surkeita sairaaloita myöten.
Cristina Sandun Tanskalainen retkikunta on pakahduttavan intensiivinen teos
KIRJAT | Romaani vaatii lukijaltaan paljon. Henkilöiden pieniin eleisiin, sanoihin tai vaikenemisiin kätkeytyy paljon. Ja se paljous kuoriutuu esiin kerronnan edetessä.
Monikerroksinen ensiromaani – arviossa Irene Zidanin Isäni appelsiininkukkien maasta
KIRJAT | Irene Zidanin romaanin voi lukea kertomuksena siitä, mitä kaikkea toisen polven siirtolainen voi Suomessa joutua kohtaamaan.