Mari Koistinen kysyy, miten eettinen ruuantuotanto on mahdollista – arviossa Hyvä paha jalostus

Kuvat: Vastapaino / Johanna Kannasmaa

Aloitetaan kirjan Loppusanoista. Hyvän pahan jalostuksen (Vastapaino, 2023) kirjoittaja Mari Koistinen toteaa teoksensa viimeisessä luvussa, että osa uutta vihreää vallankumousta olisi ruokavaliomme muuttaminen terveellisemmäksi ja ympäristömme kannalta paremmaksi. Käytännössä hän tarkoittaa siirtymistä lihakeskeisestä ruokavaliosta kohti kasvipainotteisempia aterioita.

Tämän päivän vihreä vallankumous olisi uusi siksi, että jo toisen maailmansodan jälkeen ja erityisesti 1950- ja 1960-luvuilla puhuttiin vihreästä vallankumouksesta, jolla viitattiin tuolloin erityisesti huomattavasti aiempia satoisempien riisi- ja vehnälajikkeiden menestyksekkääseen kehittämiseen, eli jalostamiseen. Maapallon väestöräjähdys oli alkanut näkyä toistuvina nälänhätinä ja aliravitsemuksena. Muun modernisaatiokehityksen oheen tarvittiin tuottoisaa ja tuloksellista ruokaviljantuotantoa.

Niin ensimmäinen kuin toinen vallankumous toivat kuitenkin mukanaan myös epäkohtia ja synnyttivät kriittistä keskustelua. 1960-luvulla kritiikki kohdistui ylettömiin lannoite- ja torjunta-ainemääriin, jotka olivat tarpeen jalostuksen hyötyjen ulosmittaamiseksi, nyt paljolti (eläin)jalostuksen eettisiin ongelmiin.

Siksi hyvä mutta samaan aikaan paha jalostus, ja totta on, että sen tulokset ovat todella olleet dramaattisia suuntaan jos toiseen: Kun munijakanat munivat nykyään runsaan vuoden kestävän elämänsä aikana yli 300 munaa, munivat ne sata vuotta aiemmin vuodessa ehkä noin 70 munaa – ja elivät pidempään. Aina vain nopeakasvuisemmat broilerit puolestaan kärsivät esimerkiksi sydän- ja jalkaongelmista eläessään viisiviikkoisen, surkean elämänsä äärimmäisessä ahtaudessa.

Kysyä tietysti voi, johtuvatko ympäristö- ja eläineettiset ongelmat jalostuksesta, vai sittenkin markkinatalouden logiikasta ja olemisen tapaamme niin vahvasti määrittävästä hyödyn ja tehokkuuden eetoksesta? Jalostaa kai voisi ilman tappiinsa optimoitua rehun ja lihan välistä hyötysuhdettakin?

Vai voisiko?

* *

Eettiset pohdinnat joka tapauksessa monipuolistavat Koistisen kirjaa, vaikka kirjan nimi ehkä lupaa toteutunutta laajempaa jalostuksen plussien ja miinusten erittelyä. Pääotsikkohan mainitsee tasa-arvoisen oloisesti sekä hyvän että pahan, ja aliotsikkokin jättää ilmaan roikkumaan jo esittämäni kysymyksen tuotannon eettisyyden mahdollisuudesta.

Koistinen ei myöskään problematisoi koko ilmiön, jalostuksen, eettisyyttä. Vallitsevaan tapaan hän vain näkisi mielellään edes vakavimpien eläinten elämää rassaavien ylilyöntien jäävän sikseen. Rohkeimmillaan hän sentään täräyttää, että ”…jalostusta on tehty ajatellen sitä, miten paljon eläimistä saadaan irti kiloja, litroja tai munia, eivätkä eettiset näkökulmat vieläkään nouse kovin näkyvästi esiin”.

Eivät nouse, ja siihen vaikuttaa myös se, miten me eläimistä eri yhteyksissä puhumme, miten ja minä ne näemme. Tutkijat käyttävät käsitettä ”kehystäminen”, kun he viittaavat siihen, miten me puhumme samasta asiasta eri yhteyksissä eri tavoin.

Pihakanat ovat koko perheen lemmikkejä, joita hoidetaan ja huolletaan ja jotka jopa nähdään yksilöinä omine luonteenpiirteineen, kun taas tehotuotannon rattaisiin joutuneita saman lajin edustajia kohdellaan lihan- ja munantuotannon raaka-aineena tai keskenään korvattavissa olevina yksikköinä.

Vuoden 2021 alussa nousi näkyvä ja kuuluva keskustelu suojelukoirien väkivaltaisesta koulutuksesta. Otsikot olivat silloin ja ovat edelleen isoja ja yleisön närkästys laajaa, hyvästä syystä. Vastaavaa ei kuitenkaan näe syntyvän sikojen ja muiden ”tuotantoeläinten” oloista. Ei, vaikka siat ovat älyltään vähintään koirien veroisia ja vapaissa oloissa eläessään leikkisiä ja toisistaan huolehtivia uteliaita eläimiä.

Miten me tämän teemme ja vielä selitämme sen parhain päin itsellemme ja toisillemme?

Yksi selittävä tekijä on juuri mainittu kehystäminen, toinen varmasti (evolutiivinen) lajihistoriamme ja kaiken kruunannee ideologinen normalisointipuhe, jonka jallittamana pidämme lihateollisuuden käytäntöjä itsestäänselvyyksinä. Ruokaahan tarvitaan, ja tässä sitä tehdään! Broilerit kärsivät keskitysleireissään? Älkää nyt viitsikö!

* *

Hyvä paha jalostus ei ulota alan kritiikkiään pintaa syvemmälle, mutta se on siitä huolimatta (tai ehkä jonkun mielestä juuri siksi) ihan toimiva, perinteinen populaari tietokirja. Koistinen asettuu – luonnostaan, koska ei omien sanojensa mukaan ole itsekään alan huippuasiantuntija – meidän maallikkojen tasolle ja aloittaa jalostuksen maailman esittelyn aakkosista ilman tutkijajargonia. Opimme, mitä jalostus oikeastaan on ja mitä jalostuksessa tehdään ja miksi. Saamme myös tietää milloin ja miten kaikki alkoi, ja mihin on päädytty.

Kirja piirtää myös käypää kuvaa erilaisista ruuantuotannon riippuvuussuhteista ja maatalouden rajusta rakennemuutoksesta. Tilakoot kasvavat, mutta samaan aikaan tilojen ja eläinten kokonaismäärä vähenee. Kun Suomessa oli sata vuotta sitten noin 1,3 miljoonaa lypsylehmää, oli niiden määrä viime vuonna 243 000. Toisaalta yhden lehmän vuodessa tuottama maitomäärä on sadan vuoden takaiseen verrattuna nyt moninkertainen, eikä lihankaan tuotanto ole vähentynyt, ei absoluuttisesti, eikä ”hyötyeläinyksikköä” kohden. Kaikenlaatuinen tehokkuuden kasvu on tietysti pitkälti juuri jalostuksen ansiota, jos kohta myös eläinten rehu on nykyisin aiempaa ravitsevampaa.

Nykyaikainen jalostus geenieditointeineen ja -muokkauksineen on puolestaan kiihdyttänyt alan tietotaidon keskittymistä globaalistikin harvoihin käsiin. Miten tällöin käy esimerkiksi huoltovarmuuden ja ruokaturvan, Koistinen kysyy, eikä turhaan kysykään. Suomi kun ei ole riippuvainen vain muualla tehdystä jalostustyöstä vaan myös esimerkiksi tuontilannoitteista ja -energiasta.

Pandemia ja Eurooppaan syttynyt sota paljastivat, että ”lähes omavarainen” maataloutemme ei ollutkaan lainkaan omavarainen.

* *

Hyvä paha jalostus on käypä lähtöasema matkalle jalostuksen maailmaan, ja jos matkakuume ei asetu kirjan Loppusanoihin, kirjallisuusluettelosta löytää ehdotuksia poluista eteenpäin.

Sivumennen, GMO on aukikirjoitettuna Genetically Modified Organism (eikä Modificated).

Kari Heino

Lukuvinkki: Hyvän pahan jalostuksen jatkolukemistoksi sopii myös esimerkiksi Tunteva tuote – Kuinka eläimistä tuli osa teollista tuotantoa (Vastapaino, 2022).

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua