Mahdollisimman selkeä kirja erittäin sekavasta aiheesta – Antony Beevorin Venäjän vallankumous ja sisällissota

Kuvat: John Carey / WSOY

Syysaamuina on seuraa kahvipöydässä pitänyt Tohtori Živago. Yhdessä romaanin runollisen päähenkilön kanssa olen kulkenut sivullisena halki kuohuvan ajan, Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan. Boris Pasternakin kirjomia näkymiä katsellessani olen toivonut tiivistä tietokirjaa aiheesta.

Apuun rientää tuttu mies. Sir Antony Beevor on brittiläinen historioitsija ja kirjailija. Hän on aiemmissa kirjoissaan kuljettanut lukijan halki Espanjan sisällissodan ja toiminut oppaana taistelukentillä Stalingradista Berliiniin ja Kreetalta Ardenneille, onpa hän mahduttanut koko toisen maailmansodan yksiin kansiin.

Yhdentoista suomennetun teoksen joukosta löytyy myös näyttelijätär Olga Tšehovan arvoituksellinen elämäkerta ja erinomaisen kiintoisa kirja Pariisi miehityksen jälkeen 1944–1949, jossa tarkastellaan miten voittajat ja häviäjät asemoivat itsensä uudessa ranskanjärjestyksessä ja miten takkia käännettiin muodin pääkaupungissa.

Kuvani reilun sadan vuoden takaisista tapahtumista Venäjällä on ollut hyvin suoraviivainen. Oli tsaari ja oli epäoikeudenmukainen hallinto. Tulivat Marxin teoksia lukeneet kommunistit ja tekivät vallankumouksen. Syntyi Neuvostoliitto. Siinä rytäkässä nokkelat suomalaiset hoksasivat esittää ison kysymyksen ja Lenin siunasi maallemme itsenäisyyden. Näinkin on, mutta on siinä paljon muutakin.

Joukkueita oli kentällä paljon enemmän kun kaksi ja paidoilla oli monta muutakin väriä kun punainen ja valkoinen. Vallan kaappasi porukoista häikäilemättömin, johdossaan sekopäistä härskein, mies josta kirjailija Maxim Gorki kirjoitti heti vallankaappauksen jälkeen, marraskuussa 1917 ilmestyneessä kolumnissaan: ”Lenin ei ole kaikkivoipa taikuri, vaan kylmäverinen silmänkääntäjä.”

Samassa tekstissä hän ennusti, että Venäjän työväestöä odottaa sekasorto, teollisuuden romahtaminen, nälkä, pitkällinen ja verinen anarkia ja sitä seuraava yhtä verinen ja synkkä vastavaikutus.

Kaaoksen keskellä osa vauraammasta väestä juhli kuin viimeistä päivää. ”Kaartin upseerit jatkavat hurvittelua kannukset kilisten. Samppanja virtaa kynttilänvalossa”, kirjoitti punaista armeijaa johtanut Lev Trotski. Vakoilijat vakoilivat, salakuljettajat salakuljettivat, omaisuudet vaihtoivat omistajaa pelipöydissä.

Yli Venäläisen maan piirin ulottui hirvittävä terrorin aalto. Vasta perustettu salainen poliisi Tšeka, bolševikkien rautainen käsivarsi, ehti kuulustelun, kidutuksen ja teloitusten ohella julkaista myös runoantologian. Säkeistä saa kuvan ajan hengestä:

”Ei ole suurempaa iloa ei kauniimpaa musiikkia
kuin elämän ja luiden murskaaminen

Sen vuoksi on katseemme raukea
ja intohimo rinnassa myrskynä kuohuaa,
haluan lisätä tuomioosi
järkähtämättä yhden asian: Seinää vasten! Tulta!”

* *

Vallankumousta seurasi sisällissota. ”Liian kauan on tehty se virhe, että sodista puhutaan erillisinä ilmiöinä, vaikka ne ovat usein sekalaisten konfliktien kasaumia”, Beevor kirjoittaa.

Tässäkin vuosia kestäneessä äärimmäisen verisessä sekasotkussa olivat taustalla jo kypsään ikään ehtinyt ensimmäiseksi maailmansodaksi kutsuttu joukkotuhonta, kansalliset kaunat, vanhoillisten ja uudistusmielisten välinen kitka, epätasa-arvo, luokkataistelu sekä keskusvallan ja aluehallinnon eripuraisuus.

Eriväristen pelipaitojen kuvasta jatkaen, myös sponsorien nimet olivat moninaiset. Ulkovallat ottivat osaa otteluun. Britit puolustivat kuninkaan sukulaisia, vastustivat kommunismia ja huolehtivat siirtomaiden turvallisuudesta. Japani tuskin viitsi naamioida valloitusintoaan idässä. Yhdysvalloilla oli omat edustajansa. Ranskalaiset hallitsivat Ukrainassa.

Osuvan kuvan tilanteesta antoi kenraali Dunsterville: ”Brittikenraali Kaspianmerellä, Etelä-Afrikan presidentin ja entisen vihollisen mukaan nimetyllä aluksella, joka on lähtenyt matkaan persialaisesta satamasta ja purjehtii Serbian lipun alla pelastamaan armenialaisia turkkilaisten hyökkäykseltä kaupungissa, joka on Venäjän vallankumouksellisten puolella.”

Britit olivatkin huolissaan, että joutuvat sekavien liittolaissuhteiden verkossa lopulta ampumaan omia laivojaan.

Sisällissota riehui kautta koko suunnattoman maan Petrogradista Vladivostokiin. Valkoiset eivät jääneet punaisista jälkeen terrorin ja sadismin aloilla. Siperian radalla jyskyttäneet panssarijunat kuljettivat paitsi tykkejä, myös kulta-aarteita ja salonkivaunuja, joissa toinen toistaan julmemmat sotaherrat pitivät hovia ja haaremia. Kiskoilla seilasi myös kokonainen tšekki-armeija matkalla kotiin tai kadotukseen.

Sota ei pysynyt Venäjän rajojen sisällä ja jotkin rajoista olivatkin vielä hyvin tuoreita ja vakiintumattomia. Baltia oli yhtä kaaosta. Suomalaisillakin oli asiaa entisen suuriruhtinaskunnan itärajan taakse. Mukana oli niin monia toimijoita, että Venäjän sisällissotaa on luonnehdittu tiivistetyksi maailmansodaksi.

* *

Taisteluiden aaltoillessa ja liitolaisuuksien vaihtuessa jokainen joutui osalliseksi sodan kauheuksista. Jos viljelijä teloituksella uhattuna antoi valkoiselle perunan, ratsasti pian pihaan punainen ja ampui maajussin yhteistyöstä vihollisen kanssa syytettynä. Jos punaiset ehtivät tilalle ensin, he pakko-ottivat perunan. Vastustelijat ammuttiin.

Sodan kaikki osapuolet keksivät myös paljon mielikuvituksellisempia tapoja lopettaa ihmisen elämä. Naisille kävi, kuten mielivallan alaiseksi joutuneille naisille tapaa käydä. Lapsia ei säästetty. Molemmat puolet värväsivät pakolla väkeä joukkoihinsa. Vain yksi oli varmaa: kun kaupunki oli vallattu, käynnistyi juutalaisten vaino.

Eikä vallankumous sen paremmin kun sisällissotakaan ollut luonnonvoima, vääjäämättä puhaltava myrsky. Ihmiset tekivät vallankumouksen. Ihmiset tarttuivat aseisiin. Satoja vuosia vallinutta mallia lähdettiin muokkaamaan äärimmäisen rajuin keinoin pinta-alaltaan suunnattomassa valtakunnassa, jossa asui 125 miljoonaa ihmistä. Kaikki totuttu ja laillinen kaadettiin ja korvattiin. Tai korvattiin jos kerittiin. Tai jos joku oli kyllin selvin päin asioita toimittamaan.

Valkoisten sekavasti johdetuilla joukoilla ei alun alkaenkaan ollut juuri mahdollisuuksia päihittää Trotskin johtamaa puna-armeijaa, mutta maailman verisimmäksi arvioitu sisällissota jatkui kuitenkin neljä pitkää vuotta. Sen päätyttyä yli 10 miljoonaa ihmistä oli menettänyt henkensä.

* *

Antony Beevor on kirjoittanut tapahtumista tuoreeseen tutkimustietoon perustuvan tiiviin kokonaisesityksen, vaikka ei itse pääsekään Venäläisiin arkistoihin penkomaan. Kirjoitettuaan Berliini 1945 -kirjassaan puna-armeijan toisessa maailmansodassa tekemistä raiskauksista, hän syyllistyi Venäjän lain mukaan rikokseen, josta tuomio voisi olla useita vuosia vankeudessa.

Kuusisataa sivuinen järkäle Venäjän vallankumous ja sisällissota (suom. Markku Päkkilä; WSOY, 2022) on ihmeen selkeä esitys sekasortoisesta ja huonosti aikakirjoihin kirjatusta hullunmyllystä.

Kirja etenee aikajärjestyksessä, mutta välillä on vaikea hahmottaa eri puolilla laajaa näyttämöä samanaikaisesti käytäviä taisteluita. Vaikka kerronta on ytimekästä ja usein suoraa rautalankaa, on välillä pakko kerrata kuka on kuka ja kenen puolella.

Kirja etenee vauhdilla. Kokenut kirjoittaja pitää päänsä kylmänä ja tyyli on toteava, vaikka lähes jokainen kappale pitää sisällään mittaamatonta inhimillistä hätää ja kärsimystä. Yhden lauseen aikana elämät muuttuvat peruuttamattomasti. Usein ne loppuvat. Beevor lainaa aikalaisten kertomuksia.

”Työläiset saartoivat 50 junkkarikadettia, jotka antautuivat siinä uskossa, että heidän henkensä säästettäisiin. Sen sijaan heidät marssitettiin läheiseen rautatehtaaseen, jossa heidän kätensä ja jalkansa sidottiin ja heidät heitettiin yksi kerrallaan sulatusuuniin.”

Beevor poimii ja käyttää anekdootteja taitavasti. Löytämisen riemun voi aistia, ja tätä kautta huumori hakeutuu synkkään kertomukseen.

Kirjailija piirtää usein hupaisiakin henkilökuvia aikalaistekstejä lainaten. Pari karvaista esimerkkiä: ”Mamontov oli maineikas ratsuväen komentaja (ja hänellä oli valkoisten sotapäälliköiden joukossa toiseksi komeimmat viktoriaaniset viikset Judenitšin jälkeen)”. ”Stalin ajoi Leninin viikset ja parran ja totesi tämän näyttävän suomalaiselta talonpojalta.”

Paikannimiä ja päivämääriä, osastojen nimiä ja numeroita sekä tunnuksia ja lyhenteitä on viljalti, kuten historiateoksessa kuuluukin. Yksityiskohtaisesta vyörytyksestä huolimatta kirja on erittäin viihdyttävä. Niin viihdyttävä, että mielen päälle nousee hankala kysymys saako näin paljon nauttia näin hirveistä tapahtumista lukiessaan.

Karmeimmat kuvat ovat silminnäkijöiden, eloonjääneiden uhrien ja väkivallan tekijöiden kertomuksia: ”Lyhyen viivytyksen ansiosta ehdimme tulittaa konekivääreillä junaa, joka oli kirjaimellisesti kuorrutettu roikkuvilla bolsevikeilla. Osuman saaneet miehet putosivat kiskoille ja hitaasti liikkuvien vaunujen pyörät murskasivat päitä, käsiä, jalkoja ja ruumiita.”

* *

Beevorin uutuus on sodan historiaa ja Venäjän historiaa. Se on myös kaikkien tulevien neuvostotasavaltojen historiaa ja koko Itä-Euroopan historiaa. Tietysti se on myös Suomen historiaa.

Aivan tapahtumien keskellä on Ukraina. Paikannimet ovat tuttuja jokapäiväisistä uutisista. Politiikan kiemuroita seuratessan voi lystikseen miettiä miten nykyinen kansainvälinen yhteisö olisi pärjännyt V.I. Leninin kanssa.

Ihmisyhteisöillä on usein kumma taipumus nostaa johtoon käsittämättömimmät kusipäät. Venäjän vallankumous ja sisällissota on yksi karmeimpia esimerkkejä siitä mihin tämä johtaa. Laskua maksetaan varmasti vieläkin, siksi syviä ovat sadan vuoden takaiset arvet ja siksi synkkiä kaiken sen vainon ja murhaamisen varjot, jotka kaaoksesta synnytetty neuvostovaltio heitti kansalaistensa ylle kymmenien vuosien ajan.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua