Kuvat: Ari Haimi / Aviador
KIRJAT | Maarit Verronen pohtii uusimmassa romaanissaan Orionin vyössä isoja globaaleja kysymyksiä allegorisen tarinan kautta.
”Ensin on ollut pyrkimys hyvään ja demokratiaan. Ajan myötä valta sokaisee, eikä yhteinen pyrkimys hyvään toteudu tasa-arvoisesti.”
ARVOSTELU

Maarit Verronen: Orionin Vyö
- Aviador, 2022.
- 168 sivua.
Maarit Verronen kysyy Orionin vyössä (Aviador, 2022), mitkä ovat tavallisen ihmisen mahdollisuudet tehdä edes pieniä rakentavia tekoja maailmassa, jossa oman edun tavoittelu ja vallan väärinkäyttö uhkaavat jyrätä kaiken inhimillisen ja kauniin. Tarinan maailma on mielikuvituksellinen, mutta sen sanoma kietoutuu reaalimaailmaan, yksilökeskeisen maailmankuvan syntymiseen. Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Hänen persoonallinen kirjoittamistyylinsä puhuttelee sekä proosan kuin tieteisfantasian lukijoita.
Kirjan päähenkilö, kuusikymppinen suomalaisnainen Mipi Ii tarttuu pyyteettömästi kaikkiin raskaisiin ja vaarallisiin töihin, joihin toiset eivät kykene. Hän on yksi altruista ja toisten altrujen tapaan pitää mielekkäänä näitä hyljeksittyjen ja raskaiden töiden tekemistä. Altrut, vapaaehtoiset, ovat erityiselle järjestölle nimettömäksi jäävässä maassa käytännössä ilmaiseksi työskenteleviä työntekijöitä. Mipi Ii kokee vapaaehtoistyön kautta parantavansa maailmaa.
Ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut pulaa ruoasta, lämmöstä ja lähes kaikesta. Tehtävänä on tällä kertaa selvittää valloitusretken yhteydessä löytynyttä arkistokätköä. Mipi Iin avuiksi on nimetty lähettiläs Khou ja tämän vaimo Rian. Työmääräykset tulevat järjestöä johtavalta Hänen Ylhäisyydeltään. Altruja lähetetään rahtialuksilla eri kohteisiin uusilla passeilla ja henkilötiedoilla varustettuina korjaamaan ympäristötuhoja, öljyvuotoja tai radioaktiivisia vuotoja, ennalta-arvaamattomiin paikkoihin ilman tietoa työn laadusta, raskaudesta ja määrästä.
Vähitellen Mipi huomaa tehtäviensä muuttuvan. Altruna olo tuntuu turhalta. Koko järjestelmä tuntuu olevan hajoamassa. Altrut joutuvat kestämään monenlaista kurjuutta ja jopa väkivaltaa.
Mipi Ii huomaa, ettei altrujärjestelmä ole enää sitä mihin hän aikanaan lähti mukaan. Viimeisimmät tehtävät eivät tunnu enää siltä, että ne hyödyttäisivät ketään, tai ainakaan niitä joiden hyväksi altrut luulevat toimivansa.
Kirjan yhteiskunnallisuudesta nousee esiin ajatus vallanpitäjistä ja orjista, diktaattorista ja alamaisista. Ensin on ollut pyrkimys hyvään ja demokratiaan. Ajan myötä valta sokaisee, eikä yhteinen pyrkimys hyvään toteudu tasa-arvoisesti.
Orionin vyö on mielenkiintoinen ja spesiaali tarina. Kirjan maailmankuva on melko ankara ja synkkä. Se peilaa yhteiskunnan tulevaisuutta, maailmaa, jota kohti ollaan menossa. Verrosen kieli on kaunista ja rikasta. Teos luo toivoa, eikä aiheuta jäytävää ahdistusta. Ehkä ihmiskunta herää ymmärtämään pienten tekojen merkityksen luontoa ja toisia ihmisiä kohtaan.
Irmeli Heliö
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josen parhaat -kirja innostaa kokeilemaan libanonilaisia makuja
KIRJAT | Petra Stolt testasi mökkiolosuhteissa perushummusohjeen, kaftavartaat ja munakoisosalsan Joseph Youssefin uudesta reseptikirjasta.
Reppu selkään ja raiteille – arviossa Eeva Vekin esikoisromaani Ja sitä rataa
KIRJAT | Stand-up-koomikko hyppää esikoisromaanissaan junan kyytiin ja kohtaa värikkäitä kanssamatkustajia matkalla Oulusta Helsinkiin.
Nykypäivän uskosta hymistelemättä – arviossa Auli Viitalan ja Päivi Vähäkankaan Suurin niistä on vapaus
KIRJAT | Entinen prometheusleiriläinen, joka on juuri ottamassa vastaan kasteen, ja hänet kastava aloitteleva tuomiorovasti keskustelevat.
Sotareportteri löysi tiensä suomalaisten sydämiin – arviossa Maxim Fedorovin Suomi: Ylipitkä oppimäärä
KIRJAT | Kaikki Maxim Fedorovin teokset ovat tavallaan omakohtaisia, mutta Suomi: Ylipitkä oppimäärä on sitä eniten. Mikään erityisen avoin tai syvä elämäkerta se ei kuitenkaan ole.




