Kuvat: Ari Haimi / Aviador
KIRJAT | Maarit Verronen pohtii uusimmassa romaanissaan Orionin vyössä isoja globaaleja kysymyksiä allegorisen tarinan kautta.
”Ensin on ollut pyrkimys hyvään ja demokratiaan. Ajan myötä valta sokaisee, eikä yhteinen pyrkimys hyvään toteudu tasa-arvoisesti.”
ARVOSTELU

Maarit Verronen: Orionin Vyö
- Aviador, 2022.
- 168 sivua.
Maarit Verronen kysyy Orionin vyössä (Aviador, 2022), mitkä ovat tavallisen ihmisen mahdollisuudet tehdä edes pieniä rakentavia tekoja maailmassa, jossa oman edun tavoittelu ja vallan väärinkäyttö uhkaavat jyrätä kaiken inhimillisen ja kauniin. Tarinan maailma on mielikuvituksellinen, mutta sen sanoma kietoutuu reaalimaailmaan, yksilökeskeisen maailmankuvan syntymiseen. Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Hänen persoonallinen kirjoittamistyylinsä puhuttelee sekä proosan kuin tieteisfantasian lukijoita.
Kirjan päähenkilö, kuusikymppinen suomalaisnainen Mipi Ii tarttuu pyyteettömästi kaikkiin raskaisiin ja vaarallisiin töihin, joihin toiset eivät kykene. Hän on yksi altruista ja toisten altrujen tapaan pitää mielekkäänä näitä hyljeksittyjen ja raskaiden töiden tekemistä. Altrut, vapaaehtoiset, ovat erityiselle järjestölle nimettömäksi jäävässä maassa käytännössä ilmaiseksi työskenteleviä työntekijöitä. Mipi Ii kokee vapaaehtoistyön kautta parantavansa maailmaa.
Ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut pulaa ruoasta, lämmöstä ja lähes kaikesta. Tehtävänä on tällä kertaa selvittää valloitusretken yhteydessä löytynyttä arkistokätköä. Mipi Iin avuiksi on nimetty lähettiläs Khou ja tämän vaimo Rian. Työmääräykset tulevat järjestöä johtavalta Hänen Ylhäisyydeltään. Altruja lähetetään rahtialuksilla eri kohteisiin uusilla passeilla ja henkilötiedoilla varustettuina korjaamaan ympäristötuhoja, öljyvuotoja tai radioaktiivisia vuotoja, ennalta-arvaamattomiin paikkoihin ilman tietoa työn laadusta, raskaudesta ja määrästä.
Vähitellen Mipi huomaa tehtäviensä muuttuvan. Altruna olo tuntuu turhalta. Koko järjestelmä tuntuu olevan hajoamassa. Altrut joutuvat kestämään monenlaista kurjuutta ja jopa väkivaltaa.
Mipi Ii huomaa, ettei altrujärjestelmä ole enää sitä mihin hän aikanaan lähti mukaan. Viimeisimmät tehtävät eivät tunnu enää siltä, että ne hyödyttäisivät ketään, tai ainakaan niitä joiden hyväksi altrut luulevat toimivansa.
Kirjan yhteiskunnallisuudesta nousee esiin ajatus vallanpitäjistä ja orjista, diktaattorista ja alamaisista. Ensin on ollut pyrkimys hyvään ja demokratiaan. Ajan myötä valta sokaisee, eikä yhteinen pyrkimys hyvään toteudu tasa-arvoisesti.
Orionin vyö on mielenkiintoinen ja spesiaali tarina. Kirjan maailmankuva on melko ankara ja synkkä. Se peilaa yhteiskunnan tulevaisuutta, maailmaa, jota kohti ollaan menossa. Verrosen kieli on kaunista ja rikasta. Teos luo toivoa, eikä aiheuta jäytävää ahdistusta. Ehkä ihmiskunta herää ymmärtämään pienten tekojen merkityksen luontoa ja toisia ihmisiä kohtaan.
Irmeli Heliö
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.







