”Maa muistaa kaiken” – arviossa Hanna-Riikka Kuisman Maaperä

Kuvat: Like / Sami Kokko

”Siihen [maahan] on vuosien varrella vuodatettu vuolaasti raivoa, kateutta, katkeruutta ja kaunoja, kylvetty kosolti murhetta, mustasukkaisuutta, himoa ja häpeää.”

Hanna-Riikka Kuisman uusimman romaanin Maaperä (Like, 2026) päähenkilö voisi olla kuka tahansa nimettömän kaupunginosan asukkaista. Kaikilla on murheensa, menneisyytensä ja salaisuutensa, mutta kaikkien kohtalot kytkeytyvät tavalla tai toisella todelliseen päähenkilöön, maahan.

Kuisma onnistuu jälleen kerran tuomaan esille yhteisön, joka on kiristyvin sitein näkyvästi tai näkymättömästi sidoksissa toisiinsa. Sellainen yhteisö nähtiin esimerkiksi jo Kerrostalossa (Like, 2019), mutta Maaperässä langat tuntuvat sekoittuvan vieläkin tiiviimmäksi vyyhdiksi. Yhteistä on varttuminen samassa kaupunginosassa, mutta vuodet ovat kiertäneet suhteet solmuun.

Romaanin henkilöt elävät marginaalissa. He ovat työttömiä, sairauseläkeläisiä, mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, mutta taustalla häärivät myös toisenlaiset ihmiset, yhteiskunnan ylärakenteeseen kuuluvat, hyväksikäyttäjät, joita määrittelee myös kytkös maaperään.

Keskeinen henkilö on karismaattinen Nana, päihdeongelmainen ja häikäilemätön livestriimaaja, jonka seuraajat rahoittavat naisen ja tämän kumppanin Tumpin huuruista elämää.

Raili, jäsenkorjaaja ja näkijä, aistii muutokset. Jo kirjan alkulehdillä hän tietää, että jotakin pahaa tapahtuu pian. Se ei olisi ensimmäinen kerta, sillä Raili muistaa takavuosien järkyttävän perhesurman.

Kuisma on sisällyttänyt kirjansa alkusivuille muutenkin hienovaraisia vihjauksia tulevasta. Railin tokaisu: ”Kaksoisolento”, on yksi merkityksellisistä ennustuksista. Ei ihme, että Tanja kulkee mukanaan Dostojevskin kirja. Mielenkiintoisia ovat myös muodonmuutokset, joista voi ennakoida tulevaa.

* *

Kuisma pitää taitavasti yllä henkilöidensä välisen jännitteen ja paljastaa vähä vähältä salaisuuksia niin, että lukija joutuu melkein pidättämään hengitystään, kun menneisyys ja nykyisyys saavat selityksensä. Tarinaa kehystää Kuisman värikäs ja monipuolinen kieli. Maaperä ja sen eliöt tunkeutuvat myös lukijan silmien eteen.

Maaperän kuvaajana kunnostautuu etenkin Riku, Railin poika, joka tonkii ja löytää epätoivottuja yhteyksiä rakennusprojektien ja vanhan kaatopaikan takaa. Häntä harmittaa alueen tuhoaminen.

”Oli hämmästyttävää, miten nopeasti kaikkien mahdollisten tuholaiseliöiden, itiöiden, sienten, hyönteisten ja pieneläinten murjomat talot alkoivat vaipua kokonaan kasvillisuuden alle.”

* *

Erilaista tuhoa kohtaavat myös ihmiset. Nana on niin tuhoaja kuin oman menneisyytensä uhri, mutta kohtaloaan tuskailevat niin Lala, Rosa kuin Tanja. Nanan puoliso Tumppi yrittää selviytyä ja etsii tietä pois epätoivosta. Katin tulevaisuus jää jollakin tavalla arvoitukseksi, mutta uhka seuraa myös häntä. Arvoituksellinen hahmo on myös Topias, järjestelijä. Ilmaan jää muitakin arvoituksia. Kaikkea ei tarvitsekaan tietää.

Lopussa tarvitaan uhri, jotta kaikki olisi taas hetken hyvin. Raili miettii, että hän ei enää ole näkemässä, kun tarvitaan seuraavaa uhria, syntipukkia, marttyyria. Voittajia ovat aina lopulta – ja valitettavasti – tosielämän lasset ja joret, joille muut ihmiset ovat vain käyttötavaraa.

* *

Porilainen kirjailija Hanna-Riikka Kuisma osaa kuvata yhteiskunnan rakenteita ja marginaalissa eläviä ihmisiä ja heidän yhteyksiään uskottavasti. Maaperä on Kuisman kahdeksas teos. Korvaushoidossa (Like, 2024; lue arvio) keskeisessä roolissa oli huumeista irti pyristelevä ”hän” ja Kerrostalossa (Like, 2019) taas rappiolla olevassa talossa asuvat ihmiset. Kumpikin romaani oli Finlandia-ehdokkaana, ja vähintään siihen joukkoon soisi myös Maaperän päätyvän.

Erityisesti olin iloinen Kuisman ratkaisusta sijoittaa keskeiseksi ”romaanihenkilöksi” maaperän organismina, joka vaikuttaa meihin kaikkiin. Maassa on voimaa, mutta ihmisen toimien seurauksena sen erittämät liejut voivat olla uhka. Tähän liittyen olin viehättynyt myös Ninni Kairisalon suunnittelemasta kirjan kannesta. Se kuvaa niin uhkaa kuin luonnon voimaa.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua