Lucia Berlinin Kotiinpaluu paljastaa, miten epäluotettavia olemme päiväkirjoissamme

09.06.2021

Lucia Berlin vuonna 1961. Kuvat: Luciaberlin.com / Aula & Co

KIRJAT | Lucia Berlinin omaelämäkerrallinen Kotiinpaluu on tarina ihmisestä, joka ei osaa pysähtyä. Se on taitavasti kirjoitettu, paljas ja salaileva kirja.

”Berlin ei selitä, vaan näyttää, maistattaa, tuoksuttelee ja tuo tunnusteltavaksi. Kirjoitustyyli on toteava ja karsittu, mutta aistillinen.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Lucia Berlin: Kotiinpaluu – Muistoja, kuvia, kirjeitä

  • Suomentanut Kristiina Drews.
  • Aula & Co, 2021.
  • 204 sivua

Yhdysvaltalainen Lucia Berlin (1936–2004) oli sukupolvensa lahjakkaimpia kirjailijoita, jonka lyhytproosa on löydetty pääosin postuumisti. Kotimaassaan Berlin nautti pienten piirien kulttimainetta elinaikanaan, ja hän oli arvostettu kirjoittamisen opettaja.

Suomalaiset ovat kuitenkin havahtuneet Berlinin olemassaoloon vasta viime vuosina suomennettujen novellikokoelmien myötä (Siivoojan käsikirja, 2017, Tanssia ruusuilla 2019, Ilta paratiisissa, 2019).

Kotiinpaluu on omaelämäkerrallinen teos, joka koostuu Berlinin muistelmista, päiväkirjamerkinnöistä ja kirjeenvaihdosta. Kirja antaa joitakin vastauksia siihen, miksi Berlinin elämä oli rikasta, mutta raskasta, eikä kirjallista läpimurtoa tullut hänen elinaikanaan. Samalla se paljastaa epäluotettavuutemme, kun kerromme elämästämme muille ja perustelemme valintojamme.

Väkeviä aistimuistoja

Kotiinpaluu on ironinen nimi, sillä Berlin ei tahtonut löytää pysyvää kotia ja henkistä kodin tunnetta. Hänen lapsuutensa oli alituista muuttamista isän kaivostyön vuoksi.

Varhaislapsuutensa Berlin vietti Yhdysvaltain pohjoisosissa, Alaskassa, Idahossa ja Montanassa. Aistimuistoihin jäävät pakkaset, lumimassat, havupuiden tuoksu ja suomalaiset siirtolaiset. Moni Berlinin leikkikaveri eli kurjuudessa, ja työ ja hengissä pysyminen olivat olennaisempia asioita kuin koulunkäynti.

Pohjoisesta perhe siirtyi täysin toisenlaiseen todellisuuteen, ensin Teksasiin ja Arizonaan, lopulta Chileen ja New Mexicoon. Berlinin aistipaletti muuttuu kuivaksi, porottavaksi ja värikkääksi. Mäntyjen kirpeys ja lika vaihtuvat makeaan maissiin, mausteisiin, yrtteihin ja kypsiin hedelmiin.

Berlin ei selitä, vaan näyttää, maistattaa, tuoksuttelee ja tuo tunnusteltavaksi. Kirjoitustyyli on toteava ja karsittu, mutta aistillinen. Tällaiseen tasapainoon, jota ei kuitenkaan ole editoitu liian sieväksi, yltää harva.

Rahan ja lian löyhkä

Chilessä Berlinin perhe nousee yläluokkaan ja asuu tilavasti. Palvelijat auttavat kotitöissä, ja Berlin käy eliittikoulua, jossa puhutaan englantia. Nuorison iltapäivät kuluvat seurustelun, juhlien ja golfin parissa.

Berlinin yläluokkaisuudessa on kuitenkin rosoja. Kun hän kuvaa varakkaita isovanhempiaan, arvotavaroilla täyteen ahdettu asunto on likainen. Hammaslääkäri-isoisä on kärttyinen juoppo, jonka pissa roiskuu kylpyhuoneen lattialle. Raha löyhkää yhtä paljon kuin suomalaisten kaivostyöläisten vaatteet.

Säröjen havainnointi on tyypillistä myös Berlinin proosalle, samoin ankeuden murtaminen rouhealla huumorilla.

Vain muutto on pysyvää

Todellinen muuttorumba alkoi Berlinin aikuistuttua.

Yliopisto-opinnot, kielletty rakkaus, avioliitto kuvanveistäjä Paul Suttmanin kanssa ja kaksi lasta, ero, lohtusuhde muusikko Race Newtoniin, New York, vanhan heilan matkaan karkaaminen, lisää lapsia Meksiko, New Mexico, Meksiko, New Mexico, Kalifornia, jatkuvat muutot kaikissa näissä paikoissa. Lukijan pää menee pyörälle vähemmästäkin, saati sitten kokijan.

Ihmissuhteet selittävät osan maisemanvaihdoksista. Kun ensimmäinen aviomies hylkää Berlinin, hän muuttaa New Yorkiin Race Newtonin kanssa, koska tällä on siellä töitä jazz-muusikkona. Tasainen perhe-elämä ei kuitenkaan ota sujuakseen, ja Lucia pitää yllä salasuhdetta karismaattiseen Buddy Berliniin, johon hän tutustui nuoruusvuosinaan.

Kun Buddy yhtenä päivänä ilmoittaa lyöneensä rahoiksi autokaupoilla ja haluavansa Lucian luokseen etelään, kirjailija ei epäröi. Hän hylkää Racen selittelemättä, ottaa lapset ja lähtee Buddyn matkaan.

Addiktio, vakioselitys

Seikkaileva self-made-man Buddy Berlin oli Lucia Berlinin suuri rakkaus, ja tekstistä välittyy parin voimakas kemia ja idealismi. Berlinit halusivat elää lähellä luontoa, jopa viidakossa. Lapsia opetettiin välillä kotona.

Buddylla oli valitettavasti Luciaakin suurempi rakkaus, heroiini. Huumeriippuvuus, diilereiden välttely ja etsintä saavat perheen muuttamaan jatkuvasti, ja Buddyn addiktio tuntuu olevan molemmille pätevä selitys mille tahansa. Kyvyttömyys ottaa vastuuta ja pysähtyä voidaan aina selittää muilla ihmisillä ja addiktiolla.

Jäin miettimään jatkuvien muutosten vaikutusta Berlinin lapsiin. Heidän lapsuutensa vaikuttaa olleen rakkkaudentäyteinen ja avartava. Mutta kuten Lucialla aikoinaan, hänen lapsillaan ei ole mahdollisuutta solmia pysyviä ystävyyssuhteita ja opetella tylsistymistä.

Totuuden näennäisyys

Päiväkirjaosien ja ystäville lähetettyjen kirjeiden sävy ja vaihtelevat kiinnostavalla tavalla. Päiväkirjoissaan Berlin tykittää raadollisesti, miten hirveää elämä narkomaanin kanssa on. Hän toteaa olevansa masokisti, joka hakeutuu vaikeisiin suhteisiin, koska ei osaa muutakaan.

Kirjeissään Berlin kuitenkin vakuuttelee ystävilleen, että pysyvä koti milloin New Mexicosta, milloin New Yorkista on löydetty ja ongelmat ratkottu. Seuraavaksi ystävät kuitenkin saavat sähkeen shokissa olevalta Race Newtonilta, joka kertoo Lucian hylänneen hänet täysin yllättäen.

Berlin tuntuu valehtelevan myös itselleen. Arki Racen kanssa on ensin unelmaa, mutta otettuaan hatkat Berlinin päiväkirjan sävy muuttuu. Elämä New Yorkissa ei ollutkaan häntä varten, eivätkä suhteen vaikeudet koskaan selvinneet. Päiväkirja osoittaa, miten epäluotettavia kertojia olemme myös silloin, kun kirjoitamme itsellemme.

Kirja päättyy vuoteen 1965. Vaikeimmat vuodet, avioero, oma alkoholisoituminen, silpputyöt, köyhyys ja raitistuminen ovat vasta edessäpäin. Olisi mielenkiintoista lukea Berlinin tulkinta myös näistä vuosista.

Ei totuus, vaan tulkinta.

Janica Brander

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua