Lina Gustafssonin inhorealistinen päiväkirja kertoo teurastamon arjesta – eläinten oikeudet törmäävät byrokratiaan

15.10.2020

Lina Gustafsson. Kuva: Viktor Gårdsäter

KIRJAT | Tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolestunut eläinlääkäri Lina Gustafsson kirjasi neljän kuukauden ajan, mitä teurastamossa tapahtuu.

”Lina Gustafsson huomaa tottuvansa ja turtuvansa teurastamon arkeen. Samoin käy lukijalle. Ensimmäisten päivien jälkeen halkaistut ruhot ja niistä kaivettavat sisäelimet eivät enää hätkähdytä.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Lina Gustafsson: Eläinlääkärinä teurastamossa

  • Johnny Kniga, 2020.
  • 248 sivua.

Valmispitsa ja marinadiin upotettu liha etäännyttävät tehokkaasti siitä, mistä ruoka tulee. Vastuullinen kuluttaja suosii kotimaista lihaa, elämmehän eläinsuojelun mallimaassa.

Ruotsalainen eläinlääkäri Lina Gustafsson raportoi viime vuonna julkaistussa kirjassaan, mitä maatilan ja valmisruokatehtaan välissä tapahtuu. Teurastamon arjesta kertova teos ilmestyi lokakuun alussa Tarja Lipposen suomennoksena, nimellä Eläinlääkärinä teurastamossa (Johnny Kniga, 2020).

Päiväkirjamainen raportti alkaa ensimmäisen työpäivän aamusta ja päättyy läksiäispulliin 85 päivää myöhemmin. Karun toteavaan tapaan kirjattuja tapahtumia värittävät työkavereiden kanssa käydyt keskustelut ja eläinten hyvinvoinnista huolestuneen kasvissyöjän henkilökohtainen kipuilu.

Toimintaohjeita ja arviointiasteikkoja

Elintarvikeviraston tarkastuseläinlääkäri valvoo teurastamolla elintarviketurvallisuutta ja eläinten hyvinvointia. Lina Gustafsson on kiinnostunut etenkin jälkimmäisestä. Hän haluaisi tehdä jotain konkreettista tuotantoeläinten hyväksi, mutta huomaa pian taistelevansa byrokratian tuulimyllyä vastaan.

On vaikea saada läpi edes pieniä toimia eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Samoihin asioihin on vaadittu korjauksia jo vuosien ajan, mutta eläinten olojen sijaan päädytään tarkastelemaan lain tulkintaa, lääninhallituksen ohjeistusta, yrityksen toimintaohjeita ja arviointiasteikkoja.

Isoille tiloille ei uskalleta huomauttaa, että iso osa eläimistä on sairaita. Lääninhallitukselle tehtävä raportti vaatisi aina jonkun, joka ei ole paikalla. Tarkastukset ovat teatteria, ja eläinsuojelun vastuuhenkilöt sekä laatuvastaavat tietävät, että karsinoiden lisäkuivikkeesta koituisi lisätyötä.

Teurastamon oma eläinlääkäri huolehtii hampurilaisketjun vaatimuksesta, etteivät eläimet vahingoita itseään matkalla kaasutettavaksi ja hengiltä pistettäväksi.

Terveenä teurastettavaksi

Elintarvikeviraston tarkastuseläinlääkäri kuittaa allekirjoituksellaan, että elävät eläimet ovat riittävän terveitä teurastettavaksi ja kuolleet eläimet riittävän terveitä syötäväksi.

Eläinten hyvinvointia valvoessaan eläinlääkäri tarkkailee saapuvia ja teurastusta odottavia eläimiä. Pahimmillaan siat ovat niin sairaita tai huonokuntoisia, etteivät pääse omin jaloin kuljetusautosta. Eläimillä on viilto- ja puremahaavoja, katkenneita luita, paiseita, tulehduksia, yskää, verenpurkaumia, nivelrikkoja ja makuuhaavoja.

Eläinlääkärin on vaikea todistaa, että ontuva tai häntään purtu sika on kärsinyt jo tilalla, jos kuljettaja väittää eläinten olleen terveitä lastausvaiheessa. Poikki purrusta hännästä tulehdus leviää nopeasti, ja siksi ne päätyvät nopeasti teurastettavaksi. Karmeimmillaan siat järsivät lajitoverinsa ulos pullahtanutta peräsuolta.

Kuljetuksen aikana sikoja kuolee ja stressi laukaisee reaktion, joka muuttaa lihan tympeän makuiseksi. Stressilihan välttämiseksi jalostetaan sikoja – eli muutetaan eläimiä eikä vahingollista ympäristöä.

Sairaat kohdat leikataan ruhosta

Elintarviketurvallisuus varmistetaan teurastuksen jälkeen. Eläinlääkäri saa eteensä halki leikatun ruhon ja kulhon, jossa höyryävät sen sisäelimet. Niiden perusteella hän päättää, kelpaako eläin kokonaan vai osin elintarvikkeeksi.

Eläintaudit ja pahanlaatuiset syövät ovat kroonisia vaivoja, joiden vuoksi koko ruho hylätään syömäkelvottomana. Sen sijaan paise tai keuhkotulehdus on akuutti vaiva, joka ei estä muun ruhon käyttämistä, kunhan sairaat kohdat leikataan pois.

Olennaista on valvoa, ettei uloste pääse tahrimaan ruhoa. Toisinaan myös maksat ja munuaiset mätkähtelevät likaiselle lattialle, josta sisäelimet keräillään ja toimitetaan lihatiskille tai maksamakkaratehtaalle.

Sairaat teurastetaan nopeammin

Lina Gustafsson tajuaa vähitellen, miten hyödytöntä hänen työnsä on. Eläinlääkäri valvoo, että neliömetrin alalla teuraskokoon kasvatetuilla eläimillä on viimeisenä yönä riittävästi tilaa ja ruokaa, eikä lattialla ole vettä, joka saa ne palelemaan.

Suurin paini käydään siitä, miten paljon ja kovaa eläimiä voi lyödä matkalla tapettavaksi. Päivästä toiseen eläinlääkäri yrittää puuttua julmaan käsittelyyn: on turha hakata ajomelalla karsinan viimeisiä, kun suma seisoo sen vuoksi, etteivät ensimmäiset liiku.

Eläinlääkäri ei voi tehdä juuri muuta kuin määrätä loukkaantuneet ja sairaat teurastettavaksi ennen muita. Silloin ne saavat pulttipistoolista päähänsä ja kouristelevat maassa, kun kurkusta lasketaan veret niin, että sitä lentelee pitkin seiniä.

Kumiverhojen eristämä kuilu

Kirjan käännekohta on kurkistus kumiverhojen eristämään kuiluun, jossa eläimet tainnutetaan hiilidioksidilla ennen tappamista ja veren laskua. Vuosikymmenet talossa työskennelleetkin ovat säästäneet itsensä prosessivaiheelta, jossa elävä eläin muuttuu kuolleeksi tuotteeksi.

Kolmen kuukauden jälkeen Lina Gustafsson luulee olevansa valmis tutustumaan hiilidioksiditainnutukseen, jota pidetään taloudellisesti kannattavimpana ja eläimille tuskattomimpana tainnutuskeinona.

Siat välttelevät viimeiseen saakka hiilidioksidihissiin menoa, sillä ne aistivat stressin toisista sioista ja työntekijöistä. Hissi laskee eläimet kuiluun, jossa hiilidioksidi saa ne ulvomaan ja sätkimään paniikissa. Parissa minuutissa ne taintuvat kituen ja kauhu silmissään.

Kokemus kypsyttää kirjoittajan irtisanoutumisratkaisua. On aika turhanpäiväistä vahtia, onko karsinassa kaksi eläintä liikaa, kun kaikki päättyy kaasutukseen.

Sekä kirjoittaja että lukija turtuu

Jokainen sikalassa käynyt tietää, että tyrmäävä haju salpaa hengen ja saa tottumattoman kakomaan. Auki leikatuista ruhoista nouseva höyry ja verenlemu aiheuttavat oksennusreaktion. Silmälasit huurtuvat ja tuovat hajun mukana kotiin.

Lina Gustafsson huomaa tottuvansa ja turtuvansa teurastamon arkeen. Samoin käy lukijalle. Ensimmäisten päivien jälkeen halkaistut ruhot ja niistä kaivettavat sisäelimet eivät enää hätkähdytä.

Kirja kuvaa myös teurastamon työntekijöitä uhreina. Harva on halunnut teurastamolle töihin. Sinne on ajauduttu ja jämähdetty.

Eläinlääkäri suhtautuu ymmärtävästi ja arvostavasti teurastamon konkareihin, jotka hoitavat oman hommansa ammattiylpeydellä. Karussa arjessa selviää huumorin ja hyvän yhteishengen avulla. Selviämistä helpottaa se, että eläinten taival karsinasta lihalaatikkoon on pilkottu liukuhihnatuotannoksi. Kukin poistaa omalla työpisteellään vuorossa olevat elimet: kivekset, peräsuolen, mahalaukun, virtsarakon tai pernan.

Lina Gustafsson valvoo pääasiassa sikateurastamoa, jonka läpi kulkee reilut 3 000 eläintä vuorokaudessa. Sen lisäksi hän kiertää pienemmillä teurastamoilla, joilla poljetaan eläinten lisäksi myös ihmisten oikeuksia. Alipalkatut vierastyöläiset asuvat työnantajan kimppakämpissä ja halkovat ruhot kirveellä, koska automatiikkaa ei ole.

Gustafsson pitää broileriteurastamoa kaikkein raskaimpana paikkana, koska siellä liukuhihna pyörii vielä kiivaammin. Aikaa ei ole tarkastella yksittäisen eläimen, vaan parven hyvinvointia. Hälytyskellot soivat, jos yli prosentti kuljetuserästä kuolee ennen teurastusta.

Eläintaudit häiritsevät tuotantoa

Joulun kinkkukauden alla julki tulevien eläinaktivistivideoiden todistusvoimaa vähentää se, että jokaisen lemmikkiponin pihakarsinasta voi kuvata hätkähdyttävää materiaalia, kun hakee tarkoitusta palvelevat tilanteet ja kuvakulmat. Ei ole mukavaa katseltavaa, kun eläimet sairastavat, likaantuvat ja oireilevat.

Eläinlääkärin inhorealistinen teurastamoraportti ei ole kansiin kirjattu aktivistivideo, vaan se kyseenalaistaa eläintuotannon kokonaisuudessaan. Talouden ehdoilla pyörivässä maailmassa metsänhoitaja hoitaa puut metsästä ja eläinlääkäri varmistaa, että eläimet ovat terveitä ennen kuin ne tapetaan, sillä tuotanto häiriytyisi eläintaudeista.

Kirja poiki sen verran kohua ja medianäkyvyyttä, että sitä lukee vähän kuin elämäkertaa: jo etukäteen on selvää, mitä siinä tapahtuu. Päivien kuluminen ja takakannen lähestyminen saa jännittämään, riittävätkö sivut yhteenvetoon ja julistusosuuteen. Mutta sen Gustafsson jättää lukijalle.

Lukukokemukseen ja tulkintaan vaikuttaa lukijan oma elämäntapa ja asenne. Tarkoituksena kaiketi on, että kirjaan tarttuisivat muutkin kuin kasvissyöjät.

Tommi Liljedahl

9789510455203 frontcover final

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This