Liekki palaa elämän ja sivistyksen puolesta – arviossa Ulla-Lena Lundbergin Liekinkantajat

Kuvat: Cata Portin / Teos

Ulla-Lena Lundbergin kirjaan tarttuessa ajattelee heti merta ja saaristoa. Se ei ole ihme, kun muistaa yhä elävästi kymmenisen vuotta sitten ilmestyneen Jään. Finlandia-palkittu teos onnistui vangitsemaan lukijan niin, ettei kuva jäällä tarpovasta pastorista poistu mielestä.

Nyt ei liikuta saaristossa eikä kävellä jäällä. Nyt kävellään Vaasasta Helsinkiin. Ulla-Lena Lundbergin osin tositapahtumiin ja sukunsa vanhoihin päiväkirjoihin ja kirjeisiin perustuva Liekinkantajat (Teos & Förlaget, 2022) alkaa Vaasan palosta 1852, käy läpi Krimin sodan, venäläistämisuhat ja sisällissodan ja jatkuu siitäkin muutaman vuoden edemmäs 1900-luvulla.

* *

Kirjan päähenkilöinä on kolme pariskuntaa Betty ja Valentin, Olga ja Robert sekä Karin ja Gunnar. Kun miehet ovat ”liehuvia liekinvarsia”, ovat naiset niitä, jotka todellisuudessa kantavat vastuun ja vievät elämää eteenpäin.

Kirjan yhdeksi, jos ei päähenkilöksi, niin pääaiheeksi nousee kansanopisto Finns ja sitä kannatteleva sivistysaate. Kirjan Robert Borgstedt (todellisuudessa Rostedt) on tulisieluinen kansanopiston johtaja, joka on perustamassa Finnsin kansanopistoa Espooseen. Kirjassa esiintyvät myös Myhrbergit, jotka aikoinaan luovuttivat omistamansa kestikievarin kansanopiston rakennukseksi. Todellisuuden henkilö on niin ikään Arvid Mörne, Finnsin johtaja ja opettaja, aikansa aktivisti ja runoilija.

Finnsin alkua Lundberg kuvaa pääosin juuri niin kuin se todellisuudessa on tapahtunut. Finns perustettiin entiseen kestikievariin vuonna 1891 ja uusi opistotalo valmistui 1897. Kansanopisto toimi aina 1990-luvulle saakka, ja yhä Finnsin vanhat rakennukset ovat koulutuskäytössä.

On avartavaa lukea Lundbergin kuvausta kansanopiston toiminnasta ja huomata tällaisen sivistysmuodon merkitys aikana, jolloin oppikoulu oli vain harvojen vaihtoehto. Opetuksen ja keskustelukerhojen kuvaukset tuntuivat kirjan juonen kuljetuksen kannalta irrallisilta, mutta niiden kautta kyllä pääsi sisälle opettajien ja oppilaiden maailmaan. Ne myös osoittivat kansanopiston tarjoaman sivistyksen laajuuden.

* *

Kirjan pääparien kohtaloissa on draamaa, mutta kuten jo edellä totesin, naiset jatkavat elämää, tukevat toisiaan, ovat sinnikkäitä ja myös edelläkävijöitä. Olgan voimistelunopettajaksi opiskellut sisar Ida on rohkea, moderni nainen aikana, jolloin naisen oletettiin ennen kaikkea haluavan löytää itselleen miehen ja menevän naimisiin. Olga ja Ida voivat luottaa toisiinsa, tulipa mitä tahansa ja auttavat myös itseään etsivää Karinia elämän alkuun.

Lundberg osaa yksilöidensä kautta kuvata hyvin myös suhdetta seksuaalisuuteen sekä sen ajan yhteiskunnan miehille ja naisille asettamia erilaisia normeja.

Vaikka Lundbergin Liekinkantajat ei yllä kerronnan intensiivisyydessä Jään tasolle, on tarinan vetovoima paikoitellen hyvinkin vangitseva. Suorastaan liikuttava on viimeinen luku, jossa Olga isänsä Valentinin tekemää sulhastaulua jäljitellen kuvittelee tekevänsä oman taulun. Pääosassa ei olekaan Olga ja Robert, vaan Finns kaikkine rakennuksineen ja ihmisineen.

Marjatta Honkasalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua