Lantun henki on upea kokonaistaideteos Lasse Nordlundin omavaraiselämästä

Kuva: Touko Hujanen

Saksalaisnuorukainen pyöräilee synnyinmaahansa Suomeen ja asettuu Pohjois-Karjalan korpeen kokeilemaan täysin omavaraista elämää. Ravintonsa hän viljelee ja keräilee, vaatteensa ompelee pellavasta kehräämällään langalla. Kulutusyhteiskunnasta irrottautunut metsäläinen ei hae kaupasta mitään. Keho tottuu jopa suolattomuuteen.

Mitä tekee kirjailija, jolla on käsissään ainutlaatuiset ainekset vetävälle elämäkerralle? Antaa lukijan rakentaa tarinan itse.

Aiheensa kaltainen kokonaistaideteos

Antti Salminen on seurannut Lasse Nordlundin ja Maria Dorffin perheen omavaraista elämää kuuden vuoden ajan. Myös kolmesti vuoden kuvajournalistina palkittu valokuvaaja Touko Hujanen on tehnyt viikon visiittejä Valtimolle.

Lantun henki -kirjassa (Poesia, 2023) kaksikko purkaa haastattelujen ja kuvausreissujen antia. Salminen häivyttää kertojan ja antaa Lasse Nordlundin pohdiskella. Rönsyilevästä ajatusvirrasta on tiivistetty kurkistusikkunoita omavaraisajatteluun ja -elämään. Nordlundin tarinan lukija joutuu rakentamaan rivien väleistä tai lunttaamaan kirjan loppuun kootusta aikajanasta.

Hujasen upeat kuvat eivät esittele linnunlaulussa kylpevää utopiaa eivätkä maakuoppaan palaavaa dystopiaa, vaan arjen iloja ja aherruksesta verestäviä rakkoja. Osa otoksista kuuluu Metsäperhe-kuvasarjaan, jolla Hujanen voitti viisi vuotta sitten kuvajournalistikilpailun henkilökuva- ja kuvareportaasisarjat.

Kangaskantinen kirja tuntuu käsinsidotulta arvoesineeltä, johon tarttuminen edellyttää silkkihansikkaita tai vähintään käsien pesua. Lantun henki on kokonaistaideteos kuten aiheensakin. Sivuille on ripoteltu muutama kappale tekstiä kuin runokirjassa. Joka rivi on aseteltu huolellisesti samalla ehdottomuudella, jolla Lasse Nordlund on tavoitellut omavaraisuutta. Avarilla aukeamilla olisi tilaa revitellä kuvilla, mutta osa niistä on taitettu pieniksi miniatyyreiksi.

Kaikki alleviivaa sitä, että kirjaan mahtuu vain pieni poiminta aiheesta. Tekee mieli sukeltaa syvemmälle kuviin ja Nordlundin ajatteluun.

Onko panostus on hyötyä suurempi?

Lasse Nordlundin omavaraisuusajattelu perustuu energiataseeseen. Jos lasketaan kaikki energia ja työ, mitä esimerkiksi ravinnon viljely vaatii, kannattaa iskeä kuokka turpeeseen.

Nordlund haastaa ajattelun, jonka mukaan teknologia on tehostanut työtä. Esimerkiksi peltokoneen valmistus, kuljetus, huolto, käyttö ja jätteenkäsittely vaatii paljon enemmän energiaa ja työtä kuin se elinkaarensa aikana tuottaa. Mitä pidemmälle teknologiaa kehitetään, sitä enemmän energiaa hukkuu.

Nykymaailman harha tehostumisesta johtuu siitä, että hyötysuhdelaskelmaa vääristetään fossiilienergialla. Omavaraisuudessa irrottaudutaan fossiilienergian ja muiden uusiutumattomien luonnonvarojen varaan rakentuvasta taloudesta ja elämäntavasta. Esimerkiksi metallin käyttö on harvoin energiatehokasta, koska sen valmistus malmista on niin suuritöistä.

”Vaikka hinkataan loputtomiin polttokattiloiden ja autojen hyötysuhteita ja oletetaan, että teknologia oikeasti fysikaalisesti kehittyy, jokaisessa teknologisessa lisäkerroksessa jotain hävitään. Päätekijä häviölle on nähdäkseni tyypillisesti se, että töiden saumattomuus menetetään. Yhdellä työllä on voitava hoitaa monta tehtävää kerralla, ja tällaista työtaloutta on teollisessa mittakaavassa lähes mahdotonta pitää yllä.”

Kun energiataselaskelmassa otetaan huomioon kaikki elinkaaren aikana tarvittava energia ja työ, omavarainen lihastyötalous osoittautuu järkeväksi. Sitä voi tehostaa pienellä yhteisöllä, koska pirtin lämmittäminen on tehokkaampaa muutamalle ihmiselle. Nordlundin mukaan kylän kokoisen yhteisön energiatase voi jäädä plussalle, mutta jos yhteisö kasvaa liian suureksi, energiaa tuhlautuu työnjakoon.

Kuva: Touko Hujanen / Poesia

Irti kulutusyhteiskunnasta

Kun Lasse Nordlund reilut 30 vuotta sitten aloitti omavaraisuustutkimuksensa, huoli luontokadon ja ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ekokatastrofista oli vasta orastamassa. Myös Nordlundin lähtökohta oli yhteiskunnallinen.

”Vakuutuin varhain siitä, että en voi maksaa veroja, joita käytetään mitenkään korvamerkitsemättä tarkoituksiin, joita en voi kannattaa. Anarkistisen pohdintani päätelmä oli, että nyky-yhteiskunnassa todellista vastuuta ei kerta kaikkiaan voi ottaa, koska määräysvalta on työnjaollisista syistä pääosin muiden käsissä. Tämä moraalinen pohja oli ensisijainen omavaraistumisen etiikalle. Ekologiset perusteet alkoivat painaa vasta vähän myöhemmin.”

Nordlund ei vaatinut maailman muutosta, vaan muutti omaa elämäänsä. Hän halusi ottaa kokonaisvastuun arjestaan varmistuakseen sen vahingoittamattomuudesta. Hän hylkäsi helpon mukavuuden ja muutti metsään.

Kun käsissä on kaikki mitä elämässään tarvitsee, ei ole mitään menetettävää. Kolmen vuosikymmenen jälkeen Nordlund ei korosta elämäntapansa vapautta ja riippumattomuutta. Yhteiskuntasopimuksen irtisanominen oli helpompaa kuin perheen ja suvun odotuksien haastaminen.

Viisi aaria elättää ihmisen

Lasse Nordlund eli kirveellä veistämässään mökissä omavaraisuuden hardcore-vaihetta vuodesta 1992 alkaen. Hän halusi testata, miten pohjoiskarjalaisissa olosuhteissa voisi omavaraistua.

”Kysymys oli siis perustutkimuksesta. Tahdoin pelkistää energeettisesti ja materiaalisesti olosuhteeni niin pitkälle, että ikään kuin tutkimuslaitteessani olisi kohinaa mahdollisimman vähän. Minun oli voitava uskottavasti lopulta sanoa: ’näin paljon maata ihminen tarvitsee’. Tähän on nyt melko tarkka vastaus: viisi aaria.”

Nordlund tarkasteli kaikkia toimintoja energiataseen avulla: kannattaako uhrata satoja työtunteja rukin valmistamiseen vai syntyvätkö vaatteisiin tarvittavat langat tehokkaammin värttinällä. Eläimiä hän ei hyödyntänyt edes vaatteissa, sillä takin pystyi toppaamaan sammaleellakin. Työkalut hän valmisti itse.

Nordlund todisti, että 10 x 50 metrin kokoinen maatilkku sekä sienestys ja marjastus elättävät hänet. Välttämättömät pyörän renkaan hankinnat ja terveyskeskuskäynnit hoituivat 30–50 euron vuosibudjetilla. Elintarvikkeisiin, kuten ruokaöljyyn, suolaan tai voihin hän ei käyttänyt rahaa, koska hankinnat olisivat sekoittaneet laskelmat.

Pankkitiliä Nordlundilla ei ole, ja 25 vuotta sitten viimeksi näkemissään verolapuissa hänet oli merkitty toimeentulottomaksi henkilöksi.

Opisto opettaa omavaraisuutta

Äärirajoille viety omavaraiselämä muuttui perhearjen myötä. Uusi elämänvaihe omavaraistaidoista proseminaarityön tehneen Maria Dorffin kanssa alkoi 19 vuotta sitten.

Perheellistyttyään Nordlund on tinkinyt tiukimmista periaatteistaan. Hänen mukaansa perhe elää nyt sekataloutta lähempänä yhteiskuntaa.

Viisi vuotta sitten Valtimon Rasimäellä aloitettiin Omavaraopiston rakennustalkoot. Omavaraisuuteen perehdyttävä koulutus aloitettiin kaksi vuotta sitten yhteistyössä Kainuun Opiston kanssa.

Omavaraopiston sivuilta on ladattavissa Nordlundin 15 vuotta sitten julkaisema Elämämme perusteista -kirja, johon hän on koonnut havaintojaan ihmiskunnan suhteesta luontoon, energiaan, rahaan ja työhön. ”Miten teollinen vallankumous on pystynyt toteutumaan, vaikka sen energiatase on alijäämäinen”, Nordlund ihmettelee teoksessa.

Kuva: Touko Hujanen / Poesia

Ongelmaa ratkaistaan sen aiheuttajalla

Lasse Nordlund ei halua olla linkolamainen tuomiopäivän pasuuna, vaikka hän onkin menettänyt uskonsa siihen, että ilmastonmuutos pystyttäisiin pysäyttämään. Hänen mukaansa ratkaiseva käänne tapahtui jo kymmeniä vuosia sitten.

Omavaraisuus helpottaa kriisin kohtaamista. Ihminen, joka pystyy huolehtimaan ruuastaan, ei muutu pedoksi toisille. Nordlund muistuttaa, että ekokatastrofista huolimatta voi tuntea onnellisuutta – ollaanhan onnellisissakin olosuhteissa onnettomia.

”Ajattelen, että ilmaston lämpeneminen muistuttaa tapaa, jolla kehomme tappaa mikrobeja kuumeilemalla. Se on maapallon tapa tervehtyä ihmisistä.”

Nordlundin mielestä ongelmaa yritetään korjata samalla lääkkeellä, jolla se on aiheutettu.

”Mihin tekniikan ja fossiilienergian avulla aikaansaadun muutoksen kestävyys perustuu, jos kriisit, joissa olemme, ovat saman tekniikan ja energian tuottamia?”

Voisiko vihreä siirtymä pistää Nordlundin laskelmat uusiksi? Todennäköisesti hän osoittaisi, että tuuli- ja aurinkovoimassa tarvittavien osien ja materiaalien valmistus ja rahtaaminen pitkin maailmaa kuluttaa elinkaarensa aikana enemmän kuin voimalat tuottavat. Siksi pitäisi tarttua kuokkaan.

Energiatase auttaa näkemään ristiriidan

Lasse Nordlund on säännöstellyt julkisuutta, sillä hän ei halua olla Pentti Linkolan kaltainen julistaja eikä Jeesus-hahmo, joka kerää ympärilleen survivalismista tai hippimeiningistä kiinnostuneita opetuslapsia.

Lantun henki kunnioittaa Nordlundin asennetta. Se esittelee havaintoja, eikä selityksiä. Lukijaa ei johdatella tai auteta edes kuvateksteillä. Omavaraisarjesta löytyy tarkempi kuvaus Maria Dorffin proseminaarityöstä, jonka lyhennelmä on liitetty Elämämme perusteista -kirjan nettiversioon.

Nordlund on joustanut ehdottomuudestaan kolmilapsisen perheen vuoksi. Silti erilainen elämäntapa on aiheuttanut törmäyksiä. Välillä on pitänyt turvautua kiusaamisen vuoksi kotiopetukseen.

Kodista vastuuta kantava Maria jää kirjassa äänettömäksi sivuhahmoksi. Työnjako on asettunut perinteisiin malliin, koska niin arki sujuu parhaiten. Itsekseen puuhastellessaan Nordlund voi uppoutua intohimoilleen, kuten matematiikalle ja ohjelmoinnille, jossa hän käyttää löytö- ja lahjoitusosista koottua konetta.

Salminen ei ole tarpeettomasti muokannut Nordlundin koukeroisia pohdintoja ja mutkikkaita käsitteitä. Omaan arkeen sovitettuna ne tuottavat kiusallisia havaintoja: paljonko hallitsemattomien riippuvuuksien verkosto on helpottanut ja tehostanut elämää? Energiatase saa näkemään ristiriidan, jonka varassa nykymaailma pyörii. Panostus on usein hyötyä suurempi.

Tommi Liljedahl

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua