Kuvat: Maija Astikainen / Gummerus
KIRJAT | Anni Saastamoisen toinen romaani Ja mutta että sitten kuvaa kahta ihmistä, joita on kohdannut erilainen menetys: toinen selviytyy pitkän liiton päättymisestä eroon, toinen yrittää sopeutua rakkaan ystävän kuolemaan.
”Ja mutta että sitten on tumman huumorin ryydittämä surutyön kuvaus. Teoksen yleissävy on yhtä aikaa alakuloinen ja lämmin.”
ARVOSTELU
Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten
- Gummerus, 2022.
- 217 sivua.
Luin Depressiopäiväkirjoistaan tunnetun Anni Saastamoisen suositun Sirkan (Kosmos, 2019) viime kesänä. Arjen harmaaseen massaan katoava Sirkka joutui ravistelluksi odottamattomissa sosiaalisissa tilanteissa, ja tuloksena oli jotain hyvin lämminhenkistä ja hyväntuulista. Tältä pohjalta Saastamoisen uusi kirja tuntui tutustumisen arvoiselta.
Ja mutta että sitten (Gummerus, 2022) kertoo yhtä lailla lämpimästi kahdesta noin kolmekymppisestä päähenkilöstään. Luigi elää eron jälkeistä kriisitilannetta. Kaksitoista vuotta kestänyt liitto on päättynyt eroon, eikä Luigi enää osaa tehdä oikein mitään. Toisaalla taas on Laila, jonka tiiviistä ystäväporukasta yksi on kuollut äkillisesti muutama vuosi sitten. Ystävän kuolema on ravistellut ystävyyssuhteiden dynamiikkaa: kun yksi on raskaana, toinen tekee uraa ja on myös parisuhteessa ja Laila itse on yksin, tyhjyys alkaa vaivata.
”Koska onhan se naurettavaa. Luottaa nyt siihen, että koska jokin asia on aina tapahtunut tietyllä tavalla, tulisi se tapahtumaan aina samaan tapaan jatkossakin.
Ja vielä naurettavampaa asiasta tekee se, että luottamus asian ainaiseen ja iankaikkiseen ja päättymättömään tapahtumiseen on niin väkevä, että kaikki perustuu siihen. Aivan kaikki. Siihen perustuu elämä.”
Surusta ja kriisistä selviytymisestähän tässä on kyse. Miten päästä eteenpäin elämää mullistaneesta muutoksesta ja murheesta? Luigin pitäisi löytää itselleen oma reitti elämässä, sen sijaan että luottaisi kaiken järjestyvän sen mukaan, mitä vaimo sanoo. Laila ei osaa puhua kenellekään, vaan patoaa surua ja katkeruutta sisäänsä ja etääntyy elossa olevista ystävistäänkin. Kummankin kohdalla on helppo nähdä, että nykyinen tie ei johda mihinkään hyvään. Mutta kuinka suuntaa saisi muutettua?
* *
Kirja etenee tasaisesti vuoroluvuin Luigin ja Lailan elämiä tarkastellen. Äänikirjana rakennetta korostaa vielä kahden lukijan käyttäminen, Luigin osiot lukee Ilkka Villi ja Lailan osiot Sanna Majuri. Kun asetelma ja rakenne ovat mitä ovat, lukija odottaa väistämättä hetkeä, jolloin Luigin ja Lailan polut kohtaavat. Näin myös käy, mutta Saastamoisen kunniaksi kohtaaminen on mielenkiintoisesti rakenneltu. Kahden epävarman ja suruissaan marinoidun ihmisen kohtaaminen ei ole salamarakkautta, vaan herkkää tunnustelua ja luottamuksen rakentamista. Ja mutta että sitten nouseekin siivilleen päähenkilöidensä kohdatessa: tätä suhteen heräämistä ja rakentumista kuvatessaan kirja on parhaimmillaan.
Ja mutta että sitten on tumman huumorin ryydittämä surutyön kuvaus, joka toisaalta lupaa, että kyllä se aurinko kuitenkin nousee huomennakin, mutta toisaalta muistuttaa, että mitään tai ketään ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Teoksen yleissävy on yhtä aikaa alakuloinen ja lämmin. Luigi ja Laila ovat molemmat kovin syvällä ahdingoissaan, mutta kun he löytävät toisensa, tarina antaa lupauksen paremmasta tulevaisuudesta. Se parempi tulevaisuus edellyttää vain sitä, että uskaltaa luottaa toiseen, avautua ja kertoa tunteistaan ja kuunnella, mitä toisella on kerrottavanaan.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lusun huumeperintö – arviossa Satu Krautsukin ja Sini Ahlqvistin Pirihautausmaa
KIRJAT | Suomen ja etenkin Kotkan ja Haminan huumerikollisuudesta kertovan tietokirjan koskettavinta antia ovat entisten käyttäjien omat tarinat.
Silja Järventaustan tarkkanäköisissä runoissa tutkitaan luontoyhteyttä – arviossa Vuorosana pihapiirissä
KIRJAT | Silja Järventaustan runoteos Vuorosana pihapiirissä tuo luonnon iholle omintakeisilla kuvillaan.
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?