Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Emäntä kuoli – arviossa Mielensäpahoittajan rakkaustarina

Kuvat: Mika Tuominen / WSOY

Suomalainen ikääntyvä mies. Loputon usko perunaan ja omaan Eskorttiin. Karvalakki päässä ja kulmat kurtussa. ”Kyllä en usko turhaan riemuitsemiseen, koska huomenna on taas halla ja putket jäässä.”

Hersyvän hauskan kansallisen karikatyyrin äkäisestä vanhasta miehestä luonut Tuomas Kyrö voisi halutessaan keskittyä hirtehiseen televisiosanailuun tai koripallon pompotteluun mökkirannassa, sen verran menestynyt ilmiö hänen Mielensäpahoittajastaan on kasvanut elokuva- ja teatterisovituksineen. Tarina on silti yhä kesken. Nyt käsittelyyn pääsee pitkään tarinoissa väreillyt uhkakuva puolison kuolemasta.

Vakkansa ja kantensa kauan sitten löytäneiden Mielensäpahoittajan ja hänen Emäntänsä rakastavaan avioliittoon on jo aiemmin hiipinyt herra Alshaimeri, jonka vuoksi Emäntä pikkuhiljaa lipuu pois tästä maailmasta. Viikatemies yllättää silti, kun Emännälle nousee korkea kuume, josta hän ei enää toivu. Mies käsittelee tunteitaan kaatamalla metsästä kirveellä kaikkein korkeimpia puita. Hautajaisjärjestelyihin hän ei surultaan pysty vaan joutuu jättämään ne lapsilleen.

Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka sydän meinaa pettää kesken hautajaisten. Toipumisprosessin aikana ärtyisä sankarimme kohtaa sattumalta elämässään toisenkin ihmisen, joka tuoksuu juuri siltä oikealta. Kun tämä terapiahommia sivutöinään tekevä Saimi paljastuu kansainvälisestikin tunnetuksi taiteilijaksi, on Mielensäpahoittajalla paljon pohdittavaa.

Miten tällainen ihminen voi aiheuttaa tällaisia tuntemuksia ja onko sellainen edes oikein, kun rakkaan vaimon kuolemastakaan ei ole kuin pieni hetki? Nähtäväksi jää myös, ovatko tunteet molemminpuolisia, vai kiinnostuuko Saimi sankaristamme vain aitona esimerkkinä jurosta maalaisesta, Sysi-Suomen kokemusasiantuntijana ja eräänlaisena ”jalona villinä” osana taideperformanssiaan?

Kyrön tapa olla antamatta sankarilleen repliikkejä saa monessa kohtaa miettimään, kuinka paljon ajatuksistaan hän keskustelukumppaneilleen missäkin kohtaa avaa ja kuinka paljon jää vain pohdinnan tasolle. Persoonallinen tapaa aloittaa lauseita ”Kyllä ei” ja muu suomalaiskansallinen suoraviivainen ja tuppisuinen änkyröinti tekee Mielensäpahoittajasta herkullisen hahmon ihan arkisissa tilanteissa, saatikka sitten kohdatessaan hiukan isomman maailman ihmisiä, ajatuksia ja tapoja. Uuden Eskortin hakeminen Saksanmaalta oli juuri siksi niin hersyvä maailmojen kohtaaminen, ja aika paljon samaa on myös Mielensäpahoittajan rakkaustarinan (WSOY, 2022) suurien tunteiden myllerryksessä.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua