Kuopion piispa Jari Jolkkonen on kirjoittanut tv-dokumentin ja kansantajuisen tietoteoksen Jeesus Nasaretilaisesta

Kuvat: Docendo / Tuija Hyttinen

Viitisen vuotta sitten näin Jari Jolkkosen tv-dokumentin Franciscus Assisilaisesta. Se mielessäni päätin katsoa myös pääsiäisenpyhinä televisiosta tulevan dokumentin, jonka aineistoon pohjautuu tämä nyt käsillä oleva teos.

Ei hänen Assisilaisessaan ollut mitään uutta tai ihmeellistä, mutta asiat ja esityksen jäsentely olivat kohdallaan, ja Jolkkosen juonto toteutti vakaalla ja persoonallisella tavalla vaivattomasti etenevää kerrontaa. Jolkkonen oli kuvaruudussa äänenkäyttöään myöten sekä arvokas että arkinen, papillinen tai piispallinen, mikä sopi teemaan hyvin. Kuopion hiippakunnan letkeää piispaa oli hyvä kuunnella.

Jolkkonen tunnetaan ekumeenikkona, ja sitä oli myös ”Jumalan pieni köyhä” Franciscus 1100–1200-lukujen vaihteessa. Nyt edetään kristikunnan historian ykkösnimiin kuuluvasta fransiskaanimunkista huipulle, itseensä Jeesukseen.

Jolkkonen pohjustaa päähenkilönsä kulttuuriset juuret ajallisesti kaukaa. Valtaosa Nasaretin mestarin tarinaa (Docendo, 2026) on luomakunnan muuta historiaa, johon Jeesus sen osana kytketään. Hänen henkilökuvansa ja tehtävänsä esitetään uusimman tutkitun tiedon varassa, mikä ei kirjallisuudessa aina ole ollut itsestäänselvyys varsinkaan silloin, kun kirjoittajana on ollut kirkon palvelija.

Jeesuksen ainoalaatuisuus hengellisenä vaikuttajana ei ole kuitenkaan karissut uuden tiedon tieltä mihinkään, pikemminkin päinvastoin. Usko itsessään on kirjassa läsnä kaiken hengellisyyden ytimessä, mutta sitä ei mystifioida tarpeettomasti. Kristityille hankaliksi osoittautuneita asiakysymyksiä ei kaluta puhki ja todistella väkisin vaan annetaan lukijalle terveesti tilaa mietiskellä niitä omilla ehdoillaan.

Pienoismalli Jeesuksen aikaisesta Jerusalemista, etualalla temppeli. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kotiarkisto

* *

Kirjassa esitellään tiiviisti kriittisen Jeesus-tutkimuksen kolme aaltoa 1700-luvulta näihin päiviin. Niin tässä kuin kirjassa muuallakin Jolkkonen on irrottanut joskus monipolvisista asiakokonaisuuksista olennaisen niin, että ”tavallinen” lukija pysyy hyvin mukana. Kaiken kukkuraksi kirjoittaja viljelee vahvan tiedon oheen ajoittain arkikielen ilmaisuja leikkivää otetta unohtamatta.

Kirjasta nousee paikka paikoin maallikon yllättämiä tietoja. Yhtenä monista vaikka se, että modernin perinnöllisyystieteen valossa nykyisillä juutalaisilla ja palestiinalaisilla on todistetusti yhteiset geneettiset juuret 4 000 vuoden takaa. Arkkivihollisten yhteinen esi-isä olisi sen mukaan Abraham, kuten Raamatun kertomuksestakin voi ymmärtää.

Raamatun keskeisiin henkilöihin kuuluva viisas Salomokaan ei välttämättä ollut niin viisas kuin on ajateltu. Jolkkonen toteaa, että Salomo rikkoi lopulta Mooseksen lain määräyksiä – ja näyttää siltä, että vieläpä hyvin räikeästi. Salomo-kritiikki on kuitenkin esiintynyt perinteisesti vain vaivihkaa, rivien välissä. Nyt ollaan selkeämpiä.

Oliivipuut voivat tuottaa vielä 5 000 vuoden ikäisinä hedelmää. Jeesuksen aikaiset puut Getsemanesta lienee tuhottu, mutta niiden juuriversot ovat hengissä. Puut siis elävät yhä. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kotiarkisto

* *

Historiankirjoitukselle on tyypillistä, että vallalla olevaa tietoa ja käsityksiä halutaan korjailla ja tarkentaa. Ehkä jotkut historioitsijat pyrkivät hankkimaan sillä tavoin myös nimeä?

Daavidin ja Salomon yhteisen kuningaskunnan on jopa väitetty olevan myöhemmin kehitelty idea suuruuden ajasta, jota ei koskaan ollutkaan. Visiona olisi sen mukaisen suur-Israelin synty myöhemmin. Jolkkosen tulkintaan spekulaatio ei sovi, eikä hänen kirjansa muutenkaan kannusta yltiöpäisiin mielikuviin. Moni historian vaihe toki on täsmentynyt muun muassa arkeologisen tutkimuksen ansiosta, ja ylipäätäänkin kirjan esittelemiä juutalaisuuden ja Vanhan testamentin synty- ja varhaisvaiheita lukee luotettavasti etenevänä historiana.

Kiinnostava historiankirjoitus osaa tilkitä faktojen puutteita yhtä kaikki mahdollisilla tulkinnoilla. Oppineen kirjoittajan talonpoikaisjärki on ilahduttava asia. Jolkkonen arvelee, että puuseppä olisi poikineen käynyt töissä Sepforiksen ”raksalla”. Nasaretin 500 hengen pikkukylässä töitä tuskin olisi ollut, kun taas Uudessa testamentissa maininnatta jääneen Galilean 20 000 hengen pääkaupungissa oli epäilemättä toisin.

Pitkin matkaa voi havaita, miten aivan viime vuosikymmeninä on tehty hämmästyttävästi löytöjä, jotka monipuolistavat kuvaamme teoksen teemoista. Yhtenä esimerkkinä on Juudan väen pakkosiirtolaisuuden arki, josta Raamatun pohjalta emme tiedä paljonkaan. Merkillepantavaa on myös se, että suomalainen tutkimus on monesti aivan kärkeä, kuten tässäkin Tero Alstolan selvittämä, nuolenpääkirjaimin kirjoitettu, babylonialainen savitaulu.

Jordan kapeimmillaan. Kohta, jossa Johannes perimätiedon mukaan kastoi Jeesuksen. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kotiarkisto

* *

Juutalainen identiteetti terävöityi pakkosiirtolaisuuden ”mankelissa”. Se loi pohjan sellaiselle juutalaiselle uskonnolle, jonka Jeesus tunsi, kuten me nykyään. Pakkosiirtolaisuus synnytti Vanhan testamentin, ”kannettavan isänmaan”, joka oli aina mukana, vaikka rajat kuinka siirtyilivät.

Kirjassa kuvataan Vanhan testamentin syntyä, käsikirjoitusten leviämistä ja uusimpana Qumranin kirjakääröjen merkitystä. Löytö vahvisti sen, miten hämmästyttävän hyvin Vanhan testamentin sanoma on säilynyt vuosituhansia.

Nasaretin mestarissa opillisena aineistona käydään läpi muun muassa kymmenen käskyä. Esimerkkinä omaankin aikaamme säilynyt lepopäiväkäsky pysäyttää kilpailun ja rehkimisen. Jolkkonen arvioi, että leppoisa yhdessäolo, yhteinen ateriointi ja vitsien kertominen (!) lähimpien seurassa antaa esimakua paratiisista.

Jeesuksen merkityksen ymmärtämiseksi käydään läpi hänen suhteensa useaan profeettaan: Jeesuksen viittaukset heihin osoittavat Jolkkosen mukaan, että hän halusi liittyä profeetoiden jatkumoon. Suhdetta on perinteisesti selitetty niin päin, että profeetoilla oli jumalallinen visio, tieto tai näkemys, että Jeesus tulisi toimimaan heidän ennustuksensa mukaisesti. Painotukset poikkeavat toisistaan.

Kirjassa seurataan Jeesuksen maallista vaellusta niillä paikoilla, joilla turistitkin tungeksivat. Samalla Jolkkonen kehittää päähenkilöstään kuvan, johon on helppo uskoa! Aiemmilla sukupolvilla on ollut palvonnassaan kova vimma pystyttää autenttisina pidetyille paikoille museoita ja pyhäkköjä ja pimittää varsinainen kohde. Hyvä tarkoitus on harmillinen ilmiö.

Nasaretin Marian ilmestyskirkossa Maria sai tradition mukaan ilmoituksen, että hän on tullut raskaaksi Pyhästä Hengestä. Alttarin latinalainen teksti kertoo, että ” Sana tuli lihaksi tässä”. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kotiarkisto

* *

Jokaiseen hyvään kysymykseensä Jolkkonen ei vastaa, mutta osaa asiantuntijana viitata usein muiden tutkijoiden käsityksiin. Niin kuin tv-dokumentissaan murrettaan käyttävä kertoja hän liittyy näin tavisten joukkoon ikään kuin ihmettelemään. Sehän sopii erityisesti näin pääsiäisen aikaan. Jolkkosen esittelemänä Nikean kirkolliskokouksen prosessi ja Jeesuksen olemuksen pohdintakin tuntuu ajatuksena kestävältä ja loogiselta, vaikka lopputulos, Jeesuksen persoonan salaisuuden suojelu, on erikoista kyllä jotain aivan muuta.

Mutta on Nasaretin mestarin tarina Jolkkosen omankin kynän jäljiltä selvästi tutkivan mielen aikaansaannos. Yksityiskohtaisia esimerkkejä on paljon, yhtenä vaikkapa pohdinta siitä, missä ehtoollinen asetettiin. Huomattavan valaiseva sosiaalinen näkökulma on Jeesuksen vakiokuulijoiden, köyhien, aseman kartoitus.

Kuten kirjassa todetaan, veronkanto on tylsä, näkymätön, mutta läpitunkeva taustateema evankeliumeissa. Galilealainen maanviljelijä joutui maksamaan Roomalle maaveroa, keisarille niin ikään henkilöveroa, kauppatavaroista tullia, teiden ja siltojen käytöstä käyttömaksua, Herodekselle paikallisia lisäveroja hänen kulloisiinkin tarpeisiinsa ja temppeliveroa uhrikulttia varten. Taakka oli raskas, kun iso osa veroista meni välistävetäjien taskuun ja miehitysarmeijan rahoittamiseen.

Kapernaumin synagogassa Jeesus ryhtyi opettamaan ja parantamaan. Pyhäkön vaalea osa on 300–400-luvuilta, tummempi basalttikerros on Jeesuksen ajalta. Pietarin koti sijaitsi sitä lähellä. Jolkkonen tuumaakin, että poikamiehenä Jeesus saattoi hyvin asua Pietarin alivuokralaisena. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kotiarkisto

* *

Ei ole ehkä suuri yllätys, että kirjan lopuilla demokratia-käsite saa Jolkkoselta muutaman sivun verran tilaa. Nykydemokratian kehittäjiksi ei nosteta antiikin filosofeja, eikä myöhempää valistusaatetta. Maallisten selitysten tilalle hän tarjoaa uskonnon ja talouden professorin Robert D. Woodberryn. Hänen mukaansa protestanttinen herätyskristillinen lähetystyö on vaikuttanut voimakkaasti vakaan liberaalidemokratian vahvistumiseen koko maailmassa.

Melkoinen loppukaneetti Nasaretin mestarin tarinaan, joka hamuaa vuosituhansien takaisia aikoja ja päätyy havainnollisesti oman aikamme yhteiskuntapoliittiseen ja kulttuuriseen järjestelmään. Tämän tarinan päähenkilö on kuitenkin ollut kirjan mukaan vaikuttamassa taustalla ja keskipisteenä kaiken aikaa, eikä vaikutus ole päättynyt vieläkään. Siitä todistaa taas vietettävä pääsiäisen aika.

Pyhän haudan kirkko Jerusalemissa. Pyhiinvaeltajat rukoilevat kivilaatan ääressä, jolla Jeesus on perimätiedon mukaan maannut. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kotiarkisto

* *

Kerran näinkin päin: ensin syntyi dokumenttisarja, sitten tämä kirja.  Ykköskanavalta nähdään kolmiosaisena tv-dokumenttina Ristin mies ja minä – Jeesus Nasaretilaisen tarina tunnin jaksoina aamuseitsemältä pääsiäisenpyhinä (3.–5.4.2026). Sarja on myös katsottavissa Yle Areenassa.

Risto Ojanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua