Niilo Rantala. Kuvat: Maarit Lahikainen / Ntamo
KIRJAT | Tamperelaisen monipuolisuusmiehen esseissä yhdistyy luontevasti kulttuurin asiantuntijuus, kristillisyys ja kirjoittajan taidot.
”Minua ahdistavat muotittajat. Roolittajat. Ne jotka tietävät varmasti, mitä Jumala muista ajattelee.”
ARVOSTELU

Niilo Rantala: Kunnia niille, jotka polttavat itsensä
- Ntamo, 2026.
- 208 sivua.
”Näissä kirjoituksissa hapuillaan, janotaan oivalluksia, juostaan kintereillä”, valottaa Niilo Rantala kuudentoista esseen kokoelmansa alkusanoissa.
Kirjan nimi voisi olla ”Kirjoituksia elokuvista, kirjallisuudesta ja uskonnosta ja niistä kaikista yhdessä”. Kuolemakin sopisi joukkoon.
Nimi Kunnia niille, jotka polttavat itsensä (Ntamo, 2026) tulee Andrei Tarkovskilta, jonka Nostalgia-elokuvassa pyhimys sytyttää itsensä tuleen totuuden tähden ja ohjaajan päiväkirjan lauseesta: ”Kunnia kuuluu niille, jotka polttavat itsensä vastalauseeksi typerän ja mykän ihmisjoukon edessä.”
Omakohtaisesti kirjoittava Rantala nostaa esille itselleen merkityksellisiä henkilöitä, jotka ovat valaisseet maailmaa majakan, jopa soihdun tavoin. Moni on palanut loppuun. Rantala sanoo tavoittelevansa kunnianpalautusta niille, jotka polttavat itsensä.
Kunnianpalautus? Ihan merkkihenkilöistä kirja kyllä rakentuu.
Monipuolisuusmies
Esseekokoelma on monipuolisuusmies Niilo Rantalan, 31, ensimmäinen. Tekstien versioita on aiemmin julkaistu muun muassa Filmihullussa, Kotimaassa ja Vartijassa.
Tamperelainen Rantala hallitsee laajan tonttinsa yhdistäessään kulttuurin laajan kirjon asiantuntijuutensa, kristillisyytensä ja vivahteikkaan kirjoittajan taitonsa. Hän on tamperelaisen elokuvakerho Monroen puheenjohtaja, pappi ja Kotimaa-lehden toimittaja. Tiedetään hänet myös säveltäjänä ja esiintyvänä muusikkona. Tangomarkkinoiden finaalipaikka on vuodelta 2023.
Tarkovski
Kirjoitus hengen puolesta materiaa vastaan taistelevasta Andrei Tarkovskista ja hänen uskonnollisista ohjauksistaan on kokoelman väkevimmästä päästä. Rantala tosin selittelee: ”Tarkovskista kirjoittaminen on aina riski. Otin sen.”
”Hänen elokuvansa ovat parhaimmillaan yhtä pitkää ja syvää rukousta… Uskonnonfilosofinen pohdiskelu ja psykoanalyyttinen omakuva yhdistyvät tenhoavaksi kuvien virraksi, jonka imu on voimakas.”
Uskontoa käsittelevien taide-elokuvien yleisenä pakkomielteenä on Rantalan mukaan kysymys Jumalan olemassaolosta. Hän pitääkin erityisenä, että Tarkovski ei asiaa epäile, eikä se ole hänen elokuviensa teemanakaan.
”Ohitettuaan Jumalan olemassaoloa koskevan pohdinnan Tarkovskille aukeavatkin päätähuimaavat mahdollisuudet muiden teologisten pulmien kuvaamiseen”.
Eniten kirjoittajaa polttelee Uhri-elokuva.
”Uhri on malliesimerkki ajan taakse kurkottavasta elokuvasta. Se on sekä täydellisen ajaton että tiukasti ajassa kiinni esimerkiksi ydinsota-aiheensa kautta.”
Bergman ja Harmaja
Kun kuolemanpelosta ahdistunut koululainen-Niilo näki elokuvan Seitsemäs sinetti, ”se oli menoa”. Ingmar Bergman on sanonut tehneensä elokuvan käsitelläkseen jäytävää kuolemanpelkoaan. Rantala kirjoittaa kuoleman olevan Bergmanille elämän perustavanlaatuisin tragedia, ja kuolema on pysynyt teemana ja henkilöhahmona hänen ensiohjauksistaan lähtien.
Bergman-kirjoituksen juuret ovat yliopistoesitelmässä, ja siksi siihen leikkautuu eri elokuvien kohtauksia kohtauksien perään. Ylipäätänsä elokuvaesseistiikan helmasynti on raskauttaa kirjoitus runsailla viittauksilla, ja usein ajatuksenjuoksun vauhdissa on pysyttelemistä. Onneksi Rantala kirjoittaa selkeästi ja vaivattomasti.
Kuolema kulkee kirjassa sitkeästi mukana, myös Saima Harmaja -esseessä. Paljon sairastellut ja 22-vuotiaana kuollut Harmaja ”kuuluu niihin runoilijoihin, joiden kirjallinen ja elollinen corpus ovat erottamattomat”. Niinpä Rantala vaatii, että runojen lukeminen ilman Harmajan päiväkirjaa pitäisi olla laitonta.
”Jos saisin vääjäämättömän lähestyessä edes välähdyksen siitä näystä, jonka kanssa Harmaja hengitti, kirjoitti ja kuoli, en tarvitsisi muuta. Harmajan runot ovat tehneet minulle elämästä kuoleman kanssa siedettävämpää. Vaikka en maan poveen vielä kaipaakaan, haluan uskoa runoilijan sanoihin.”
Ennala
Jos 1990-luvulla syntynyt esseisti kirjoittaa Saima Harmajasta (s. 1913) niin miksei Veikko Ennalastakin (s. 1922).
Ennala oli Hymyn ja Alibin maineikas toimittaja, Suomen ensimmäinen gonzo-journalisti ja provokaattori. Uskonto oli hänen vakioaiheitaan 1960-luvun alusta lähtien.
”Ennalan kaltaisia kriitikoita kirkkomme kaipaa”, Rantala haastaa.
”Hän kunnioittaa uskovia ja kristinuskon suurta kertomusta, mutta moralisoiva tai yksilöä syyttävä kirkko saa osakseen armotonta kritiikkiä.”
Uskon ja epäuskon välillä horjunutta journalistia Rantala luonnehtii modernin ateistin vastakohdaksi: tuntee kritiikkinsä kohteen, argumentoi selvästi ja suhtautuu kunnioittavasti ”vastapuoleen”.
Veikko Ennala kirjoitti piispa Eelis Gulinille kysyäkseen kristinuskon perusasioista, mutta ei saanut vastausta. Kirje julkaistiin Hymyssä. Rantala on ehdottanut Tampereen nykyiselle piispalle Matti Revolle, josko tämä tarttuisi Ennalan kysymyksiin. Piispa kuulema innostui, mutta vielä ei ole mitään kuulunut.
Wettenhovi-Aspa ja Disney
Rantala on ottanut rohkeasti pohdittavakseen myös erikoisen persoonan, Sigurd Wettenhovi-Aspan. Monipuolisesti lahjakkaalla miehellä oli omaleimaisia teorioitaan. Häntä tuskin ihaillaan, mutta vilkkaita kehitelmiään on aina kiintoisa lukea.
”Oli Aspa sitten tosissaan tai ei, hän teki elämästään ehyen kokonaistaideteoksen.”
Lumikki, Tuhkimo ja Prinsessa Ruusunen. Rantala kaivoi nämä Disney Companyn elokuvat ja katseli niitä sillä silmällä, millaisia sosiaalieettisiä asetelmia ja naiskäsityksiä prinsessatarinat välittävät.
Johtopäätökset eivät yllätä. Prinsessoja kannustetaan passiivisuuteen seksuaalisuudessa. Purnaava tai kapinoiva tuleva prinsessa on mahdoton ajatus. ”Sokea auktoriteettiusko ja armoton työmoraali läpäisevät elokuvien maailmankuvan täydellisesti.”
Paloheimo
Rantala on ehtinyt toimia kirjailija ja runoilija Oiva Paloheimon nimikkoseuran johdossa ja tunnustaa fanituksensa.
Paloheimo oli tarkoista rajoista pitävän kristillisen moralismin ja muotittamisen – siis millainen kristityn tulisi olla – kriitikko. Omaan uskonnolliseen suoritukseensa keskittyvistä kristityistä hän antaakin synkän kuvan. Mutta armoa, ymmärrystä ja lempeyttä saavat erityisesti kerjäläiset, sirkuspellet, viinaanmenevät kanttorit, syntiset naiset ja virkaheitot papit.
Rantala ei lämpene niille, jotka tietävät ainoan oikean tavan elää kristittynä:
”Minua ahdistavat muotittajat. Roolittajat. Ne jotka tietävät varmasti, mitä Jumala muista ajattelee. Ne joiden turvallisuus perustuu sille, että he voivat vapaasti luokitella muita.”
Jos pappi – tai kuka hyvänsä julistaja -– kaipaa saarnaansa puhuttelevaa juonta, tässä sitä on selkeässä paketissa, kunhan lyhentää.
Pasolini ja Saarikoski
Ohjaaja Pier Paolo Pasolini ja runoilija Pentti Saarikoski mahtuvat rinnatusten samaan esseeseen. Kommunisteja kumpikin, ja heille ”poliittisen Jeesuksen metsästys oli kiihkeydessään vaikuttavaa”. Miehiä yhdistää Matteuksen evankeliumi: Pasolini teki elokuvan, Saarikoski laati oman kuulun käännöksensä.
Jeesuksen vallankumouksellisuus sai suuren sijan miesten pohdinnoissa.
”Uskon Saarikosken ja Pasolinin oivaltaneen, että Jeesuksen merkittävin vallankumous ei tapahdu tässä ajassa vaan ennen kaikkea metafyysisessä todellisuudessa.”
Franco ja muita
Rantala ei epäröi tunnustaa innostustaan myös b-elokuviin ja roskaohjaajaksikin leimatun espanjalaisohjaaja Jesús Francon laajaan tuotantoon.
Mutta kirjoittaja perustelee: ”Francon elokuvat herättävät minussa viehättävän uneliaan vaaran tunnun: mitä tahansa voi tapahtua ja toisaalta mitään ei välttämättä tapahdu.”
Toki kirjaan mahtuu muitakin ohjaajia, kuten Rainer Werner Fassbinder, Larisa Šepitko ja Nuri Bilge Ceylan.
Lukija kiittää Rantalaa lähes jokaisen esseen synnystä kerrotuista pienistä taustatiedoista ja vinkeistä lisälukemiseen. Ja etenkin siitä, miten on saanut kirkasta valoa taiteen katsomiseen ja lukemiseen.
Matti Siippainen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tatu Vaaskivi leimusi kuin tähdenlento – Miika Siironen kirjoittaa säkenöivästä kriitikko-kirjailijasta, jonka jälkimaailma unohti
KIRJAT | Nero ja Narkissos -elämäkerta avautuu mahtavaksi ikkunaksi 1930-luvun suomalaiseen kulttuurielämään, Tulenkantajien sukupolveen ja sen kuuluisiin edustajiin.
Poliisi tutkii tatuointeja ja taruolentoja – arviossa Guillaume Musson Seinen tuntematon
KIRJAT | Ranskalaisdekkarissa riittää tapahtumia riittää ja niiden selvittäminen vie aikaa ja kysyy niin älyä kuin yleissivistystäkin.
Huminaa, lorinaa ja kahakoita – arvosteltavana Jeongdo Kimin Äänestä sana, sanasta merkitys
KIRJAT | Ensimmäinen yleistajuinen tietokirja suomen kielen onomatopoeettisesta eli ympäristön ääniä jäljittelevästä sanastosta esittelee kielen rikkautta ja ilmaisuvoimaa.
Lapset tappajina – arviossa Anu Kaajan Siluetinleikkaaja
KIRJAT | Anu Kaaja opetteli leikkaamaan siluetteja, jotta ymmärtäisi paremmin teoksensa hahmoja.







