Kun eläinsuojelu ei riitä – Tiina Ollila haluaa meidän ymmärtävän, että emme ole maapallon ainoita asukkaita

Kuvat: Laura Oja / Vastapaino

Tiina Ollila pureutuu tuoreessa Poliittiset eläimet -teoksessaan (Vastapaino, 2023) monipuolisesti ihmisen ja (muiden) eläinten suhteeseen. Kattavuudestaan huolimatta tiivis teos ei kuitenkaan harhaile tai lavenna aihekirjoaan liikaa. Fokus on selvä: eläinoikeudet ja eläinpolitiikka.

Ollila valmistelee tuotantoeläinten teurastamiseen liittyvää väitöskirjaa ja työskentelee eläinoikeusjärjestössä. Häntä myös voinee nuoresta iästään huolimatta luonnehtia eläinaktivismiveteraaniksi tai ainakin pitkän linjan eläinsuojelijaksi tai eläinoikeustaistelijaksi. Nykyisen lisäksi myös hänen aiempi akateeminen kuin muukin kirjoittamisensa keskittyy juuri eläinaiheisiin.

Nostan Poliittisista eläimistä esiin kolme sen sisältämää mielestäni oleellista ja akuuttia kysymystä. Ensimmäinen niistä on tapamme puhua eläimistä, eli kielen merkitys suhteessamme muihin lajeihin ja niiden yksittäisiin edustajiin. Lisäksi kirjoitan muutaman rivin Ollilan alleviivaamasta erosta eläinsuojelu- ja eläinoikeusliikkeiden välillä sekä lopuksi parin tärpin verran eläinpolitiikasta. Viimeksi mainittu käsite tarkoittaa tässä yksinkertaisesti sitä, että jo eläinten parempi kohtelu, saati niiden oikeudet, riippuvat suuressa määrin myös poliittisesta tahdosta sekä volyymistä ja tavasta, millä eläinasiat nousevat pöydille ja asialistoille eri päätöksentekoelimissä.

Helsingin Sanomien marraskuun lopun yleisönosasto valaisee eläinpuheasiaa. Eläinfilosofi Elisa Aaltola arvosteli (27.11.2023) metsästyksessä käytettävän sanaston harhaanjohtavuutta ja sen ilmeistä silittely- ja pehmentelytavoitetta. Riistaa ”kaadetaan” ja ”hoidetaan”. Ja kaadon kohteena on todellakin ”riista”, jonkinlainen epämääräinen massa, eivätkä yksittäiset eläinyksilöt. Aaltolalle vastasi Suomen metsästäjäliiton järjestöpäällikkö, jonka mukaan ”metsästyksen yhteydessä saadaan saalista, ja suurriistaa kaadetaan, koska eläintä kunnioitetaan ja arvostetaan”. ”Vahinkoeläinten” tappaminen sen sijaan on myös järjestöpäällikölle nimenomaan tappamista.

Lopulta sanailun päätti varsin tyylikkäästi Armin Kellomäki (30.11.2023), joka pitää järjestöpäällikön näkemystä tappaa-sanasta ”varsin erikoisena”. Hän muistuttaa, että kyseessä on vakiintunut suomenkielinen termi, jonka kielitoimiston sanakirjakin määrittelee seuraaavsti: ”Aiheuttaa jkn tai jnk kuolema, ottaa hengiltä, surmata, murhata, teurastaa”. Kellomäki katsookin, että järjestöpäällikkö Teemu Simenius syyllistyy itse siihen, mistä moittii Aaltolaa, eli ”epärehelliseen mielipidevaikuttamiseen”. Hänestä ”kaataminen” ja ”paljon puhuttu kannanhoito” ovat itse asiassa paraatiesimerkkejä mielikuvavaikuttamisesta. Niillä halutaan etäännyttää villieläinten metsästys mahdollisimman pitkälle tappaa-sanasta ja sen lukijansa mieleen yleensä nostamista mielikuvista.

* *

Sanoilla siis on merkitystä. Niillä vaikutetaan ja väritetään, opastetaan ja harhautetaan. Niillä voi niin kätkeä kuin paljastaa, tuoda lähelle tai etäännyttää. Ollilan mukaan niillä voi etäännyttää esimerkiksi kutsumalla ihmis(eläin)tä ihmiseksi ja muiden eläinlajien edustajia ”vain” eläimiksi, ja rakentamalla muita vastaavia dualismeja ja kategorioita. Yllä esiintynyt haittaeläinkin on haittaeläin vain ihmisen, tai ainakin joidenkin ihmisten, näkökulmasta. Leimaava nimi joka tapauksessa vaikuttaa, se tahrii ja pudottaa ihmisten laatiman eläinhierarkian alakerroksiin ja usein täydeksi henkipatoksi. Silti haittaeläimiäkin ”hävitetään” tai ”pyydetään”, eikä tapeta. Niidenkin listimisestä puhumista katsotaan tarpeelliseksi pehmennellä.

Eläinten yksilöllisyyden ja moraalisen merkityksellisyyden etäännyttäminen on ihmiselle oireellista ja oleellista, jotta hän kykenee pitämään itsestäänselvyytenä tapaansa hyödyntää muita eläimiä ruokana, viihteenä ja erilaisina sijaiskärsijöinä. Mokoma häpeämätön väkivalta häiritsisi meitä aivan liikaa, jos pitäisimme muiden lajien edustajia edes kuta kuinkin kaltaisinamme, eli jos niitä aidosti kunnioittaisimme ja arvostaisimme, kuten järjestöpäällikkö Simenius väittää metsästäjien tekevän niitä lahdatessaan.

* *

Luonnon- ja eläinsuojelun ero eläinoikeusajatteluun tiivistyy sanassa hyväksikäyttö. Eläinsuojelu keskittyy usein vain rajaamaan ja ehdollistamaan. Näillä ehdoin ja näissä olosuhteissa voit kasvattaa ja teurastaa broilereita tai pitää ”lemmikkieläimiä”. Eläinoikeusajattelun näkökulmasta hyväksikäytön piinaavuuden ja sen tuottaman kivun määrän vähentäminen ei riitä. Hyväksikäyttö on edelleen hyväksikäyttöä ja näkökulma ihmisen, joka lähinnä vain minimoi omantunnonpistojaan ja häpeäänsä. Oikeusnäkökulma sen sijaan korostaa eläimen oikeutta elämään, kehoonsa ja elinympäristöönsä. Se näkee eläimet omaa hyvää elämäänsä tavoittelevina subjekteina ja ihmiset vastuullisina mahdollistamaan muiden lajien edustajille hyvän eläinelämän.

Kuten Ollila muistuttaa, käytännössä eläinsuojelu- ja eläinoikeusliikkeet toki kietoutuvat monella tapaa yhteen, mutta niiden ero ei silti ole pelkästään semanttinen tai filosofinen. On yksi asia rajoittaa tuotantoeläinten kärsimystä, aivan toinen ajaa vähitellen alas koko teollinen, eläimiin perustuva ruokabisnesinstituutio.

* *

Eläinpolitiikka on luonnollisesti jo olemassa oleva ilmiö, mutta siitä puuttuu edelleen lähes täysin eläinoikeusnäkökulma. Eläinsuojelullisia aspekteja siihen kyllä sisältyy. Suomessa esimerkiksi tulee voimaan ensi vuoden alusta uusi eläinsuojelulaki, joka päätettiin nimetä ”laiksi eläinten hyvinvoinnista”. Temppu, jota monet tahot pitävät puhtaana viherpesuna yllä kuvatun, metsästyksessä suositun sanaston tavoin. Lain säätämisen ja valmistelun prosessi joka tapauksessa oli politiikkaa, ja nimenomaan myös eläinpolitiikkaa, tosin ilman näkyvää tai vaikuttavaa keskustelua eläinoikeuksista.

Toimittajana minua kiinnosti teoksen tällä kohtaa erityisesti, mitä Ollilalla olisi sanottavaa mediasta, jonka rooli politiikanteossa on nykyään kovin (liian?) ratkaiseva. Tuntevatko toimittajat eläinkysymystä koko laajuudessaan? Jyräävätkö MTK ja maa- ja metsätalousministeriö muut näkökulmat perinteisillä painotuksillaan ja painoarvollaan?

Ei kuulemma kovin hyvältä näytä. Tiedotusvälineet kouhottavat mukana susivihan aallokossa ja nojaavat raskaasti tuottajanäkökulmaan. Vallitsevan eetoksen kritiikki on vähäistä ja tietämys eläinoikeusajattelusta ohutta. Salakuvausiskut, navettapalot ja eläimiin liittyvät oikeudenkäynnit sentään kelpaavat otsikkoainekseksi.

Oli miten oli, niin Ollila esittelee kirjansa loppupuolella eläinasioihin liittyvän ”toimittajan huoneentaulun”. Se on asiallinen ja huolella tehty, ja sopisi, mutatis mutandis, monen muunkin aiheen huoneentaulun malliksi. Kohtuuttomasti tiivistäen: ajattele, näe vaivaa, ota selvää, äläkä sorru yhden osapuolen sylikoiraksi.

* *

Ollilan kirjoittamisen ote on jämäkkä, kursailematon ja journalistinen. Hän kyseenalaistaa ja osoittelee sokeita pisteitämme. Oleellisin kysymyksistä on ehkä toimintamme oikeutus. Mikä erottaa ihmisen kaikista muista eläimistä? Sekö, että ihminen on – ihminen? Ja valta-asemassa määritellä näitä oleellisia eroja ja rajoja?

Kyse on siis lopulta silkasta voimankäytöstä? Siltä monella tapaa näyttää Ollilankin todistelun perusteella.

Sujuvaan ja asiantuntevaan esitykseen olisi sopinut pieni erittely oikeus-sanan juridisesta kontra moraalifilosofisesta merkityksestä. Itse kuulun leiriin, jonka mielestä eläimillä ei tarkkaan ottaen voi käsitteellisessä mielessä olla oikeuksia, koska niillä ei ole (ei voi olla) velvollisuuksiakaan. Metaforisessa mielessä niille toki voi oikeuksia osoittaa, mutta silloin tarkoitetaan itse asiassa sitä, että meillä ihmisillä on velvollisuuksia niitä kohtaan.

Kari Heino

* *

Jatkolukemisvinkkejä

• Elisa Aaltola: Esseitä eläimistä ja Puhe eläinten puolesta (Into, 2022/2023)
• Elisa Aaltola & Sami Keto (toim.): Eläimet yhteiskunnassa (Into, 2015)
• R. Peltola & A. Jääskeläinen & K. Harjunpää (toim.): Kieli ja eläin (SKS, 2021)
• Taija Kaarlenkaski & Otto Latva (toim.): Tunteva tuote (Vastapaino, 2022)

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua