Kuvat: Danielle Miettinen / Perussanoma
KIRJAT | Danielle Miettisen kiehtovassa kirjassa seurataan Päivi Räsäsen matkaa kiihottamissyytteiden nostamisesta käräjäoikeuden ratkaisuun. Välillä käydään hiihtämässä.
”Jos tosiaan keskustellaan siitä, onko Raamatun siteeraaminen laitonta, on jotain ehkä mennyt vikaan.”
ARVOSTELU

Danielle Miettinen: Päivi Räsänen – Valtakunnansyytetty
- Perussanoma, 2022.
- 258 sivua.
Päivi ja Niilo Räsänen tykkäävät hiihdellä ja lapsenlapsille he yrittävät löytää mahdollisimman paljon aikaa. Päivi Räsänen ei Danielle Miettisen kirjassa Päivi Räsänen – Valtakunnansyytetty (Perussanoma, 2022) ole kaiken kieltävä meemi. Hän ei ole kirjassa edes mikään loistava uskonnon- ja sananvapauden sankari. Miettisen neutraaliutta tavoittelevassa teoksessa Räsänen esiintyy juuri niin monisyisenä, inhimillisenä ja tavanomaisena kuin kuka tahansa meistä. Siksi kirja on kiehtovaa luettavaa.
Miettisen kirjassa seurataan kansanedustaja Päivi Räsästä hänen vuoden 2019 Pride-kannanottojensa aiheuttamasta kuohunnasta kevääseen 2022, jolloin käräjäoikeus antoi ratkaisunsa siitä, onko Päivi Räsänen syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Lisäksi mukaan tuodaan hänestä rikosilmoituksia tehneen papin näkökulma. Kirjan ydinkysymyksenä on, missä kulkevat uskonnon- ja sananvapauden rajat, mutta mitään selkeää ja lopullista vastausta kysymykseen ei saada, eikä tullakaan saamaan. Asia on nyt seuraavissa oikeusasteissa, joissa veteen piirretyn häilyvän viivan piirtäminen jatkuu.
Vettä cancel-kulttuurin kauhistelijoiden myllyyn
Syytteet Räsästä vastaan ovat ainakin näin maallikon näkökulmasta alkujaankin kohtalaisen heppoisella pohjalla ja niistä on ollut suunnattoman helppo saada lisää vettä ”wokeismin” ja ”cancel-kulttuurin” kauhistelijoiden myllyyn. Kirjassa tuodaan selkeästi esiin myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen perustelut sille, miksi syytteet nostettiin, vaikka tutkintaa tehneen poliisinkaan mukaan ei olisi pitänyt. Perusteluja ei ole kuitenkaan helppo ymmärtää. Miettisen kirjassaan välittämän tulkinnan mukaan oikeusjärjestelmää käytetään ideologisen muutoksen edistämiseen yhteiskunnassa. Jos tosiaan keskustellaan siitä, onko Raamatun siteeraaminen laitonta, on jotain ehkä mennyt vikaan.
Miettinen piirtää tilanteesta kuvan, jossa tutkintapyyntöjä tehnyt Harri Meronen ja myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ovat vastapuolena kulttuurisodassa, jossa uhattuna on kaikki konservatiiveille rakas ja tärkeä. Räsänen on tämän taistelun eturintamassa pitämässä pystyssä kaikkea kunnollista. Toinen tapa katsoa asiaa on niin, että toinen osapuoli puolustaa ihmisoikeuksia ja toinen osapuoli haluaa evätä ne joiltakin ihmisryhmiltä. Tämän näkökulman Räsänen ja muut konservatiivit pontevasti kiistävät. Heidän näkökulmastaan tämä ei ole ihmisoikeuskysymys.
Kuten kirjassa hyvin tuodaan esiin, ei kysymykseen saada vastausta käräjäoikeudessa, vaan upotaan syvälle raamatuntulkinnan ja teologisen väittelyn suohon. Vaikka sitä ei suoraan sanottaisikaan, välittyy ajatus siitä, ettei tämän keskustelun oikea paikka ehkä ole oikeusasteissa.
On saatava sanoa
Miettisen muutenkin hyvin kirjoitetun kirjan ansioksi on luettava, että Räsäsen ajattelua avaa tällä kertaa joku, jonka missiona ei ole ristiinnaulita häntä. Kriittisemmälle otteelle on ehdottomasti paikkansa, mutta niin myös Miettisen teokselle. Niin eri mieltä kuin Päivi Räsäsen kanssa olisikin, on vaikea löytää hänen käräjille vedetyistä sanomisistaan mitään sellaista, minkä sanominen pitäisi vapaassa, demokraattisessa oikeusvaltiossa kieltää. Esimerkiksi itse kyllä homorummutan ja murennan kristilliseen perinteeseen liitettyä ydinperheinstituutiota sen minkä ehdin ja pystyn, mutta mielekkäämpää se keskustelu on, jos myös vasta-argumentit ovat laillisia.
Tyylillisesti hämmentävää Miettisen tekstissä on se, kuinka mutkattomasti kirjailija jatkuvasti loikkaa Räsäsen ja muiden henkilöidensä pään sisään ja kertoo mitä nämä tilanteessa ajattelevat. Kirja on muuten dokumentaarinen, joten näin mutkaton kaunokirjallisten keinojen käyttö hiukan oudoksuttaa, vaikka lisääkin kirjaan luettavuutta. Välillä on vaikea tulkita, mikä on Räsäsen tai jonkun muun kirjan henkilön ajattelua ja mikä kirjailijan.
Vanha oppi natisee kivuliaasti liitoksissaan
Ongelmallista kirjassa on se, että ”cancel-kulttuurin” kaltaiset termit otetaan kritiikittä ja annettuna. Sekin on totta, että tosiasiallisesti konservatiivinen kristillinen ajattelu on ongelmallista ihmisoikeusnäkökulmasta. Ikivanha oppi ei ilman muotoilua ja soveltamista kivutta taivu nykymuotoiseen yhteiskuntaan. Sitä soveltamista eivät konservatiiviset kristityt haluaisi tehdä.
Yhteiskunnallinen todellisuus ei pelkisty niin siistiksi vastakkainasetteluksi kuin tämäkin kirja lopulta antaa ymmärtää. Siinä mielessä Miettinenkin asettuu mukisematta kulttuurisodan osapuoleksi eikä tee kriittistä yhteiskunta-analyysia. Tämän aiheen parissa sellaista syvempää analyysia tietenkin kaivataan hyvin kipeästi.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Leikkaavien varjojen hämmennyksessä – arvioitavana Siri Kolun Varjoliitto
KIRJAT | Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkitun kirjailijan uusi romaani Varjoliitto on nuorille aikuisille suunnatun romantasiasarjan avaus.
Ehkä ihminen ei olekaan luomakunnan valtias – arviossa Risto Isomäen Krakenin saari
KIRJAT | Luonto- ja ympäristöasioihin keskittyvä kirjailija Risto Isomäki kuvaa uusimmassa romaanissaan ihmisen selviytymistä yllättävissä tilanteissa syvällä meren pinnan alla.
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.







