Kirjailijat tuikkivat valoa kiintotähtinä ihmiskunnan pimeyteen – Jari Olavi Hiltusen Romuluksen sielu

03.06.2020

Jari Olavi Hiltunen on kirjoittanut erityisesti Kiiltomatoon suomalaisista ja ulkomaalaisista klassikkoromaaneista ja -kirjailijoista.

KIRJAT | Vetävä nimi ja turhia kumartelematon alaotsikko tekevät uteliaaksi. Jari Olavi Hiltunen on kehitellyt kirjaansa vinkeän moton esitellessään kirjallisuuden kiintotähtiä. Hänen tähtitaivaallaan tuikkivat Churchill, Plutarkhos, Cicero, Dostojevski, Rabelais, Homeros, Linna, Steinbeck, Aristoteles, Kivi, Shakespeare, Ovidius, Rowling, Dickens ja opettavaisten faabeleiden Aisopos, tässä järjestyksessä.

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Jari Olavi Hiltunen: Romuluksen sielu – Galaktista runousoppia kosmologeille ja muille tähtien tarkkaajille

  • Warelia, 2020.
  • 345 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Jari Olavi Hiltusen kirjailijoiden listassa ei periaatteessa ole vikaa, vaikka omani olisi aivan toisenlainen. ”Ylvääksi vapaustaistelijaksi” teoksessa luonnehditun Romuluksenkin, legendan hahmon, voi hyvällä syyllä käsittää aivan muunlaiseksi, kuten globaalin sotilasvallan esi-isäksi. Sitä vastaan en toki kapinoi, etteikö olisi tarpeen vastustaa ”hirmuhallintoa, taistella oikeuden puolesta ja rakentaa parempaa tulevaisuutta”. Sillä asialla teoksen lanseeraama Romuluksen sielu on, ja tällaista ohjelmaa tarinoista kannattaa etsiä ja iloita sen löytymisestä.

Hiltunen on kutonut 15 tekijänimestä rihmaston, joka lonkeroi luontevasti muun laatukirjallisuuden lomassa. Yllätys ei ole, että vain yksi näistä ihmiskunnan elämää rikastaneista ja siihen vaikuttaneista, valaisevista sieluista on nainen. Edes Joanne Rowling ei varmaankaan olisi yltänyt Harry Pottereillaan maailman ensimmäiseksi miljardöörikirjailijaksi, ellei kaupallinen kustantaja olisi piilottanut hänen naiseuttaan sukupuolettomien nimikirjainten J.K. Rowlingin taakse.

Teoksen satiirikko ja yhteiskuntakriitikko Charles Dickens teki myyntimenestyksillään voittoa vain kustantajalleen. Mutta taloudellinen menestys ei olekaan kirjan ydinasia.

* *

Mitä kustantamiseen kotimaassamme tulee, Hiltunen on hyvin voinut tarjoilla essehdintöjään suuremmillekin taloille. Pirkanmaan oma Warelia on joka tapauksessa tarttunut ideaan, joka esittelee, kommentoi ja arvottaa ”kosmologeille ja muille tähtien tarkkaajille” kekseliään tietopaketin. Siinä hyppelehditään ajassa oikukkaasti luvusta toiseen. Romuluksen sielu osoittaa, että tarinat ovat syttyneet tähtitaivaalle omia aikojaan, eivät toistensa suorana jatkumona. Kirjan villissä rakenteessa läntistä kulttuuria miehittää sen vankka perusta, antiikki. Platonkin on Aristoteleen yhteydessä kuvassa mukana tunnettuine luolavertauksineen. Siltikin ”suurin osa aamunkoiton sivistyksestä jäi sinne jonnekin piiloon, tähtien taakse, kuin odottamaan rohkeita tutkimusmatkailijoita”.

Hiltusen tähtikaartiin on päässyt keskenään erisuhtaisilla ansioilla, kuten Churchill aikansa Demostheneena, suurena puhujana ja historioitsijana, niin kuin kansankielellä kirjoittanut Plutarkhos varhemmin. Churchill oli myös sitkeä sotapäällikkö ja strategi siinä missä Hannibalin voittaja Scipiokin, johon kirjassa tuon tuosta viitataan. Teräväkielinen Cicero oli Churchillille tiennäyttäjä: Ciceron puheet olivat niin hyviä, että ne peittivät alleen hänen joskus heikotkin näkemyksensä. Kunniaa silti miehelle, joka kaikesta huolimatta pyrki moraalin kohottamiseen.

* *

Dostojevskin jaakopinpainissa Jumalan kanssa myös lukija tulee pohtineeksi kerran niinkin päin, että mitä Jumala odottaa ihmiseltä ja ihmiskunnalta. Pelihimo ja rakastajattaret, lankeemukset ja katumusharjoitukset pistivät Dostojevskin tunnetusti lujille, mutta ainakin paperilla hänelle oli olennaista hyvän voitto pahasta. Vaikka Hiltunen jäsentää pätevästi dostojevskiläisyyttä kaksoisolentoteemoineen ja Bahtineineen, suureksi sieluksi ja tähdeksi pimeälle taivaalle nousee vaimo Anna. Fjodor Mihailovitshin toistuvista harha-askelista huolimatta Anna piti miestään hyvin siveellisenä. Teos on kiinteimmillään Dostojevski-merkinnöissä, sillä osana kosmologiaansa Hiltunen kiinnittää siihen osuvasti myös kirjailijan henkilökuvaa.

Rabelais taas on lukuna remakan tenhoava haaroen myös kirjan teemaa moniin suuntiin. Munkkismies ja lääkäri sai 1500-luvulla paljastella suojelijoittensa turvissa kirkon konnuuksia Hiltusen mukaan intoutuneena Ovidiuksen Rakastamisen taidosta ja Aristoteleen vapauttavasta naurusta. Rabelais’n varhaisena vaikutuslähteenä pidetäänkin lisäksi attikalaista komediaa.

Kun kirjassa selitetään joitain ilmeisiäkin yksityiskohtia, alaviitteessä olisi ollut paikallaan valaista tarkemmin Rabelais’n karnevalistisen naurun käsitettä. Tämä ympäri käännetyn maailman tarkastelukulma sai yhtä kaikki riemullisen ja runsaan vastaanoton kirjailijan omana aikana, ja teokset Gargantuan ja Pantagruelin hervottomasta elämänilosta kuluivat kansan käsissä, käyttihän Rabelais pinnalta härskissä ilmaisussaan myös puhekieltä. Hiltunen tosin kirjoittaa, että Rabelais kirjoitti ja julkaisi kaiken latinaksi, mikä hänen mielestään osaltaan selittäisi sen, että mies sai vapaasti suoltaa tarinoitaan. Kenties niin, mutta entä kansa, joka ei latinaa taitanut ja jonka suosion varassa Hiltunenkin toteaa painoksia otetun?

Rabelais’n pääteosta Gargantuaa ja Pantagruelia Hiltunen arvelee, uskottavasti, harvan lukeneen. Rabelais’lta on kuitenkin tuoreehkoja suomennoksia, joita kannattaa metsästää, jos turhia kainostelematon elämänriemu kiinnostaa. Kuten Hiltunen toteaa, Rabelais’n vastaisku oman aikansa alakulolle oli uskomattoman tehokas. Burleskille taiteelle tämä korona-aika vasta sopiva olisikin.

* *

Väinö Linnan Messias-teoksen luomisprosessi on hätkähdyttävä ajanjakso kirjailijan elämästä, jolloin hän etsi suuntaansa. Käsikirjoitus jäi lopulta monine vaiheineen kesken, eikä kustantaja saa sitä Linnan tahdon mukaisesti julkaista hänen kuolemansakaan jälkeen. Oman käsikirjoituksensa Linna hävitti.

Hiltunen on tehnyt tutkivaa journalismia. Soittokierroksensa päätteeksi hän sai tietää professori Yrjö Varpiolta, Linnan elämäkerturilta, että vaikeasti edistynyt käsikirjoitus on Linnan perikunnan hallussa. Sitä ei kuulemma näytetä kenellekään. Asiaa voi Varpion lisäksi hämmästellä itse kukin.

Kirjassa esitellään myös John Steinbeckin Vihan hedelmät, jonka Hiltunen rinnastaa Solženitsynin Vankileirien saaristoon. Kummassakin kasvoton yhteiskunnallinen koneisto murensi pieniä ihmisiä unelmineen. Alex Matson ihasteli Vihan hedelmiä, joka ehkä vaikutti hänen romaaniteoriaansa. Siihen taas tutustuttiin Tampereella Mäkelän piirissä ja teoriaan perehtyi myös Linna. Ehkä sekin vaikutti siihen, että Messias-romaani jäi tekemättä. Tuntematon oli jo lujasti tulossa.

mainImage 2887793f b7d1 49aa 8904 7f206cc4413f 4000x@3x.progressive

Kuva: Warelia

* *

Aleksis Kivi -osuutta hallitsevat Teemu Keskisarjan parin vuoden takaisen Saapasnahka-tornin havainnot ja tulkinnat, joita Hiltunen seurailee. Kiven ”elämänkertomuksessa” historioitsija ohittaa Hiltusen sanoin kirjallisuudentutkijan kuvaamalla Kiveä 1800-luvun historiaa ja kansankulttuuria vasten. Keskisarja sijoittaa myös August Ahlqvistin ansioineen ja henkilökohtaisen elämänsä murheineen paikalle, josta käsin maan ykkösteilaajan motiivit saavat lisävaloa. Tärkeä nosto on SKS:n julkaisuyksikön Edithin julkaisema editio Alma-näytelmästä. Varhemmat tutkijat ennen Satu Grünthalia ovat sivuuttaneet Alman keskeneräisenä, kunnes Hiltunen nyt ehättää luonnehtimaan sitä mestariteokseksi.

Romuluksen sielussa myös Hiltunen jäsentää Keskisarjan tapaan taustoja hahmotellessaan Shakespearea ruttojen, sotien ja hallitsijoiden vaihdoksissa ja toteaa hänet mestariksi muun muassa valtamekanismien kuvaajana. Shakespearen draamoissa vallasta kamppailevat ihmiset, eivät muotokuvat. Se määrittää kirjan ohjelman mukaisesti Shakespearen ajattomaksi, Romuluksen hengen valtaamaksi klassikoksi. Viestikapula Shakespearelle kulkee Plutarkhokselta, Shakespearelta taas muun muassa Kivelle.

* *

Kirjan nimihenkilöt tuijottelivat taivaalle näkyjä nähden ja suuria unelmoiden, jollakulla jopa kaukoputki apunaan. Sellainen oli symbolina huoneessaan myös tamperelaisten omalla suurella runoilijalla Eeva-Liisa Mannerilla. Hän voisi hyvin kuulua omaan sikermääni.

Hiltunen viljelee tuon tuosta kommentteinaan lyhyitä huudahduksia tai arkisanoja. Tyylillisesti ne eivät toimi, vaikka ehkä pyrkivätkin keventämään sovinnaisen tutkimuskielen juhlavuutta. Hiltunen on huolekkaasti täyttänyt kirjaansa täsmentävillä alaviitteillä. Lähteet on merkitty teoksen loppuun, mutta niihin viittaamisessa taas ei ole haluttu noudattaa systemaattista tarkkuutta. Aina ei tiedä, kuka puhuu.

Romuluksen sielu muistuttaa tässä kulkutaudin ikeessä siitä, että klassikot ovat hyvää seuraa. Teos ei hätkäytä mullistavilla löydöillä, mutta kokoaa omanlaisensa keräelmän kirjailijoita antiikin jumaltarhan mallin mukaan.

Risto Ojanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua