Kuvat: Marie Hald / Kosmos
KIRJAT | Olga Ravnin Vahalapsi on vahva kuvaus ihmisen pahimmista puolista.
”Naisten vainoaminen, kiduttaminen ja vangitseminen esiintyvät patriarkaalisen yhteiskunnan keinona hallita ei-toivottavalla tavalla eläviä.”
ARVOSTELU

Olga Ravn: Vahalapsi
- Suomentanut Sanna Manninen.
- Kosmos, 2025.
- 176 sivua.
Noitavainot 1600-luvun Tanskassa ovat hyvin tunnettu osa maan historiaa. Niihin kuuluvat vuosisadan alkupuolella käydyt, aatelisnainen Christenze Kruckowin ympärille kietoutuneet oikeudenkäynnit, joiden seurauksena ainakin yhdeksän noituudesta tuomittua naista poltettiin roviolla tai teloitettiin muuten.
Näistä tapahtumista ammentaa Olga Ravnin Vahalapsi (Kosmos, 2025).
Ravn on niittänyt arvostusta sekä kotimaassaan Tanskassa että ulkomailla, ja nyt suomennoksia on ilmestynyt tasaista tahtia: äitiyttä ja mielenterveyttä käsitellyt, Outi Mennan suomentama Minun työni (lue arvio) ilmestyi vuonna 2024, avaruusalukselle sijoittuva ja ihmisyyttä pohtiva Alaiset vuonna 2022 Sanna Mannisen kääntämänä. Samoin Mannisen suomentama Vahalapsi liikkuu feminismin ja ihmisyyden teemoissa.
Fynin saarella Nakkebøllessa asuva Christenze on naimaton, ”nuorehko, ei nuori, ehkä 36-vuotias”, ja ajattelee, ”että olisi ollut parempi syntyä mieheksi, jo lapsena. Hän tajusi että hänessä oli vauhtia ja voimaa”. Nakkebøllessa häntä aletaan epäillä noituudesta, kun hänet yhdistetään kuolleina syntyviin tai pian syntymän jälkeen kuoleviin lapsiin. Tilanteen kärjistyessä Christenze pakenee Aalborgiin, missä hän löytää ympärilleen naisyhteisön ja itselleen merkittäviä henkilöitä. Naiset tapaavat toisiaan, tekevät työtä ja juhlivat Luciaa – ja kun huhut Nakkebøllesta leviävät, kaikki tuo käy todisteina noituudesta.
Ravnin tekstissä ei ole pyhimyksiä. Naisten vainoaminen, kiduttaminen ja vangitseminen esiintyvät patriarkaalisen yhteiskunnan keinona hallita ei-toivottavalla tavalla eläviä – esimerkiksi naimattomia tai rohtoja tuntevia – naisia. Silti noituudesta syytetyt esiintyvät ennen kaikkea ihmisiä, joilla on myös vikansa: on riitoja, erityisesti ryhmän laidalla mukana olevaan papin vaimoon liittyen, ja vankityrmässä Christenze julistaa olevansa parempi kuin muut aatelisuutensa ansiosta.
Vahalasta kuvataan takakannessa kauhutarinaksi, ja osa kauhua on ihmisten itsekkäistä motiiveista alkunsa saava lumipalloefekti. Noitaoikeudenkäynti osoittaa, mitä voi tapahtuu, kun ihmiset sulkevat silmänsä siltä, että heidän teoillaan voi olla todellisia seurauksia. Yhdessä teoksen kalvavimmin ihmisyyttä kuvaavista kohdista naisia noituudesta syyttänyt kalastaja pelästyy, että tuomio todella voi olla roviolla polttaminen. ”En tajunnut, että tämä menisi näin pitkälle”, hän sanoo kuin lapsi, joka tajuaa leikeillään pahoittaneensa toisen mielen.
Paitsi proosakirjailija Ravn on myös runoilija, ja Vahalapsi heijastelee tätä vahvasti kielellisenä teoksena kuten muutkin Ravnin romaanit. Kirjan nimi tulee sen kertojana toimivasta, Christenzen valmistamasta vahalapsesta. Norjalaisen Fett-feministilehden haastattelussa Ravn kertoo, että mehiläisvahasta tehdyt vahanuket olivat eräänlaisia skandinaavisia voodoo-nukkeja eivätkä mitenkään epätavallisia romaanin tapahtuma-aikana. Esimerkiksi Kalmarin sodan aikana kuningas Kristian IV epäili ruotsalaisten käyttäneen vahanukkeja häntä vastaan.
Kertoja-vahalapsella ei ole silmiä, vaan se kertoo esimerkiksi eri eläinten tai ruumiinosien välittämien havaintojen kautta:
”Ja minä olin kuninkaan korvassa, ja minä olin kuninkaan suussa, ja minä olin kuninkaan heiluvassa hampaassa ja hänen maksansa elohopeassa, ja minä kuulin sen.”
Vahalapsi on näin läsnä kaikkialla ja kuitenkin samalla etäällä naisista: se asettuu lukijan kanssa yhtä lailla ulkopuoliseksi tarkkailijaksi ja kauhun todistajaksi.
Aisteilla leikittely taipuu myös taidokkaiksi kielellisiksi kokeiluiksi. Yksi teoksen vaikuttavimpia kohtia on, kun vankilan pimeydessä kuuluu vain ääniä:
”Kasemateissa joku sanoi: Sinun kätesi pimeässä on hyvin pehmeä. Kasemateissa joku sanoi: Me olemme elossa. Olemme yhä elossa. Kasemateissa joku sanoi: Haluatko muuttua näkymättömäksi? Me olemme elossa, joku sanoi. En näe mitään, joku sanoi. Me olemme elossa. Täällä haisee palaneelta, joku sanoi.”
Mannisen käännös tavoittaa kielellisen rikkauden hienosti, ja henkii sen ruumiillisuutta.
Vahalasta puhuttelevampaa muistomerkkiä on vaikea kuvitella noitavainojen uhreille.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvänmielen lätkäromanssi nuorille ja miksei vanhemmillekin – arviossa Annukka Salaman Sulamispiste
KIRJAT | Ylöjärveläinen Oliver hiihtää kilpaa, mutta hänen todellinen intohimonsa on jääkiekko, jota poika harjoittelee salaa läheisen avolouhoksen jäällä.
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.
Esikoisromaani palaa koronakevääseen ja etätyösuositusten aikaan – arviossa Tuula Salovaaran Tuija-aidan vanki
KIRJAT | Romaanin pääjuonen herkullinen potentiaali hautautuu loputtomiin yksityiskohtiin, takaumiin ja sivujuoniin.
Työn ja ihmisyyden puristuksessa – Risto Havunen kirjoitti oppaan uupumuksen torjuntaan johtajille ja esihenkilöille
KIRJAT | Johtamispuhe korostaa myötätuntoa, osallisuutta ja valmentavaa otetta, mutta esihenkilön vastuu ja kuormitus eivät ole kadonneet minnekään.







