Silja Järventausta. Kuvat: Heli Sorjonen / Teos
KIRJAT | Runoilija Silja Järventaustan kuudes runokokoelma jättää kriitikon ihmettyneeseen tilaan. Järventaustan notkea tapa käyttää kieltä ei kunnioita totunnaisia käytäntöjä, vaan raivaa estoitta omaa tietään sanojen juurakoissa.
”Runous on tietysti usein korostetusti kiinnostunut siitä miten sanotaan. Järventaustan runous aivan erityisesti.”
ARVOSTELU
Silja Järventausta: Iltapäivä isolla kirjaimella
- Teos, 2022.
- 90 sivua.
Silja Järventausta (s. 1977) on suomalainen runoilija, jonka esikoisteos Patjalla meren yli ilmestyi vuonna 2006. Yhteensä Järventaustalta on ilmestynyt kuusi runokokoelmaa, kaikki Teoksen julkaisemina. Esikoiskokoelma oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittajaksi. Ehdokkuuksia on tullut myös Tanssiva karhu -palkinnosta ja Einari Vuorela -palkinnosta, ja kokoelma Hyvän yön puisto (2012) voitti Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuuspalkinnon.
Luin aiemmin keväällä Järventaustan runokokoelman Liputettu päivä, joka ei osunut omaan runomakuuni oikeastaan laisinkaan. Olin kuitenkin varannut kirjastosta Järventaustan uuden Iltapäivä isolla kirjaimella -kokoelman (Teos, 2022), joten päädyin antamaan Järventaustan omintakeiselle ilmaisulle vielä toisen tilaisuuden. Ehkäpä toisesta teoksesta pääsen paremmin kiinni Järventaustan tapaan sanoa.
Valitettavasti en päässyt, joten kolmatta yritystä ei taida enää tulla. Kokemus tämän tuoreen kokoelman kanssa oli hyvin samankaltainen kuin edellisellä yrityksellä: Järventaustan ilmaisu on tässäkin samalla tavalla omaleimaista, reippaan elliptistä ja vapaasti assosioivaa. En siis pysy mukana. Paikoin tunnen harovani jotain kiehtovaa aivan käsien ulottuvilla, mutta sitten Järventausta vääntää sanataikinaansa sellaiselle kiepille, että merkitys vetäytyy liian kauaksi.
Järventaustan käyttämät tyylikeinot ovat monipuolisia ja omalla tavallaan kiehtovia. Paljon on epätavanomaista ilmaisua: ”Lunta kallistuu häneen”, ”Ikkunalla sähäköityy taimi”, ”Mikä ettei tapahtuu”.
Paljon jää sanomatta: ”Ääntämykseni ei parane kieliopissa, mutta lauseeni kuulostaa”, ”Vertailun vuoksi erotan”.
On hyvin vapaata assosiointia ja merkityksissä liukumista: ”Katokset huutavat, tuulee, tulevat pois, lähtekää pois”.
Joskus Järventaustan muotoiluissa on kuitenkin jotain hyvin kiehtovaa ja osuvaakin. Vaikkapa tässä:
”Siellä sitä on. Täällä ei enää ole. Joki oivaltaa rannassa mutkat, itsensä, toteutuksen ja alkaa ulista pajupillin tuntuista juoksutusta tielle päin. Minua hymyilyttää, että se on totta hänen sanoessaan niin.”
Runous on tietysti usein korostetusti kiinnostunut siitä miten sanotaan. Järventaustan runous aivan erityisesti: teksti tuntuu jatkuvasti koettelevan, voiko näin sanoa, ja näin, ja näin, ja entäs tällä tavalla sitten?
Kielen käytäntöjen rajoja naputtelevan kokeellisen kirjallisuuden ystävät ja ilmaisumuotojen rajojen rikkojat voivatkin olla kotonaan Iltapäivä isolla kirjaimella -kokoelman teksteissä. En ihmettele ollenkaan, että juuri Mahdollisen Kirjallisuuden Seura on nähnyt Järventaustan runouden palkitsemisen arvoiseksi. Minut Järventaustan absurdiuden rajalla keikkuva verbaliikka jättää kuitenkin toistamiseen raapimaan päätäni väärällä tavalla hämmentyneenä.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suosittu rikossarja loppuu hämmentävästi – arviossa Arttu Tuomisen Lavastaja
KIRJAT | Arttu Tuominen toi Porin suomalaisten dekkarikaupunkien kartalle ja kaupungissa ollaan siitä ylpeitä eikä ihan suotta.
Sirpa Pääkkösen pohjalaiskirja sisältää totista historiaa ja kevyttä tarinointia
KIRJAT | Pohjalaisuudesta monelle tulevat mieleen jussipaidat, helavyöt, Juha Mieto ja tietysti lakeudet. Nämä kaikki ja paljon muuta mainitaan myös Sirpa Pääkkösen teoksessa.
Mitä tapahtuu, kun luontosuhde murtuu? Arviossa Siiri Enorannan Keuhkopuiden uni
KIRJAT | Fantasian ja barokin yhdistyessä piirtyvät peruukeissaan esiin siivelliset puuihmiset, jotka ovat menettäneet kykynsä lentää.
Juuri nyt on oikea aika lukea masentavia totuuksia EU-johtaja Orbánista – arviossa Unkarilaisen autoritarismin nousu
KIRJAT | Unkarin pitkä ja vaiherikas historia on otollinen kasvualusta yksinvaltiudelle, ilmenee tutkija Heino Nyyssösen ajankohtaisesta tietoteoksesta.