Katja Ketun odotettu Ismo Alanko -elämäkerta ei lunasta potentiaaliaan ja jättää suttuisen jälkimaun

Kuvat: Tero Ahonen / Johnny Kniga

Ismo Kullervo Alanko on vuonna 1960 Keravalla syntynyt, lapsuutensa ja nuoruutensa Joensuussa viettänyt lauluntekijä, laulaja, muusikko ja monitaiteilija, josta on vuosikymmenien aikana kasvanut yksi suomirockin kestävimmistä ja uudistumiskykyisimmistä kiintotähdistä. Musiikkiluokasta Alanko löysi oman luovuuden turvasatamansa, teini-iässä sellonsoitto vaihtui moninaisiin rokkibändeihin.

Hassisen Koneen menestyksen myötä Alangosta kasvoi monien käänteiden ja yhtyeiden jälkeen suomalainen Rokin Kreivi. Laulava runoilija. Kansakunnan tunteiden tulkki. Suomirockin rääväsuu. Sielun Veljien tuomasta samaani-leimasta Alanko ei perusta.

Ismo Alanko on alusta lähtien ollut tarpeeksi luova ja rohkea luopumaan hyväksikin koetusta kaavasta, jos uudenlainen lähestymistapa on tuntunut oikeammalta. Ismo pisti telakalle Hassisen Koneen, yhden maan valovoimaisimmista yhtyeistä, kun Sielun Veljissä toteutunut idea tasa-arvoisemmasta mantramaisesta prosessista alkoi puskea pinnalle. Kun Suomi putos puusta -sooloesikoisen kaurismäkeläinen rakennemuutos vaihtui menestyksestä huolimatta Jäätyneiden laulujen konemusiikkikokeiluihin.

Riippumatta yleisön mielipiteistä tai pohjalla olevasta menestyksestä Ismo Alanko on koko uransa ajan uskaltanut ottaa askeleen tuntemattomaan. Juuri sen takia Alangon hahmo on äärimmäisen kiinnostava ja ajatus elämäkerrasta kiehtova.

* *

Kari Hotakainen ja Kimi Räikkönen. Jari Tervo ja Vesa-Matti Loiri.

Tunnustettu kirjailija syventymässä koko kansankunnan kiintotähteen on osoittautunut toimivaksi kaavaksi, mutta aivan yhtä menestyksekkäästi eivät Katja Kettu ja Ismo Alanko onnistu sitä valitettavasti jatkamaan. Ketun kirjassa ei synny kunnollista dialogia eivätkä erilaiset näkökulmat kohtaa. Harvinaisen suttuisesti taitettu ja viimeistelty teos jää liikaa artistisankarin yksipuoliseksi muistelemiseksi.

Vaikka Kettu on haastatellut kirjaa varten lähes neljääkymmentä Alangon lähipiiriläistä, eivät heidän näkemyksensä tahdo nousta tekstistä esille. Lähes kaikkea tehtyä katsotaan ilman sen suurempaa kritiikkiä. Lopputulos on massiivinen ja itseään toistava monologi, yhden ihmisen puuduttava näkemys urastaan ja elostaan.

On kirjassa toki hyvääkin. Hassisen Koneen, Sielun Veljien ja monien muiden Alangon yhtyeiden ja produktioiden kautta tapahtuneet ”nahanluonnit” Alanko käy Ketun kanssa läpi järjestelmällisen kronologisesti, toki lähinnä omasta näkökulmastaan. Kettu tekee tiivistelmää elämäntilanteesta ja siihen liittyvistä ajankohtaisuuksista sekä eri tuotoksista, joita Alanko kommentoi nykypäivän silmin. Etenkin vanhojen kappaleiden käyminen läpi nykyisin korvin antaa lukijalle paljon tietoa kappaleiden taustoista ja Ismo Alangon sisäisestä maailmasta.

* *

Prosessin aikana tapahtuneesta mittavasta karsinnasta huolimatta kirjajärkäle on edelleen varsin massiivinen tietolaari. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea hätäisen tuntuisessa karsimisessa on jätetty pois ja millaisia näkökulmia kirja olisi voinut esittää. Elämäkerta ei nykymuodossaan onnistu vastaamaan potentiaaliinsa, vaikkei täysin toivoton tapaus olekaan. Etenkin pidemmälle päästäessä Ketun kielikuvat ja oma ääni tuntuvat pääsevän paremmin esille. Kitaristi Timo Kämäräisen analyysi Alangon sävellysmaneereista on mukava bonus.

Suurin kysymys lienee: miten näin viimeistelemätön ja näin paljon virheitä sisältävä teos on päässyt tarkastuksesta läpi? Onko tarve saada odotettu läpileikkaus rakastetun artistin elämästä joulumarkkinoille niin painava, että puolivillainen viimeistelykin kelpaa?

Toivon, että Ismo Alankoa tarkasteltaisiin vielä joskus monipuolisemmastakin näkökulmasta. Suomalaisen rockin kameleonttimainen kestomenestyjä ansaitsisi sen, eikä mahdollisten kriittisempienkään äänenpainojen luulisi vuosikymmenien jälkeen enää juuri hätkäyttävän. Nykymuodossaan Ketun kirja on pettymys.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua