Käsi ylös – kuka haluaa elää ikuisesti? Tiina Raevaara käsittelee tietoteoksessaan ikuisen nuoruuden ja kuolemattomuuden tavoittelua

Kuvat: Toni Härkönen / Like

Tiina Raevaaran Ikuisen elämän lyhyt historia – Kuinka taistelemme kuolemaa ja vanhuutta vastaan -kirjassa (Like, 2024) on kuusi osaa ja näiden alla yhteensä 37 alaotsikkoa. Kirjailija käsittelee teoksessaan kuolemaa, kuolemanpelkoa ja ikuisen elämän havittelua mutta myös esimerkiksi transhumanismia, maksimaalisen terveyden tavoitteluun liittyviä villityksiä, terveydenhuollon kysymyksiä, etiikkaa ja ihmisten eriarvoisuutta.

Tarinallisuus on yksi nykytietokirjallisuuden trendeistä, ja monesti se onkin toimiva muoto, niin myös tässä teoksessa. Ikuisen elämän lyhyt historia koostuu kiinnostavasta asiasta, sujuvasta kerronnasta ja hyvästä kielestä. Välillä Raevaara käsittelee monimutkaisiakin tieteellisiä asioita, mutta esittelee niitä kansantajuisesti.

Kirjailija tuo teokseen paljon myös itseään: omaa tekemistään, rutiinejaan, liikuntasuorituksiaan ja pelkojaan. Hänen tuskitteluunsa ajan vinhasta kulumisesta, kaiken keskeneräisyyden ja kiireen tunnusta sekä kuolemanpelosta on helppo yhtyä.

Mutta miksi me pelkäämme kuolemaa ja milloin sen pelkääminen on alkanut?

”Mesopotamian ravinteikkaan mudan voimalla ovat syntyneet maanviljelys, kotieläinten kasvatus, keskittynyt asutus ja lopulta kaupunkivaltiot, kirjoitustaito ja useat uskonnot. Syntyikö siellä myös kuolemanpelko?”

Ihmiset pelkäävät kuolemassa erilaisia asioita, ja toisaalta pelätään myös aikaa kuoleman lähestyessä.

”Kuolemaa enemmän tunnutaan pelkäävän avuttomuutta ja oman määräysvallan hiipumista.”

Tarvitsemmeko teknologiaa vai toisia ihmisiä?

”En löydä yhtään juttua, jossa pohdittaisiin, miksi elinikää olisi pidennettävä tai onko se edes tavoiteltava asia. Jutut on kirjoitettu ihmisille, joille eliniän pidentäminen on itsestään selvä tavoite. Se on lukijoiden ja tekijöiden yhteinen arvo, jota ei tarvitse selitellä.”

Ihmisen pidentyneestä eliniästä puhutaan kuitenkin monesti ristiriitaisesti paitsi hienona saavutuksena myös ongelmana. Ongelmahan – tai haaste – ei varsinaisesti ole pitkään eläminen sinänsä vaan hoivan tarve elämän loppupäässä. Pitkään terveenä eläminen itse asiassa on enemmänkin ratkaisu ongelmaan, jos ihminen pystyy mahdollisimman pitkään olemaan hyödyksi muille ihmisille sen sijaan että vaatisi muiden työpanosta.

Ihmisen elinikä voi kasvaa vain loppupäästä, vain vanhuutta voi tulla lisää. Silti ”toistaiseksi pitkän elämän tavoittelu on ollut ennen kaikkea halua pidentää nuoruutta tai korkeintaan keski-ikää”. Länsimaisessa kulttuurissa vanhuus ei ainakaan tällä hetkellä ole oikein huudossa. Maapallon niin sanotuilla sinisillä vyöhykkeillä, joissa yhteisön merkitys on suuri, on toisin.

”Sinisillä vyöhykkeillä elää silminnähden vanhentuneita, ryppyisiä, kumarassa kulkevia, kävelykeppiin nojaavia mutta iloisia ihmisiä.”

Ihminen tarvitsee yhteisöä ja kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa voidakseen hyvin. Yksinäisyys altistaa erilaisille sairauksille.

”Siksi on merkillinen paradoksi, että maailmassa kehitetään niin paljon teknologiaa, joka vie ihmistä poispäin siitä, mikä arkijärjellä ajateltuna olisi meille luontaista ja hyväksi.”

Nykyaika tarjoaa yhä enemmän mahdollisuuksia välttyä aidoilta ihmiskontakteilta: asiakaspalvelu hoituu netissä ja ruuan voi tilata kotioven taakse.

Olemmeko matkalla kohti kuolemattomuutta?

”Briteissä vuonna 2018 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan vain 21 prosenttia ihmisistä haluaisi elää ikuisesti.”

Vain? Minusta prosenttiluku on aika suuri. Ymmärrän pitkän elämän toiveen, mutta että ikuisesti! Ikuisuus on melko pitkä aika. Eikö jossain vaiheessa alkaisi tuntua, että kyllä tämä touhu nyt on jo nähty? Ehkä parin sadan, tuhannen tai kymmenen tuhannen vuoden jälkeen jo todenteolla alkaisi puuduttaa loputon elossa oleminen. Tai voihan olla, että vasta sitten kaikki lähtisi rullaamaan mallikkaasti, oppisi viimein olemaan toistamatta samoja virheitä ja elämän todellinen tarkoitus kirkastuisi. Mene ja tiedä!

Monen uskonnon myyntivaltti on lupaus ikuisesta elämästä kuoleman jälkeen. Tieteen taas toivotaan tarjoavan ikuista elämää ilman kuolemista.

Ainakaan toistaiseksi tiede ei vielä ole päässyt niin pitkälle, että ihmisillä olisi mahdollisuus valita kuolemattomuus, mutta tätä tavoitetta on lähestytty: monia aiemmin kuolemaan johtaneita sairauksia osataan jo parantaa ja koko ajan etsitään kiivaasti uusia keinoja estää ja hoitaa sairauksia, kuten verenkiertoelinten sairauksia, syöpiä ja muistisairauksia, jotka edelleen tappavat ihmisiä. ”Hitaasti, tutkimus ja käypä hoito -suositus kerrallaan, sitä keskiarvoa, minkä ikäisenä ihmiset näihin kuolevat, hinataan myöhäisemmäksi.”

Mitä jos oppisimme tarttumaan hetkeen?

Lukiessaan rikkaiden mahtimiesten haastatteluja Raevaara törmäsi sanontaan: ”Nuoret haaveilevat olevansa rikkaita ja rikkaat nuoria.”

Jotkut hyvin rikkaat ihmiset ovat valmiita maksamaan valtavia summia paitsi mahdollisimman nuorekkaana pysymisestä ja itsensä kaikenlaisesta parantelusta myös ikuisen elämän mahdollisuudesta.

Nuoruus ja kuolemattomuus ovat iso bisnes, koska nämä tuotteet ovat sitä, mitä ihmiset haluavat ostaa. Methuselah-säätiö on luvannut, että vuoteen 2030 mennessä ”90 on uusi 50”. Maailmassa on myös yrityksiä, jotka myyvät kryoniikkapalvelua kuolleiden ihmisten säilömiseen. Kylmissä kammioissaan ihmiset viettävät iäisyyttään, kunnes heidän henkiin herättämisenä jonakin päivänä on mahdollista tai, mikä todennäköisempää, palvelun myynyt yritys lakkaa olemasta.

Jos rahaa on loputtomasti, ihminen voi ostaa kaikenlaista, mutta toistaiseksi vielä ei kuolemattomuutta, joten ehkä se saavuttamattomuudessaan on juuri tavoite, jota kohti on pyrittävä.

Mutta muutkin kuin rikkaat haluavat terveyttä, hyvinvointia ja pitkää ikää. Oma hyvinvointi on edes jossain määrin asia, johon yksittäinen ihminen voi vaikuttaa. Ihminen voi tehdä valintoja, jotka kasvattavat todennäköisyyttä pitkään ja terveeseen elämään. Mutta on myös paljon asioita, jotka tulevat enemmän tai vähemmän annettuina. Ja valintojammekaan emme tee samalta viivalta.

Eri aikoina tarjoillaan erilaisia keinoja pidentää elämää. Milloin on innostuttu antioksidanteista, milloin telomeereistä tai sirtuiineistä. Oli yksittäinen ihmeaine tai -asia mikä tahansa, usein siihen linkittyy ohjeet syödä monipuolisesti ja kohtuullisesti, harrastaa liikuntaa, nukkua riittävästi sekä välttää tupakointia, liiallista alkoholinkäyttöä ja stressiä. Näistä suosituksista ollaan melko yksimielisiä.

Stressin välttäminen lienee monelle vaikeinta. Ihmisen taakkana on murehtia sekä menneitä että tulevia. On vaikeaa keskittyä vain juuri nyt elettävänä olevaan hetkeen. Sitä monet kuitenkin pitävät tavoittelemisen arvoisena ja siksi harrastavat esimerkiksi meditaatiota tai joogaa, jossa pyritään olemaan mahdollisimman läsnä hetkessä, tai tatuoivat ihoonsa – kuin muistutukseksi – ”Carpe diem”.

Sari Harsu

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua