Kaksitoista kompromissia Tallinnassa – arviossa Sergei Dovlatovin Kompromissi

Kompromissi (Idiootti, 2021) on jo viides Sergei Dovlatov -suomennos. Idiootti-kustantamo jatkaa upeasti ”modernien klassikoiden” sarjaansa, sillä tuon arvonimen Neuvostoliitosta aikanaan New Yorkiin emigroitunut kirjailija hyvin ansaitsee.

Meikäläiset, Matkalaukku, Haarakonttori ja Ulkomuseo ovat valloittavia pienromaaneja, jotka julkaistiin ensi kerran vasta Amerikassa. Niissä Dovlatovin ironia ja satiiri hersyy, poukkoilee ja kukoistaa omalla erikoisvenäläisellä tavallaan.

Kompromissi on eräänlainen täydennysosa aikaisemmalle elämäkertatuotannolle. Suomentaja on vaihtunut, mutta laatu ja taso säilynyt entisellään: Pietarissa pitkään asunut, Kiteeltä kotoisin oleva kirjailija-suomentaja Päivi Nenonen on täydellisen kaksikielinen ja niinpä katusanastokin on hienosti hallinnassa! Suomennoksessa on myös monisivuinen Huomautuksia-osuus, jossa termit ja nimet saavat tarkemman selityksen.

* *

Sergei Dovlatov (1941–1990) asusteli 1970-luvulla Pietarin ohella myös muutaman vuoden Tallinnassa. Työt olivat sekalaista journalismia, aina juopottelujaksojen ja potkujen välissä, eikä kirjailija nytkään turhaan kehu, jos ei säästäkään itseään.

Kirjailijana Dovlatov on tyylistään tinkimätön, mutta joutui selvästi lehtimiehenä tekemään henkensä pitimiksi myös tyypillisiä ”hallitun skitsofrenia-ajan” kompromisseja. Ei ole nimittäin epäilystäkään siitä, etteikö Kompromissi olisi sopivasti höystettyä Dovlatov-autofiktiota!

Lehtimiesuran kompromissit liittyvät työtehtäviin Sovetskaja Estonija– ja Vetsherni Tallinn -nimisissä julkaisuissa vuosina 1974–1976. Lehdet olivat tiukasti Viron, siis Neuvosto-Eestin Kommunistisen puolueen käsissä. Pikkutarkka sensuuri puuttui tuon tuostakin Dovlatovin tapaisten kurittomien kynäilijöiden tuotoksiin.

Pääsääntöisesti Sergei Dovlatovkin sai tehtäväkseen vain toisarvoisia teemoja ja teki lehtijutut vikkelästi, jotta pääsisi kuvaajansa kanssa lähimpään kapakkaan nauttimaan vähät ansaitsemansa ruplat. Joskus maksettiin enemmänkin, jos esimerkiksi Sovetskaja Estonijan luottotoimittaja ei paikalle ehtinyt, mutta Dovlatovin kohdalla teksti tarkastettiin aina huolella. “Uudelleenkirjoittaminen” ja hylkääminenkin oli tavallista – ja johti usein väliaikaisiin irtisanomisiin.

* *

Jokainen kompromissijuttu on lukemisen arvoinen, mutta esimerkiksi mestarilypsäjä Linda Peipsin tapaus, tuo järjestyksessä 8. kompromissi, tekaistu ja masinoitu “kirjeenvaihto” itsensä Leonid Brezhnevin kanssa, on kyllä parasta Dovlatovia. Erityisesti mieleen jää lehtimiehen ja kuvaajan vaiherikas vierailu lähikylän kolhoosin navetassa ja juhlat komsomol-nuorten parissa puolueosaston pienessä bungalovissa.

Tai ehkä sittenkin huikein eli 11. kompromissi sattuu hautajaisissa, ruumiin vaihtuessa hetkellä, jolloin ”Tallinna jättää jäähyväiset Hubert Ilvekselle” eikä kukaan muu ehdi paikalle vainajaa pukemaan kuin aina valpas, joko nousuhumalainen tai kevyesti krapulainen Sergei Dovlatov!

Pentti Stranius

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua