Jotta emme unohtaisi – Anne Sebban Auschwitzin orkesteri on tärkeä muistutus

Kuvat: Serena Bolton / Like

Auschwitz-Birkenaun keskitysleireissä toimineista orkestereista aloittivat ensin miesorkesterit: Lagerkapelle ja ykkösleirin sinfoniaorkesteri. Näistä ja myös naisten orkesterista on jo aiemmin kirjoitettu useita kirjoja ja tehty elokuvia. Useimmat valottavat orkesteria jonkun sen jäsenen kautta, kuten myös suomeksi ilmestyneet Auschwitzin tyttöorkesteri (Librum, 1981) ja Auschwitzin naisorkesteri (Minerva, 2021; lue Anne Välinoron kirjoittama arvio).

Brittiläisen historioitsijan ja toimittajan, Anne Sebban Auschwitzin orkesteri – Keskitysleirin soittajattaret (suom. Juha Ahokas; Like, 2026) pyrkii olemaan yleisesitys Auschwitzin keskitysleirillä toimineesta naisorkesterista, tai paremminkin tyttöorkesterista. Sebba onnistuukin tehtävässään aivan kelvollisesti. Hän on käyttänyt lähteinään aiemman keskitysleirikirjallisuuden lisäksi kahden vielä elossa olleen orkesterin jäsenen haastatteluja. Viulisti ja soitintaja Hilde Grünbaum oli aivan viime hetken informantti, sillä hän kuoli 101-vuotiaana vuonna 2024, satavuotias sellisti Anita Lasker on yhä voimissaan.

Ikään kuin näytelmän kulisseiksi Sebba onnistuu tekstissään kuvaamaan yleisemmin Euroopan puoleisen maailmansodan tapahtumia ja niiden vaikutuksia keskitysleirien arkeen.

Kirjaa lukiessani muistin oman kouluaikani, sen mitä sain kuulla toisesta maailmansodasta. Kaikki vähäinen tieto liittyi rintamataistelujen etenemiseen. Käsite keskitysleiri tuli toki tutuksi, mutta kokonaiskuvaa sodasta en voinut kouluopetuksen perusteella mitenkään muodostaa.

Tyttöorkesterin historiikkiin perehtyessäni tajusin nyt muun muassa, että kun suomalaiset sotilaat viettivät vuosina 1942 ja 1943 Itä-Karjalassa lokoisia päiviä puhdetöiden ja opintojen parissa, samaan aikaan Euroopan keskitysleirit täyttyivät entistä kiihkeämpään tahtiin juutalaisista, kommunisteista, homoseksuaaleista, vastarintaihmisistä, romaneista ja kehitysvammaisista. Tuhoamisleirien toiminta tehostui.

Lopulta, kun Saksan häviö oli näkyvissä, itäisten leirien väestö pakotettiin ”kuolemanmarsseille” kohti Saksan sisäisempiä osia, jotta leirien todellisuus ei olisi voittajan silmien edessä.

* *

Naisorkesteri oli kummajainen. Sen runsaan vuoden toiminta-aikana siinä soitti ja lauloi nelisenkymmentä keskitysleirivankia, pääasiassa teini-ikäisiä tyttöjä. Osa oli täysiä amatöörejä, osa taas oli musisoinut 1930-luvulla ammattimaisesti. Soitinvalikoima oli mitä takavarikoiduista omaisuudesta sattui löytymään: nokkahuiluja, huiluja, harmonikkoja, lyömäsoittimia, kitaroita, viuluja, mandoliineja, loppuaikoina sekalaiseen seurakuntaan saatiin myös flyygeli.

Orkesteri sai alkunsa itävaltalaissyntyisen vartijan, Maria Mandlin, halusta saada itselleen lisää vaikutusvaltaa ja samalla tyydyttää omaa musiikinnälkäänsä. Alkuvuonna 1943 Mandl päätti, että miesvankien lailla naisten oli aika saada oma orkesteri. Kunnon natsin tavoin Mandl uskoi, että musiikilla pystyi vaikuttamaan massoihin.

Orkesterin tuli soittaa marsseja aikaisin aamulla, kun vangit lähtivät työhön. Se soitti, kun junista purkautui uusia krematorioon rahdattavia lasteja. Tason noustua pidettiin SS-virkailijoille sunnuntaikonsertteja.

Soiton vaikutus oli kahtalainen: monet vangeista pitivät musiikin kuulemista irvokkaana, joillekin saapujille musiikki viesti siitä, ettei kaikki voi olla huonosti paikassa, jossa kuulee kaunista musiikkia.

Orkesteriin pääseminen oli vangeille lottovoitto. Orkesterin jäsenten ei tarvinnut käydä päivittäisessä ruumiillisessa työssä, he saivat hieman enemmän ravintoa ja yksityisyyttä kuin tavalliset vangit. Musiikkiparakkiin muurattiin jopa tulisija, jotta soittimien kunto säilyisi paremmin. Tosin leireissä jyllänneet sairaudet, etenkin lavantautiepidemia, eivät säästäneet muusikoitakaan. Mutta vain muutama orkesterin jäsenistä kuoli leirillä.

* *

Anne Sebba antaa ansaitusti paljon tilaa orkesterin toiselle kapellimestarille, viulisti Alma Rosélle (1906–1944). Rosén setä oli säveltäjä ja kapellimestari Gustav Mahler. Alman oma perhe kuului maallistuneisiin juutalaisiin. Jo 1930-luvun alussa Alma Rosé oli perustanut vain naisille tarkoitetun orkesterin Wiener Walzermädelnin, jonka kanssa hän kiersi Eurooppaa.

Alma Rosén vimmainen tavoite Auschwitzissa oli saada aikaan korkeatasoista musiikkia ja samalla pelastaa kuolemalta niin monta naista kuin mahdollista. Tässä hän onnistui, vaikka itse kuolikin leirissä todennäköisesti ruokamyrkytykseen. Rosé oli eräällä tavalla leirihallinnon luotettu, toisaalta hän saattoi tehdä hiljaista vastarintaa aloittamalla varmoissa olosuhteissa natsien kieltämän säveltäjän, Felix Mendelssohnin, e-molliviulukonserton.

* *

Viimeiset keskitysleirivangit alkavat olla poissa kertomasta todistajanlausuntojaan. Suomessakin on saatu viimein kalenteriin Holokaustin uhrien muistopäivä (27.1.). Ja vaikka maailma yhä täyttyy erilaisista pahuuden leireistä, on tieto viime vuosisadan hirvittävimmästä tapahtumasta säilytettävä. Siitä Auschwitzin orkesteri on osuva muistutus.

Marja Mustakallio

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua