Yksityiskohta kirjan kannesta. Kuva: Minerva
KIRJAT | Jean-Jacques Felsteinin Elsa-äiti joutui Auschwitziin 1943 ja siitä edelleen Bergen-Belseniin ja Birkenauhun. Auschwitzin naisorkesterissa hän soitti toista viulua.
”Elävästä musiikista tuli kääre ja käyttöarvolupaus, eräänlainen mainos Auschwitzin järjettömille tapahtumille, jotka natsien oli välttämätöntä suorittaa pysyäkseen pyöveleinä.”
ARVOSTELU
Jean-Jacques Felstein: Auschwitzin naisorkesteri
- Suomentanut Susanna Hirvikorpi.
- Minerva, 2021.
- 220 sivua.
Toisen maailmansodan Saksan karmeuksia pohdittaessa nostetaan usein esiin kysymys siitä, miten maa, joka kykeni tuottamaan Beethovenin, Bachin ja Brucknerin kaltaisia musiikin mestareita, suoritti ihmisrodun jalostusta ja teurasti viattomia varta vasten suunnitellussa tappokoneistossa.
Natsien kuolemanleirillä Auschwitzissa tarvittiin nimenomaan elävää musiikkia, että pääpyövelit saivat rivit kulkemaan ja itsensä uusinnettua kaasukammioon ohjattaviin lasteihin.
Musiikki antoi ryhdin ja voimaa. Musiikista tuli kääre ja käyttöarvolupaus, eräänlainen mainos leirin järjettömille tapahtumille, jotka natsien oli välttämätöntä suorittaa pysyäkseen ruodussa.
Musiikkia soittamaan valittiin satakunta muusikkoa tai soittamista harrastavaa niin miesten kuin naistenkin puolelta.
Naisilla ja miehillä oli omat orkesterinsa. Auschwitzin naisorkesteria johtamaan valittiin Alma Rose, kunnianhimoinen muusikko ja Gustav Mahlerin sisaren tytär.
Alma tajusi nopeasti, että vain olemalla yhtä pedantti, tiukka ja määrätietoinen kuin muusikko siviilissä on, voi selviytyä jotenkin tulematta heti hulluksi tai yrittämättä itsemurhaa.
Oli tehtävä musiikkia mahdollisimman arvokkaasti, kurinalaisesti ja muuta ajattelematta.
Musiikki johti, eivät natsit.
Auschwitzin naisorkesterin jäsenet koottiin leirille tulleista teini-ikäisistä tytöistä ja joistakin täysi-ikäisistä. Tytöt pelastivat ystäviään ja tuttaviaan varmalta kuolemalta vihjaamalla kapoille näiden soittotaidoista.
Jotkut olivat täysiä harrastajia, mutta oveluudella sovituksiakin tekevä Alma väitti tarvitsevansa juuri tietyn instrumentin hallitsevaa jäsentä kokoonpanoon.
Naisorkesterinsa jäseniltä Alma vati piinaavaa kuria ja mielen tyhjennystä. Vain niin saattoi edetä päivästä toiseen kuolemanleirissä.
* *
Jean-Jacques Felsteinin äiti Elsa joutui Auschwitziin 1943 ja siitä edelleen Bergen-Belseniin ja Birkenauhun. Auschwitzin naisorkesterissa hän soitti toista viulua.
Kaiken tämän poika sai tietää vasta äitinsä kuoltua 1966.
Elsa sai syövän, mikä on ollut hyvin monien keskitysleiriltä selvinneiden kohtalo. Traumaattiset kokemukset ovat koteloituneet sairaudeksi, joka syö elimistöä hallitsemattomasti.
Elsa oli sukulaisten mielestä hiljainen sivustakatsoja, joka aina ajatteli mieluummin muita kuin itseään. Sukulaiset suojelivat Elsaa jopa tämän omalta ainoalta pojalta.
Jean-Jacquesille äiti on mysteeri, etäinen marttyyri, joka koko rauhan ajan pakenee kaikkia ja kaikkea. Epäonnistuneen liiton jälkeen hän muuttaa Belgiasta Saksaan Kölniin ja perustaa sinne kauneussalongin, sitten Yhdysvaltoihin uuden puolison perässä.
Pieni lapsi jää vanhaan kotiin sukulaisten suojaamana ihmettelemään ja kaipaamaan.
Äidillä on vanha viulu ja kaksivuotinen kauhujen vaihe, josta ei koskaan puhuta. Äidin vanhemmat ja lähisuvun jäseniä on jäänyt Auschwitziin, haihtunut savuksi.
* *
Felsteinin äidinkaipuu, halu selvittää tämän kohtalo ja vapauttaa itsensä äidin varjosta, vie hänet matkoille tapaamaan naisorkesterin elossa olevia jäseniä.
Hän käy Belgiassa, Ranskassa, Puolassa, Yhdysvalloissa ja Israelissa. Elsan muistavat puhuvat hänestä rakastavasti ja kaikkea muuta kuin sivustakatsojana. Äiti alkaa saada piirteitä ja kahden vuoden leiriaika yksityiskohtia.
Felstein kuvaa paljon kerrattuja leirikokemuksia etuoikeutettujen ja siitä ikänsä myös syyllisyyttä kokeneiden kautta.
Orkesterilaiset saivat hiukan parempaa ruokaa, puhtaat vaatteet ja oikeuden päivittäiseen suihkuun.
Mutta he olivat myös niitä, jotka näkivät joka päivä portilla soittaessaan keltaisten liekkien lyövän krematorion piipusta, kaasukammioon menevien jaot ja jonot ja nääntyneiden rivit kohti työmaita.
He olivat todistajia, rytmittäjiä ja osa koneistoa, selviytyäkseen.
* *
Felstein alkaa tajuta orkesterilaisten piinan ja äitinsä vaitiolon.
Hän syntyy itse vuonna 1948. Hänkin kuuluu niihin, joiden ei natsien ideologian mukaan olisi pitänyt syntyä.
Kierros äidin orkesteriystävien luona puhdistaa kertojan mieltä, armahtaa hänet. Felstein, itsekin muusikko, työskentelee nykyään lastensuojelutyössä erityisopettajana.
Kirjan ote on hyvin eläytyvä ja Felstein erittelee näkemäänsä terapeutin johdonmukaisuudella. Monien orkesterilaisten kuuleminen ei tuo kuitenkaan mitään järisyttävän uutta äidin persoonaan.
Anne Välinoro
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
