Jokainen meistä on himoittua dataa – Petteri Järvinen jaksaa yhä takoa järkeä huolettoman nettisurffailijan päähän

26.01.2022
JärvinenDigiajan

Kuvat: Veikko Somerpuro / Tammi

KIRJAT | Tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen on kirjoittanut yli 30 kirjaa tietotekniikasta. Järvisen tuoreimmasta kirjasta jokaisen tavallisen keski-ikäisen pitäisi lukea vähintään ne 30 sivua, jotka käsittelevät Facebookia.

”Ainoa varma tapa suojata omia tietoja on olla luovuttamatta niitä.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Petteri Järvinen: Digiajan tietosuoja

  • Tammi, 2022.
  • 334 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Myönnän, kuulun varmasti tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvisen otolliseen kohderyhmään. Käytän melko ahkerasti Facebookia. Seuraan myös netin vaaroista kertovia artikkeleita ja tv-dokumentteja, mutta mikään nörttien nörtti en ole.

Siksi Järvisen tuorein kirja Digiajan tietosuoja (Tammi, 2022) koukutti helppolukuisuudellaan ja valaisevilla esimerkeillään. Välillä ahmin sitä melkein kuin dekkaria.

Kirja ei tosin ala vetävästi. Ensimmäisen kappaleen nimi on Henkilötunnus ja hetun maailmassa taaplataan ensimmäiset 40 sivua.

Sitten mennään erilaisten rekistereiden turvallisuuteen ja kauppojen bonuskortteihin. Järvinen kehottaa meitä taviksia tarkistamaan vähintään Fonectasta ja muista verkon tietopalveluista, mitä tietoja omalla nimellä ja puhelinnumerolla löytyy, ja pohtimaan, ovatko kaikki näkyvät tiedot tarpeellisia.

Omat tiedot voi tarkistaa myöskin väestötietojärjestelmästä ja asettaa tarvittaessa niille luovutuskiellot. Traficomiinkin voi asettaa kotiosoitteen luovutuskiellon ja suoramainonnan estää Robinson-rekisteristä. Ehkä ikääntyneet vanhemmat säästyisivät paljolta, jos auttaisi heitä tekemään tällaisia estoja?

* *

Petteri Järvinen antaa tuttuja ohjeita verkkopalveluiden salasanojen keksimiseen. Niissä pätevät edelleen klassiset ohjeet, kuten että jokaiseen palveluun pitää olla oma, yksilöllinen salasanansa. Turvallinen minimipituus on 15 merkkiä. Ihmiset valitsevat yleensä liian lyhyen salasanan.

Hänen mielestään salasanat on syytä kirjoittaa muistiin, sillä muutoin käyttää helposti liian ennalta-arvattavia sanoja. Niitä ei kannata vaihtaa säännöllisesti, sillä nimenomaan turhilla vaihdoilla tulee keksineeksi liian simppeleitä yhdistelmiä.

Hän kehottaa ottamaan käyttöön kaksivaiheisen tunnistuksen aina, kun se on mahdollista. Tällöin salasanan lisäksi tarvitaan toinenkin tunnistautumistekijä, kuten puhelin.

* *

Kirjassa käsitellään laajasti tietovuotoja, kuten psykoterapiakeskus Vastaamon tapausta ja tietosuojalakia. Samoin käydään läpi identiteettivarkauksia.

Osa ohjeista identiteettivarkauksien varalta on vanhoja tuttuja kuten ”silppua kaikki henkilötietoja sisältävät paperit, hanki lukittu postilaatikko, pidä hyvää huolta lompakosta, aseta pankkitileihin nosto- ja maksurajoitukset ja ota omaehtoiset luottokiellot käyttöön hyvissä ajoin etukäteen”.

Tosi tärkeää on tietenkin tyhjentää muistikortit, muistitikut ja kiintolevyt ennen kuin luovuttaa laitteen uudelle omistajalle tai kierrätykseen.

Kirjasta löytyy hurja esimerkki porilaiselta kirpputorilta ostetusta tietokoneesta. Koneelta löytyi pääsy yleiseen lääkärikantaan, josta olisi päässyt määräämään reseptejä. Koneet oli poistettu Kristiinankaupungin terveydenhuollosta, ja jostakin syystä levyt olivat jääneet tyhjentämättä.

Osansa kirjassa saavat vakoilu ja vainoaminen. Järvinen muistuttaa, että iPhone on Androidia hankalampi pala vakoiluohjelmille, ja että puhelin kannattaa sammuttaa virtakytkimestä vähintään kerran viikossa. Uudelleenkäynnistys poistaa ohjelmat, jotka eivät tallenna itseään pysyvästi, vaan toimivat ainoastaan keskusmuistissa.

* *

Kirjasta selviää monia vääriä uskomuksia, kuten että tietosuojalaki kieltäisi omien puheluiden nauhoittamisen tai että nauhoittamisesta pitäisi kertoa vastapuolelle.

Nauhoittaa saa mutta nauhoitteiden käyttö on mutkikkaampi kysymys. Niitä ei saa julkaista esimerkiksi netissä, mikäli puhelujen sisältö loukkaa toisen osapuolen kunniaa tai yksityiselämän suojaa.

Tärkeä vinkki meille taviksille on myös älypuhelimen sisäänrakennettu SOS-toiminto, jolla voi laukaista hälytyksen huomaamattomasti ja helposti vaikka katuväkivaltatilanteessa tai marjametsässä loukkaantuessaan. Toimintoa ei löydy kaikista puhelimista, joten siihen kannattaa perehtyä etukäteen.

* *

334-sivuisen kirjan kaikkia hyödyllisiä vinkkejä ja tietoja ei kannata nyt lähteä toistamaan tässä arviossa, mutta etenkin keski-ikäisten Facebook-käyttäjien on hyvä karauttaa suoraan kirjan sivulle 273. Siitä alkaa sosiaalisen median osuus.

Vuonna 2009 Facebook ohitti esikuvansa Myspacen ja siitä saakka se on ollut menoa. Aluksi uskottiin, että omalla nimellä ja kuvalla esiintyminen saisi ihmiset kirjoittamaan vastuullisesti, mutta kävikin päinvastoin.

”Huonosta käytöksestä tuli uusi normaali”, Petteri Järvinen toteaa.

Vuonna 2004 perustetun Facebookin alkuperäinen tavoite oli kerätä naispuolisten yliopisto-opiskelijoiden kuvat nettiin, jotta miesopiskelijoiden olisi helpompi pyytää heitä treffeille.

No, hommasta tulikin ihan muuta. Nykyään Facebook tavoittaa oikeastaan kaikki maailman lukevat ihmiset, joilla on pääsy nettiin.

Suomessa Facebook löi itsensä läpi vuonna 2007. Monet latasivat ja lataavat yhä sinne tietojaan aika huolettomasti, sillä huoleton oli Facebook itsekin.

* *

Yksi viime vuosien kuumista perunoista on ollut, salakuunteleeko Facebook käyttäjiään.

Vuonna 2015 Facebookilla oli kokeilu, jossa puhelin kuunteli taustamelua tilapäivityksen kirjoittamisen aikana. Järvisen mukaan sitä testattiin vain amerikkalaisilla käyttäjillä ja haudattiin sen jälkeen.

Hän toteaa, että salakuuntelussa ei olisi järkeä, sillä surffauksen ja tilapäivitysten seuraaminen tuottaa jo nyt paljon enemmän tietoa kuin palvelu pystyy hyödyntämään.

Silti epäily on jatkunut ja Järvinen löytää sille selityksiä. Salakuuntelun sijaan tekoäly seuraa päivityksiä. surffailua ja kaveripiirin toimintaa. Jos esimerkiksi puhuu kaverin kanssa uudesta ravintolasta, ja kaveri googlaa sen jälkeen aihetta, some alkaa esittää aiheesta mainoksia, ehkä jopa molemmille.

Tunnistus voi perustua myös samojen päivitysten kommentointiin. Mobiililaitteiden somepalvelut voivat myös tunnistaa, milloin kaksi ihmistä ovat keskenään tekemisissä, vaikka eivät olisi edes Facebook-kavereita.

* *

Yksi selitys on, että huomiokykymme painottuu asioihin, jotka ovat epätavallisia. Erikoiset sattumat jäävät arjen kohinasta mieleen.

Järvinen selittää myös termin syntymäpäiväparadoksi. Saman syntymäpäivän todennäköisyys ylittää 50 prosenttia jo kun huoneessa on 23 henkilöä. Puhumme päivittäin tuhansia sanoja ja Facebook näyttää satoja mainoksia, joten ei ole ihme, jos välillä osuu. Ihminen rekisteröi osumat.

Syntymäpäiväparadoksi pätee netin ulkopuolellakin. Huomaamme ympäristöstä esimerkiksi mainoskyltit, jotka sopivat omiin sanomisiimme tai elämämme ajankohtaisiin asioihin ja saatamme pitää niitä ”merkkeinä”.

”Vasta sinä päivänä, kun kaikki Facebook-mainokset tuntuvat osuvilta, on syytä huolestua”, Petteri Järvinen sanoo.

Joskus ihminen alkaa ihmetellä sähköpostiin tulevia osuvia mainoksia. Kirjassa on esimerkki polvivaivasta.

Aiheeseen liittyvät mainokset olivat aiemmin juuttuneet roskapostiin, mutta kun sähköpostin käyttäjä oli kirjoittanut polvivaivastaan ystävälle, sähköpostin suodatin alkoi pitää polvivaivaa tärkeänä ja päästi mainoksen läpi.

Järvisen mukaan Facebook ei siis salakuuntele, mutta teknisesti se on mahdollista ja sitä myös käytetään joissakin mobiilipeleissä.

Espanjalainen jalkapallon pääsarja La Liga yritti muutama vuosi sitten käräyttää salakuuntelun avulla urheilubaareja, jotka näyttivät otteluita luvattomasti. Sarja lisäsi mobiilisovellukseensa toiminnon, joka avasi mikrofonin ja yritti tunnistaa äänten avulla, oliko kyse baarista.

Liiga sai isot sakot salakuuntelustaan, vaikka sovellus oli pyytänyt erikseen lupaa mikrofonin käyttöön.

* *

Facebook-osuudessa on paljon mielenkiintoista tietoa myös ultraäänten käytöstä markkinoinnin seurannassa, Facebookin kaverisuosituksista ja osoitekirjasta, mutta ei paljasteta niitä nyt tässä.

Kyllä tämä kirja kannattaa hankkia ihan omaan käyttöön ja kierrättää vaikka kavereiden kesken, sillä samassa liemessähän tässä ollaan. Ikävä tosin sanoa, että helppolukuisuudestaan huolimatta tätäkään kirjaa eivät ehkä lue he, joiden nimenomaan pitäisi.

Aivan lopuksi Petteri Järvinen antaa ohjeen, joka tulee useimmalle aivan liian myöhään:

”Ainoa varma tapa suojata tietoja on olla luovuttamatta niitä.”

Heli Mustonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua