Janne Palkiston kirja säveltäjä ja klarinetisti Bernhard Crusellista pursuaa uutta tietoa ja runsaita kielikuvia

Kuvat: Susanna Kekkonen / S&S

Yksi varhaisista Suomessa syntyneistä säveltäjistä on nyt saanut elämäkertansa. Bernhard Crusellia (1775–1838) ei aina ole pidetty erityisen suomalaisena, sillä hän muutti jo nuorena emämaan pääkaupunkiin Tukholmaan ja teki varsinaisen elämänuransa muusikkona ja säveltäjänä Ruotsissa.

Nykyään Crusellin syntymäseudulla Uudessakaupungissa vietetään kesäisin kansainvälistä Crusell-viikoa. Tapahtuman johtajana aloitti viime kesänä Yleisradion entinen musiikkitoimittaja, FT, klarinetisti Janne Palkisto.

Suomalaisessa musiikinhistoriassa Crusell on jäänyt selkeästi marginaaliin, osin Ruotsiin muuttonsa vuoksi, osin siksi, että hän eli ja vaikutti ennen nationalismin nousua. Myös säveltäminen pääasiassa puupuhaltimille sysäsi häntä sivuun eurooppalaisesta musiikinhistoriasta.

Myöskään soittajat – muusikot – eivät säveltäjien tavoin mahtuneet historiankirjoitukseen. Crusellin aikalaismaine etenkin Euroopassa kertoi nimenomaan konsertoivasta klarinettitaiturista.

Crusell oppi soittamaan klarinettia perheen muutettua Nurmijärvelle. Vuonna 1788 hänet pyydettiin soittajaksi majuri Olof Wallenstjernan komppaniaan Viaporissa. Muutettuaan 15-vuotiaana Tukholmaan hän sai klarinetistin paikan Kuninkaallisesta hovikapellista ja myöhemmin Kaarle-herttuan puhallinyhtyeestä.

Vuosisadan vaihteessa Crusell opiskeli Berliinissä klarinetinsoittoa Franz Tauschin johdolla. Vuonna 1803 hän matkusti opiskelemaan François-Joseph Gossecin johdolla sävellystä Pariisiin. Kaupungin oopperaesitykset tekivät Cruselliin suuren vaikutuksen, ja hänelle tarjottiin jopa töitä Italialaisen oopperan orkesterissa.

Crusell palasi kuitenkin perheensä luokse Ruotsiin. Sieltä käsin hän teki uusia matkoja Keski-Eurooppaan. Niiden ansiosta maine vakiintui ja hän solmi sävellyksistään kustannussopimuksia.

Crusellista tuli Tukholmassa keskeinen konserttielämän muusikko, jolla oli yhteyksiä korkeaan aateliin, kuningashuoneeseen ja salaseuroihin. Toisaalta Palkisto kuvaa hänet rakastavana perheenisänä ja filantrooppina, joka järjesti konsertteja köyhien, leskien ja orpojen auttamiseksi.

* *

Palkisto väittää, että Crusellin laulut ”varmistivat hänen nimensä ikuistamisen Ruotsin kulttuurihistorian kaanoniin”. Mitä hän sillä tarkoittaa, jää epämääräiseksi, sillä tuoreessa Ruotsin kulttuurikaanonin listassa Crusellia ei ole.

Sen sijaan Crusell kirjoitti itsestään pitkän elämäkertatekstin Marianne Ehrenströmin vuonna 1826 julkaisemaan kirjaan Tietoja Ruotsin kirjallisuudesta ja kaunotaiteista.

En myöskään ymmärrä kirjan otsikon ilmaisua säveltäjästä, joka ”sivisti Ruotsia”. Toki Crusell oli elinaikanaan vaikuttava henkilö Tukholmassa ja kesäkaupungissaan Linköpingissä ja sävelsi viime töinään juhlamusiikin Götan kanavan vihkiäisiin, mutta kirjan perusteella en voi pitää häntä ”Ruotsin sivistäjänä”.

Kaipasin kirjaan liitteeksi Crusellin sävellysluetteloa, johon olisi voinut palata, kun tekstissä puhutaan hänen klarinettikonsertoistaan ja -kvartetoistaan ja muusta puupuhallinmusiikista sekä lauluista ja Kuninkaallisen oopperan tilaustyöstä, Pikku orjatar -oopperasta.

* *

Elämäkerran teksti on paikoin häiritsevää turinaa, maalailevaa ja löysää mahdollisen kuvittelua. Seuraavassa hetkessä kirjoittaja muuttuu tutkijaksi ja vakuuttaa tietouttaan sävellysanalyyseillä ja pikkutarkalla taustoitetulla kuvauksella lähipiirin henkilöistä, yhteiskunnallisesta tilanteesta tai kulttuurielämästä.

Palkisto käyttää tekstissään runsaasti kielikuvia. Esimerkiksi kuvatessaan Kuninkaallista hovikapellia ja sen merkitystä hän laittoi koko Euroopan kohtaamaan toisensa ”samassa sävellajissa”. Usein kielikuvat luovat toki mielenkiintoista ja elävää ajankuvaa, toisinaan ne syövät uskottavuutta.

Teksti olisi kaivannut myös kielenhuollollista viilausta erityisesti sanajärjestysten osalta. Luvattoman usein Palkisto sijoittaa verbin lauseen viimeiseksi ja aloittaa lauseen objektilla tai adverbilla. Kun käsittelyssä on 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun kulttuuri, ei ole myöskään asiallista puhua ”hiteistä” tai valistuksen ihanteiden ”kolahtamisesta”.

Palkiston Crusell-elämäkerran perusta lienee hänen vuonna 2022 valmistuneessa kulttuurihistorian väitöskirjassaan Säveltäjä-klarinetisti Bernhard Crusellin ammatillinen toiminta ja vuorovaikutus Ruotsissa 1795–1833. Jostain syystä teos puuttuu lähdeluettelosta.

Toimittaja Palkisto on varustanut jokaisen luvun alun keskeisillä asioilla tulevasta tekstistä. Tämä auttaa lukijaa jäsentämään tapahtumia ja keventää lukemista.

Puutteistaan huolimatta Janne Palkiston Crusell-elämäkerta on kulttuuriteko; se on lahja klarinetisteille ja klassisen musiikkityylin ystäville sekä ikkunan avaus Suomesta Eurooppaan. On se myös oivaltavaa ajankuvaa ja hauskaakin musiikkianalyysiä, jossa teema ”pyristelee vapauteen kuin perhonen”.

Marja Mustakallio

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua