Itävaltalaiskirjailija Monika Helfer purkaa erityisen sukunsa tarinaa, eikä ole säästynyt omiltakaan suruilta

Kuvat: Salvatore Cinci / Kustantamo Huippu

Pari vuotta sitten ylöjärveläinen pienkustantamo Huippu toi käännöksen itävaltalaiselta kirjailijalta Monica Helferiltä. Roskaväkeä (suom. Anne Kilpi) näytti palan erilaista, historiallista Itävaltaa. Siellä ei tanssittu Straussin valsseja eikä kohotettu kuplivaa Wienin saleissa.

Tarina pikkukylän köyhästä mutta ylpeästä perheestä, äidin hairahduksesta ja liian varhaisesta poismenosta, lasten pakonomaisesta pärjäämisestä ja yhden tyttären näkymättömäksi muuttumisesta isän silmissä onnistui vakuuttamaan pienoisromaanin mahdollisuuksista.

Helferistä on tullut omanlaisensa autofiktion laadun tae saksankielisessä kirjailijakentässä.

Hän on kokenut myös suruista suurimman, aikuistuneen tyttärensä menetyksen kiipeilyonnettomuudessa.

Vuoret, alpit, perhe, mutta ei Sound of Music.

Helfer kertoo tarinoita rakastavaisista, rammasta sodankäyneestä Josefista ja hoitaja Gretestä, joista tuli pari. Grete kosii, Josef saa proteesijalan ja ymmärtävän vaimon.

Hän, joka oikeastaan rakastaa vain kirjoja, tietoa ja pohdintaa, saakin vaimon, joka haluaa, että elämä on arvokasta ja ihmiset siinä arvokkaita.

On ihmisen tehtävä vaalia kauneutta ympärillään, tuoksua hyvältä, pukeutua puhtaisiin silitettyihin vaatteisiin ja puhua kauniisti toiselle – niin, vaikka olisi itävaltalaisittain ”roskaväkeä”, toisten armeliaisuuteen tukeutuva ja itsekin pelkkä käki ja käenpoika, kuten Grete tietää olevansa.

Helfer kirjoittaa kuin lentelisi alppimaiseman yllä, katsellen suurten kuusten katveeseen ja lumivyöryillä uhkaavia huippuja, tavoittaen alppikukkien kirjon ja kuunnellen kyläkirkon malmikellon kumahduksia. Anne Kilven suomennos soljuu ihailtavasti mukana Helferin kaarteissa.

Josefin ja Greten perhe saa hoitaakseen sotainvalidien parantolan Tschenglassa, alppiylängöllä reilun kilometrin korkeudessa, köysiradan päässä. Siellä voi rauhoittaa sodassa riutunutta kehoa ja yliviritettyä mieltä, hengitellä syvään alppi-ilmaa ja nauttia maalaisruokaa, kunnon kaalimuhennosta ja lihaa.

Sesongit ovat kesäisin ja pääsiäisenä, muun ajan Josef ja Grete saavat pitää parantolan itsellään ja nauttia henkeäsalpaavista maisemista.

* *

Kunnes. Niin, kehitys tulee alpeillekin. Parantolasta päätetään tehdä kannattava, tulosvastuullinen hotelli eikä isäntää kirjastoineen enää tarvita.

Se on kauhun hetki. Kirjaston teokset on alun perin inventoitu muun parantolan irtaimiston tavoin, mutta Josef on siirtänyt kirjoja jo kätköön pelätessään niiden joutuvan tuhottaviksi uudistusten myötä.

Jos kirjanpito ei täsmää, isäntä otetaan syyniin. Ja sitä Josef ei kestä. Hänkö varas, petturi ja luopio. Ennemmin hän jättää maailman kuin kirjansa.

* *

Josef ja Grete ovat suurten tunteiden pariskunta. He jättävät maailmaan lauman jälkeläisiä, mutta eivät pysty niitä hoitamaan.

Puoliorvot saavat kasvaa tädin ahtaassa kaupunkiasunnossa tämän omituisen sokean jättiläispuolison ja kummallisten setien ja tätien rahvaanomaisessa, höyryävässä ja suorasukaisessa seurassa. Isäkin löytyy lopulta, mieleltään horjuva, suruunsa tukehtumaisillaan oleva isä.

Isä, jonka usko ja rakkaus kirjoihin pysyy ja vahvistuu. Niin suuri on hänen rakkautensa kirjoihin, että hän kätkee vahakankaisiin ladattuja kirjakuutioita salaiseen paikkaan kuusien alle kilometrin korkeuteen

Hän on nähnyt ennen sotaa kirjarovioiden palavan ja yhden doktriinin ottavan viiksekkään pienen miehen hullussa hahmossa Euroopan valtaansa.

* *

Monica Helferin tapa käsitellä sukunsa mosaiikkia on äärimmäisen rehellinen, puhutteleva ja vinolla tavalla hauska.

Helfer jutustelee ja kuvaa kuin luonnoksen piirtäjä, riisuu hahmonsa ja palauttaa kuin perheterapeutti kunkin jäsenen omaan taustaansa, jossa veljeydet, sisaruudet, tätiydet ja setiydet kietoutuvat lasten ylle vahvaksi, pilapiirrosmaiseksi freskoksi.

Mutta sitähän sukuun kuuluminen juuri on.

Pieni kirja on uljas panorointi vuorimaan vähäisiin. Heihin, jotka yrittivät niin kovasti, siinä kolmiomaisessa kolkassa Sveitsin ja Saksan välissä. 

Kehnommat suklaansa, valjummat makarooninsa ja huonommat palkkansa niellen.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua