Italialainen Paolo Giordano ja suomalainen Risto Isomäki kirjoittivat pandemian keskellä ja sitä pohtien

10.06.2020
GiordanoIsomäki

Paolo Giordano (vas.) ja Risto Isomäki ajankohtaisen aiheen äärellä. Kuvat: Aula & Co / Into Kustannus

KIRJALLISUUS | Giordano kirjoitti Tartunnan aikaan -teoksen kotimaansa shokeeraavan tilanteen keskellä. Mitä koronapandemian jälkeen, kysyy Isomäki oman kirjansa otsikossa.

Paolo Giordano: Tartunnan aikaan. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Aula & Co, 2020. 80 sivua. Risto Isomäki: Mitä koronapandemian jälkeen? Into Kustannus, 2020. 118 sivua.

Koronapandemia on irrottanut markkinoille kaksi esseististä kirjanmuotoista pohdiskelua kriisin ympäriltä. Epäilemättä lisää on tulossa eri kulttuurifoorumeille. Italialainen Paolo Giordano kirjoitti kirjansa maansa shokeeraavan tilanteen keskellä. Tietokirjailija Risto Isomäki tyylinsä mukaisesti jatkaa pandemiasta laajemmin erilaiseen nykymaailman kriisinhallintapohdiskeluun.

Tartunnan aikaan lie yksi nopeimmin ilmestyneitä kirjoja. Roomalainen Giordano alkoi kirjoittaa kirjaansa karkauspäivänä 29.2.2020, hieman yli viikko sen jälkeen, kun epidemia oli räjähtänyt käsiin Pohjois-Italiassa. Kirja ilmestyi Italiassa huhtikuussa, käännettiin pikaisesti lukuisille kielille, mukaan luettuna suomeksi ja julkaistiin täälläkin jo huhtikuun lopussa. Giordano kirjoittaa suhtautumisestamme virukseen ja uudenlaisen rajoitetun elämän haasteista sekä laajentaa pohtimaan ihmisyyttä ja koko maapalloa yhteisen kohtalon alla.

Paolo Giordano on koulutukseltaan hiukkasfysiikasta väitellyt tohtori. Hänen fiktiivinen romaaninsa Alkulukujen yksinäisyys (2010) lanseerasi hänet kirjailijana. Tartunnan ajassa hän tarttuu aiheeseen esseistisen päiväkirjan metodein. Giordanon mietelmät kuvaavat hyvin sitä, miten yhteisöt ja maailma, jotka ovat perustuneet vuorovaikutukselle, ihmisten kanssakäymiselle, jäävät nyt omituiseen limbotilaan.

”Olemme joutuneet välitilaan, jossa arkirytmi on katkennut vähän samaan tapaan kuin rytmi kappaleessa silloin, kun rummut äkillisesti vaikenevat ja musiikki jää soimaan tyhjiössä vailla biittiä.”

Tieteilijän koulutuksen saaneena Giordanoa kiinnostavat epidemiologien matemaattiset mallit. Meillä Suomessakin moni on oppinut uuden käsitteen, R-luvun, joka kuvaa viruksen tartuttavuuslukua. Sitä seurataan kuin aiemmin lottonumeroita.

Giordanon mietinnät ovat tuttuja meillekin: ketä uskaltaa tavata ja miten. Ja se, miten ihminen pyrkii ulkoistamaan vaaran sinne muulle: se on vain Kiinassa, se on Lombardiassa, ei Roomassa, missä kirjailija asuu – tai se on siellä Uudellamaalla.

Miten asettaa rajansa tuttavapiirissä, kun ensimmäiset uutiset epidemian rantautumisesta omaan maahan saapuvat: ”En sisään tullessani vaihtanut poskisuudelmaa kenenkään kanssa, mikä näytti vähän pahoittavan mieliä.”

Miten oppia tulemaan toimeen sen kanssa, että tulevaisuutta ei voi suunnitella: ”Olemme kehittäneet vastustuskyvyn kaikkea hallitsematonta vastaan.”

Pandemiassa ei pahinta lienekään kotiin linnoittautumaton, vaan sen tajuaminen, ettei tämä olekaan ohi parin kuukauden eristäytymisellä, vaan sama jatkuu kenties vuosikausia. Samalla syntyy sivuilmiöitä: somessa leviäviä huhuja, valeuutisia, epäluottamusta terveysviranomaisten lausuntoihin.

Jsk

Giordano laajentaa pohdintojaan epidemian syihin: ilmastonmuutokseen, siihen miten ihminen käyttää eläimiä ruuakseen, muihin näiden kautta syntyneisiin tauteihin. Samaan päätyy Risto Isomäki teoksessaan. Hänen kirjansa koronapandemiasta syntyi vuoden alussa viimeistelyn alla olleen ruokataloutta käsittelevän tietokirjan sivurönsynä. Monet sen teemoista kun osuivat yhteen koronapandemian kanssa.

Yleistajuisia tietokirjoja sekä tieteeseen nojautuvaa scifikirjallisuutta kirjoittava Isomäki kirjoittaa yksityiskohtaisesti virusten ja epidemioiden synnystä. Hän käy läpi jo tutuksi käyneet asiat lepakoissa muhineesta viruksesta, joka välieläimen ja eläviä eläimiä myyvien torien kautta siirtyi ihmisiin.

Isomäellä on mielenkiintoinen heitto Suomen osuuteen pandemiassa: jos virus siirtyi lepakoista ihmiseen supikoirien kautta, suomalainen turkisteollisuus on syypää, sillä se on auttanut käynnistämään supikoirien kasvatuksen Kiinassa. Salaliittoteoreetikot hoi: tässä uusi idea 5G:n ja Bill Gatesin rinnalle!

Toinen aiemmin uutisoimatta jäänyt ilmiö Kiinan eläintorien tarjonnan kannalta on se, että tehdasmainen eläinlihantuotanto jättifarmeineen on jättänyt pientilanpitäjät vaille tienestejä ja monet heistä ovat löytäneet sellaisen kaupittelemalla villieläimiä, joita he eivät pelkästään pyydystäneet vaan alkoivat kasvattaa kysynnän kasvaessa.

Isomäki pohtii pitkään, onko tartuntatauteja mahdollista ”jalostaa” vähemmän vaaralliseen suuntaan, perusteena viruksen optimaalinen tartuttavuus ja leviäminen sen itsensä kannalta. Hän teoretisoi, että liian helppo tartuttavuus, niin ihmismassojen kanssakäymisen kuin eläinten liian tiheyden takia, olivat ne sitten tuotantoeläimiä tai miljoonayhteisöinä laumassaan kököttäviä lepakoita, luo ihanteelliset yhteisöt virusten levitä ja mutatoitua. Pandemioiden estämisen pitäisi siis Isomäen mukaan lähteä tämä mielessä.

Toinen tärkeä asia on Isomäen mukaan antibiooteille resistenttien bakteerien ongelma, joka on itse asiassa pidemmällä aikatähtäimellä vakavampi ongelma kuin korona. 80 prosenttia maailman antibiooteista syötetään tuotantoeläimille, mikä on epäilemättä lisännyt Italian ja monen muun maan koronakuolleisuutta.

Kun en itse ole virologi tai lääkäri, joidenkin Isomäen teoretisointien tieteellinen pohja herättää kysymyksiä. Esimerkiksi seuraava: ”Lähes kaikissa maissa vakavasti sairaat ja tartuntaa epäilevät päästettiin epidemian alkuvaiheessa tungeksimaan sairaaloiden ja terveyskeskusten käytävillä. Monet saattoivat saada juuri tässä tilanteessa tautia merkittävällä tavalla pahentaneen keuhkokuumebakteerin.”

Tämä tuskin pitää paikkaansa missään kehittyneessä maassa. Useimmissa maissa hengitysoireiset pyrittiin erottelemaan muista potilaista telttojen, erillisten klinikoiden, drive-in-testausten, neuvovien puhelimien ja muiden seulontojen kautta. Myös Isomäen pohdiskeluun kanojen ja ihmisten syövän yhteydestä kuulisin mielelläni niin eläin- kuin ihmistautien ekspertin vertaisarvion. Sinänsä Isomäen ehdotus, että kanojen kasvatus valtavina laumoina pitäisi kieltää, olisi väärti monestakin syystä.

Ratkaistessaan koronanjälkeistä taloutta Isomäki tuo esille monia mielenkiintoisia ajatuksia uusista kehittelyn alla olevista suomalaiskeksinnöistä. Tyylilleen ominaisesti hän eksyy jopa asutuspolitiikkaan.

Jos haluaa pelästyä lisää, kannattaa lukea kirjan loppupuolen luku Carrington-myrskystä, joka liittyy aurinkomyrskyjen kykyyn lamauttaa maapallon sähköverkko. Tällaisen tulon mahdollisuus on Britannian kriisinhallintalistalla nostettu sijalle kaksi, heti pandemian perään.

* *

Siinä kun Paolo Giordano lähtee liikkeelle yksilöpsykologisesta reaktiosta pandemiaan ja suodattaa niitä itsensä kautta, kansalaisjärjestötaustainen Isomäki maalailee yhteiskunnalliset vaikutukset mielessä. Hyvin samanlaisiakin asioita keskusteluun tuoden he luotaavat kriisiä eri tavoilla.

Kun Giordanon teos herättää tuntemuksia siitä, miten samankaltaista ihmisen reagointi kriisiin on niin Italiassa kuin Suomessakin, kulttuuritapojen erosta huolimatta, pyrkii Isomäki pistämään vauhtia päättäjiin ja kansalaisjärjestöihin. Kielelliseltä tasoltaankin teokset eroavat. Giordanon elegantti esseetyyli sopii jopa kaunokirjalliseksi lukemiseksi. Isomäelle tyypillisessä, vähän kömpelössäkin kielenkäytössä tieteellinen argumentointi saattaa yhtäkkiä saada rinnalleen puhekielen ilmauksia.

Yhtä kaikki, Giordanon teoksen viimeiseen lauseeseen voinevat yhtyä molemmat kirjailijat: ”Ja pitää huoli siitä, ettei kaikki tämä kärsimys mene hukkaan.” Vanhaan ei ole toivottavasti paluuta.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This