Kuvat: Tammi
KIRJAT | Islantilaisen Ragnar Jónassonin Sumu huipentaa rikosetsivä Hulda Hermannsdóttirista kertovan ja takaperoisessa järjestyksessä etenevän dekkaritrilogian.
”Jotain synkkää on tekeillä, mutta Hulda ei tiedä mitä. Lukijapa tietää, ja se tekee kirjasta vielä terävämmän ja vaikuttavamman.”
ARVOSTELU
Ragnar Jónasson: Sumu
- Suomentanut Oona Nyström.
- Tammi, 2022.
- 262 sivua.
Luen kustantamojen kirjaluetteloita läpi. Pohjoismaisia dekkareita julkaistaan paljon; niin paljon, että luetteloista ohitan ne tavallisesti suomatta niille sen suurempaa ajatusta. Toisinaan niitäkin kannattaa kuitenkin huomioida tarkemmin.
Islantilaisen Ragnar Jónassonin (s. 1976) rikosetsivä Hulda Hermannsdóttirista kertova trilogia sai sen verran paljon kehua ja kiitosta, että katsoin sen lähemmän tutustumisen arvoiseksi. Nyt kun trilogian kolmaskin osa on luettu, voi tyytyväisenä todeta, että kyllä tosiaan kannatti. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa, Pimeys (Dimma, 2015) ja Saari (Drungi, 2016), ilmestyivät suomeksi vuonna 2021.
Trilogialla on heti lähdöstä lyödä pöytään jippo, joka on siinä määrin yksinkertainen, että ei voi kuin ihmetellä miksei sitä ole käytetty enemmän. Tarina juoksee nimittäin kronologisesti väärään suuntaan.
Ensimmäisessä osassa päähenkilö Hulda on juuri jäämässä eläkkeelle, toinen osa katsoo Huldan elämään kymmenen vuotta aikaisemmin ja tämä kolmas osa vielä kymmenen vuotta taaksepäin. Kun tämän kolmannen osan lopussa Hulda pohtii ”Hän oli melkein neljänkymmenen. Missä hän olisi kymmenen vuoden kuluttua? Tai vaikka kahdenkymmenen”, lukija tietää. Palataan tähän asiaan myöhemmin.
Sumun (Tammi, 2022) tapahtumat sijoittuvat vuodenvaihteeseen 1987–1988. Ragnar Jónasson kertoo jälkisanoissaan halunneensa aina kirjoittaa jouluaikaan sijoittuvan rikosromaanin. Lukijalle esitellään Islannin itäisillä syrjäseuduilla sinnittelevä pariskunta, Einar ja Erla, joka viettää joulua maatilallaan kaukana kaikesta. Lumi on sulkenut tiet, joten ihmisten ilmoille pääsee vasta viikkojen päästä. Luvassa on pimeä, hiljainen joulu.
Ovelle kuitenkin koputetaan ja lumen keskeltä sisään astuu eksynyt mies, joka tarvitsee Einarin ja Erlan apua. Tästä alkava tapahtumakulku johtaa kuolemantapauksiin. Toisena rikostapauksena Hulda tutkii kadonneen nuoren naisen tapausta. Välivuotta pitävä nuori nainen on lähtenyt kiertämään Islantia, eikä hänestä ole kuulunut mitään liian pitkään aikaan.
Huldalla on omassa elämässäänkin vaikeuksia. Pitkin trilogiaa Hulda joutuu kamppailemaan asemastaan poliisissa. Hulda kokee tarvetta tehdä kovasti töitä, näyttää olevansa yhtä hyvä kuin miehet. Kotona odottaa tytär Dimma, joka oireilee jotain. Onko kyse vain teini-iän mukanaan tuomista vaikeuksista, vai voiko tyttärellä olla jotain isompaa ongelmaa? Sitä Hulda joutuu miettimään, mutta silti työt kutsuvat. Ahkerasti töitä paiskiva mies Jónkaan ei juuri ennätä Dimman huoliin puuttua.
* *
Itse rikosjuonissa ei ole mitään ylenpalttisen kekseliästä. Onhan näitä rikoksia nähty. Ragnar pyörittelee ratkaisut kuitenkin taidokkaasti pakettiin tiiviisti, mutta kiiruhtamatta. Trilogiassa rikokset eivät ole mustavalkoisia, vaan harmaan sävyjä ja moraalisia epävarmuuksia on kiedottu mukaan reippaasti. Niin tässäkin tapauksessa: kuolemantapaukset ratkeavat, mutta saavatko syylliset ansionsa mukaan?
”Sellaista tämä työ vain toisinaan oli: peliä, jota pelattiin päivän ja yön hämärillä rajamailla. Voitto ei maistunut milloinkaan kyllin makealta, työ ei tullut koskaan oikeaksi valmiiksi. Kehuja tai palkintoja oli turha odottaa. Arvoitus oli ratkaistu, mutta ketään ei kiinnostanut. Tai tällaista se ehkä oli hänellä, naisella miesten maailmassa, toisin kuin hänen kollegoillaan.”
* *
Palataan vielä koko trilogiaan. Voisihan nämä kirjat lukea toisessakin järjestyksessä. Toisihan se tapahtumiin yllätyksellisyyttä, kun Huldan kohtalo ei ratkeaisi ensimmäisessä kirjassa. Toisaalta, minä nautin trilogiasta nimenomaan tässä järjestyksessä. Tässäkin osassa on pahaenteistä maalailua. Jotain synkkää on tekeillä, mutta Hulda ei tiedä mitä. Lukijapa tietää, ja se tekee kirjasta vielä terävämmän ja vaikuttavamman. Voi kun Hulda vain tietäisit…
Trilogian ensimmäisen osan suomensi Vilja-Tuulia Huotarinen suoraan islannista. Kaksi myöhempää osaa ovat Oona Nyströmin kädenjälkeä englanninkielisten käännösten kautta. Välikielen käyttö ei tunnu haittaavan. Nyströmin suomennos toimii hyvin ja kantaa tunnelmaa tehokkaasti. Sumu on herkullisen pahaenteinen ja kammottava kirja.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.