Kuvat: Warelia
KIRJAT | Sisätautiopin emeritusprofessori Jukka Mustonen tutkii kaunokirjallisuutta lääketieteen ammattilaisen otteella.
”Lääketieteessä on yhä tukku arvoituksia. Yksi niistä on vanheneminen ja kuolema.”
ARVOSTELU
Jukka Mustonen: Olen lääkäri ja voin vilkaista
- Warelia, 2024.
- 273 sivua.
Moni suomalaisen kirjallisuuden mestariteos on syntynyt sairaan kirjailijan käsissä.
Väinö Linna sai ensimmäiset sydänoireensa jo 1950-luvun alkuvuosina, hädin tuskin kolmikymppisenä. Samaan aikaan hän kirjoitti Sotaromaania eli Tuntematonta sotilasta.
Oireet pahenivat vuonna 1960, tuli vapinaa ja pelkotiloja. Tohtori Torgel Kumlinin lausunto vuodelta 1962 oli lohduton: ”Tupakan läpimyrkyttämä mies.”
Kun Kalle Päätalon ensimmäinen romaani Ihmisiä telineillä ilmestyi 1958, hänelläkin oli sydänoireita. Kirjailija ei ollut ehtinyt edes 40 ikävuoden viivalle.
Eivätkä herrat olleet edes ainoita saati ensimmäisiä sairaita kirjoittajia. Edith Södergran menehtyi tuberkuloosiin 31-vuotiaana 1923. Sama tauti vei Saima Harmajan, Uuno Kailaan, Kaarlo Sarkian ja Katri Valan – sekä 1930-luvulla 10 000 muutakin suomalaista joka vuosi.
”Ensimmäiset lääkkeet yhteen suureen tappajaan, tuberkuloosiin, tulivat hivenen liian myöhään pelastaakseen itsenäistyneen Suomen nuoret runoilijat, modernistit ja tulenkantajat”, Esko Valtaoja on myöhemmin todennut.
Lääkäreitä ja kirjailijoita
Kirjailijoiden sairauskertomukset ja Valtaojan sitaatti löytyvät tamperelaisen sisätautiopin emeritusprofessori Jukka Mustosen syksyllä ilmestyneestä kirjasta Olen lääkäri ja voin vilkaista (Warelia, 2024).
Mustonen on koko ikänsä harrastanut aktiivisesti kulttuuria ja kirjallisuutta. Teokseen hän koonnut sitaatteja ja kuvauksia terveydestä ja sairauksista 242 kirjailijalta ja yhteensä 546 heidän kirjastaan.
Materiaalista ei ollut varsinaisesti puutetta. Mustonen kertoo merkinneensä vuosien varrella muistiin noin 3 500 sitaattia, jotka kattavat koko ihmiselämän kaaren syntymästä kuolemaan.
Moni kirjailija on ollut itsekin lääketieteen ammattilainen, kuten Anton Tšehov, Axel Munthe, Mihail Bulgakov tai Friedrich Schiller. Munthe tiesi hyvin, kuinka potilas tulee kohdata oikein:
”Minä menestyin hyvin lääkärinä. Mikä on menestyksen salaisuutena? Luottamuksen virittäminen.”
Mika Waltari ilmaisi asian suoremmin Mikael Karvajalassa:
”Ei lääkärin taito perustu latinaan, jota hän sylkee suustansa kuin lammas papanoita peräaukostaan, vaan lääkärin taitona on sairaiden ja kärsivien parantaminen… Korkeiden yliopistojen lääkärit ovat aiheuttaneet kylliksi turmelusta siansaksallaan ja lampaanlatinallaan, jonka taakse he kätkevät tietämättömyytensä.”
”50 savuketta päivittäin”
Waltari, Linna ja Päätalo saavat Mustoselta erikoiskohtelun, niin paljon lääketieteeseen viittaavia tekstejä ja omakohtaista kokemustakin heiltä näistä asioista löytyy.
Waltarin tuotannosta mieleen nousee tietenkin heti Sinuhe egyptiläinen. Kirjailija itse kärsi sukurasituksen tuomasta maanisdepressiivisyydestä ja ajoittaisesta, rajuksikin yltyneestä alkoholismista. Näitä ja muita oireita, kuten unettomuutta ja stressiä, hoidettiin tuolloin muodikkailla insuliinishokeilla ”kammiossa” eli mielisairaalan pyöreässä huoneessa, ensimmäisen kerran jo vuonna 1942.
Linnan tila huononi vähitellen. Talvella 1965 hän alkoi saada väsymys- ja pahoinvointikohtauksia, sitten iski veritulppa ja lopulta sydäninfarkti. Hoito tehosi, kunnes rytmihäiriöt alkoivat 1984. Ne johtivat avosydänleikkaukseen, jonka jälkeen kirjailija sai aivoinfarktin je menetti puhekykynsä.
Keuhkosyöpä todettiin 1990-luvun alussa, ja siihen Linna menehtyi Kangasalan Pikonlinnan sairaalassa 71-vuotiaana 21.4.1992.
”Linna polttaa vähintään 50 savuketta päivittäin ja tuntee siitä melkoista syyllisyyttä”, oli Politiken-lehden haastattelija todennut jo vuonna 1964.
Päätalo joukon sairain
Vaivaisin koko triosta taisi kuitenkin olla Kalle Päätalo, jonka sairaskertomus on jokseenkin uskomaton.
Jo lapsena hänen isänsä sairastui ja perhe kärsi köyhyydestä. Kallen oma ulkonäkö, ruumiinrakenne, sorakielisyys, karsastus ja huonot hampaat ahdistivat ja johtivat kiusaamiseen. Sota-aikana hän sairasti kupan ja tippurin ja kaiken lisäksi haavoittui vakavasti. Kaikki nämä kokemukset suodattuivat mukaan myös Iijoki-sarjaan.
”Paras lääke huonoa omaatuntoa ja paksuja ajatuksia vastaan oli rääkätä ruumiinsa väsyksiin” (Tammettu virta). ”Ainakin tähän asti on ollu sammakonkutu ainoa rohto, jolla syyhynkapi on lähtenny” (Huonemiehen poika). ”Konjakkia. No helevetti. Viinahan se on parasta vilutauvin lääkettä.” (Myrsky Koillismaassa).
Päätalo oli tunnetusti todellinen häntäheikki, joten elämä ja erotiikka kaikessa laajuudessaan kukkii hänen kirjojensa sivuilla. Kun hän myöhemmin joutui eturauhasleikkaukseen, se onnistui, mutta ei-toivottuna sivuilmiönä seurasi seksikykyjen väheneminen.
Yksi Päätaloa hoitaneista oli Tampereen Finlaysonin tehtaan legendaarinen lääkäri Herbert Fock eli ”Vokki”. Hän leikkasi kirjailijalta nivustyrän, vaikka ei mikään kirurgian erikoislääkäri ollutkaan.
Kalle Päätalokin menehtyi keuhkosyöpään 81-vuotiaana 20.11.2000.
Miksi elimistö vanhenee?
Jukka Mustosen tietokirjasta kehittyy kiinnostava, joskin hieman luettelomainen kooste terveyden ja sairauksien erilaisista ilmenemismuodoista kirjallisuudessa. Aineistossa on mukana myös silkkoja uskomuksia ja harhaan osuneita diagnooseja. Väliin hän itse malttaa pysähtyä ja ripotella väliin omia havaintojaan ja suosituksiaan:
”Pirtua en suosittele hammasterveyden edistäjäksi, mutta maito on hyvä juomavalinta… Sopivia juomia ovat myös piimä ja vesi sekä ilman sokeria nautittu kahvi ja tee.”
Mustonen on lääkärinä profiloitunut esimerkiksi lihavuusepidemian kriitikkona, ja tästä asiasta hänellä on nytkin selkeä mielipide:
”Epäterveellisten ja lihottavien elintarvikkeiden verotukseen ja markkinointiin tulisi kohdistaa samanlaisia toimia kuin maassamme on tehty tupakan kohdalla jo 1970-luvulta alkaen.”
Lääketieteessä on yhä tukku arvoituksia. Yksi niistä on vanheneminen ja kuolema. Jälleen Esko Valtaojaa siteeraten Mustonen muistuttaa, että meillä ei ole varmaa tietoa siitä, miksi elimistömme vanhenee ja lopulta kuolee.
Sen sijaan yhdestä asiasta voimme olla varmoja: viina on aina ja ennen kaikkea viisasten juoma:
”Yksi malja viiniä ei vahingoita ketään, kaksi tekee kielen puheliaaksi, mutta joka ryhtyy kokonaiseen ruukkuun, hän herää katuojassa rosvottuna ja kolhittuna”, Mika Waltari tietää Sinuhe egyptiläisessä.
Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvää ja antoisaa elämää vaikeuksien keskelläkin – arviossa Eva-Riitta Siitosen Perheeni tarina
KIRJAT | Eva-Riitta Siitonen kertoo Sanna Wirtawuoren kanssa kirjoittamassaan elämäkerrassa omat ja rakkaimpiensa tarinat.
Ankara aatteen mies, joka piti kiinni periaatteistaan – arviossa Pertti Turtiaisen Pääluottamusmiehen päiväkirjat
KIRJAT | Turtiaisen päiväkirjamerkinnät avaavat monipuolisen ja kiinnostavan näkymän suomalaiseen työmarkkina- ja teollisuuspolitiikkaan vahvalla tamperelaisella korostuksella.
Nyrkkitappeluita, ammuskelua ja puukonheilutusta parhaaseen Jerry Cotton -tyyliin – arviossa Yli Pitkänsillan
KIRJAT | Petri J. Kososen romaanissa maanpakolainen palaa Suomeen kymmenien vaellusvuosien jälkeen. Traumaattiset muistot eivät ole kadonneet ja ne nousevat voimalla esiin.
Onko ihmismielen ulkopuolisia jumalia? Arviossa Teemu Pauhan ja Roosa Haimilan tietokirja Uskonto mielessä
KIRJAT | Uskonto mielessä esittelee tuoretta psykologista uskontotutkimusta. Kirjassa keskustellaan elämän merkityksestä ja merkityksellisyydestä ja mietitään aiheuttaako uskonto enemmän hyvin- kuin pahoinvointia.
